Kävin juhlimassa Tallinnassa. ‘Juhlia’ tarkoittaa mun sanastossa siis sitä, jos menee puhua pälisemään käytännössä täysin vierasta kieltä, ja silti asiat tulee hoidettua. Se on juhlaa.

Olen opiskellut eestiä hetkeä ennen kivikautta, ja sen jälkeen asian edistäminen on riehaantunut vasta kun huomasin edelleen kykeneväni em. pälinään helpoin eväin: ennen ekaa matkaa luin eestiäisiä naistenlehtiä ja kertasin äkkiä kieliopin.

Mun intonaatio on kunnossa, vaikka sanasto mahtuukin peukalonkynnen päälle. Vokaalien ja konsonanttien kestot ja liudennukset menee ihan oikein. Näillä kun menen pölppäämään kauppaan, ne kai luulee, että voi turvallisesti alkaa puhua mulle päin samaa… ja aina sama: en ymmärrä yhtään mitään. En saatana sanaakaan. Vaikka asiayhteydestäkin voisi päätellä, että täti kysyy “otakko muovikassin?” tai “jätetäänkö maitovara?”, mulla jotenkin siinä kohtaa mulla vaihtuu interaktiokanava kielenkuuntelukanavan puolelle, ja jään vain kyttäämään “mitä sanoja se käytti?”. Ja näin asia menee aina ohi.

Vaikka ihminen puhuisi kuinka helevetin hyvin, mitä väliä sillä on, jos se ei kuitenkaan ymmärrä? Ja miten voi ymmärtää, jos ei koskaan kuule eikä pääse rauhallisiin, pitkiin puhetilanteisiin? Mun mielestä olis tosi kiva jos voisi komminikoida Berliinissä saksaksi ja Tallinnassa eestiksi, sillä englantia mun on pakko käyttää jo töissä täältä ikuisuuteen.

Niin että mitähän apuja sitä nyt osaisi keksasista käytännön kielitaidoilleen? Palkallinen keskustelijahenkilö kerran pari viikossa voisi olla kivoin, mutta en mä aio tutustua mihin tahansa pelleen vain siksi että se sattuu olemaan Suomessa. Mun mielestä sen pitäisi olla väkevästi kielestä kiinnostunut, että siltä saisi tarvitessaan myös miksi-kysmiin vastauksia. Nih. Ei kai ole kovin mahdollista löytää kielisuuntautunutta tyyppiä, joka haluaisi treenata suomeaan mun kanssa, ja vaihtarina se saisi treenauttaa mulla omaa kieltään, joka siis tietenkin pitää olla eesti. Kaikkihan ne puhuu suomea jo valmiiksi :-/

Tällä mennään jos ei eloisampaa ilmaannu…