No nyt on Arabiassa kilpailukykyinen lounasmesta! Dylan ei turhaan kehu netissä salaattipöytäänsä: se ON huomattava. Salaatista voi kerätä koko aterian, tai ottaa lämpimän ruuan ja pikkusalaatin. Viinipullot kassan luona oli kiva ylläri; jotenkin sitä on ihminen tottunut jo siihen, ettei mistään (käsillä olevasta) lounaspaikasta saa vinkkua ruuan kanssa. Myös kahvi oli älyttömän hyvää.

Ympäristö miellytti kovasti testiikkeliryhmän silmää. Modernia ja tyylikästä värisäntäilyä, voisi olla melkein mistä vain eurooppalaisesta isommasta kaupungista. Paikka vaikuttaa suorastaan “liian” tasokkaalta Arabiaan, mutta Arabianrantaahan ollaan imagokouluttamassa kovasti nuorten ja varakkaiden luonnonläheiseksi asuma-alueeksi, hyvin julkisin palveluin. Että siihen konseptiin Dylan kyllä sopii kuin nenä vappunaamariin.

Eat.fi:n arvosteluissa onkin jo mainittu se, mikä ei heti istunut sujuvasti pebaan elikkäs Dylanin tuolit. Ne on ilmeisesti valittu designin takia, koska tuolikäyttöön ne ainakin on konstikkaat ja vähän vaikeat. Mutta jos varaa mukaan tarpeeksi mielenkiintoista lounasseuraa, niin eipä sitä pitkään jaksa tuoleja muistella.

Nyt perjantaina 26.6. D on auki viimeistä päivää ennen kesätaukoa. Lounas klo 11-15. Sen jälkeen ruokaa tarjoo kunnon väki vasta 3.8.