Eeppistä laveutta, boys and girls

Normaali

Ristus mikä limppu: John Irvingin Kunnes löydän sinut. Melkein yhdeksänsataa sivua. Vei jopa minulta neljän päivän vapaahetket. Mutta wanhana tarinoiden ystävänä tietenkin tipahdin kerronnan imuun ja siellä sitä tuli kieputtua halki vuosikymmenten ja mantereiden, huh-huh. Mainitsin tuolla aiemmin Läckbergin cliffhangereista, jotka tuntuivat toistavan kaavaansa. No, tässä oli nimenomaan ei-kaavamaisia cliffhangereita ja koukkuja, jotka olisivat pakottaneet jatkamaan uuvahduksen uhallakin. Sellaisia puoleen sivulauseeseen upotettuja juttuja, jotka potkaisevat uteliaisuuden hereille, you know.

Kuvittelisin, että olen lukenut kaikki John Irvingit, jotkut niistä pariinkin kertaan. Ei mulle ole silti hahmottunut mitään sen kummempaa kuvaa tyypistä, onpahan ollut vain hyvä tarinaukko. Jostain luin kuitenkin haastattelun, joka valottelee sitä, minkä verran omaelämäkerrallista tässä isossa limpussa on – eikä sitä ole ihan vähän. Ja silti tämä on kyllä yhtä kokonainen ja jänskättävä rakennelma kuin mikä tahansa kunnon satu. Kirjoittaminen opettaa kirjailijaksi. Oppii olemaan juuttumatta tosielämän säikeisiin, käyttämään niitä materiaalina kokonaisuuden hyväksi.

Ei enää ikinä näin paksua kirjaa… Nyt olo on pikemminkin helpottunut kuin lisää hamuileva.

Mainokset

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s