Demis

Normaali

Kahvilan radiosta mäikäsi äsken Demis Roussosin ”You’re my only fascination, my sweet inspiration…” jne. Pelottavasti huomasin osaavani laulaa mukana (kahvilanpitäjä arvosti). Olin nimittäin joskus 1970-luvulla esittänyt kyseisen biisin Demiksenä – kaapu, parta, pitkä tukka, isot eleet, playback – koulun vanhempainjuhlassa. Ekat räjähtävät aplodini keräsin tästä. Ei tuntunut pahalta :-)

Advertisements

5 responses »

  1. Onneksi olkoon!
    Ihmisen muisti on kyllä ihmeellinen. 40 vuotta sitten kunnolla ulkoa opeteltujen sanojen mieleen palauttaminen ei ole konsti eikä mikään. Minulta ei laulaminen onnistu, mutta jos jossain olisi kahvila, jossa voisi vedellä ulkomuistista Pablo Nerudan tai Jevgeni Jevtusenkon runoja, niin hyvin onnistuisi.

    Sitä minä kuitenkin ajattelin kysyä, että onkos tämä nyt sitten sitä ikääntymistä, että muistaa vanhoja juttuja, muttei uusia`? Vai onko sittenkin kysymys siitä, etten ole tainnut viime vuosikymmeninä tahkota mitään yhtä sinnikkäästi ”yliopituksi” kuin seikkoja seitsemänkymentäluvulla? Kuins sulla?

  2. Oo, Zepa-Demis <3 Tanakkaa lempeä tahollenne, iroloin teitä!
    Lauluja voin osata vahingossa joitain vähän auttavasti sinne päin, koska sävel pönkittää ohessa, mutta omaa settiä niihin ihan väkisin pujahtaa. Enkä kyllä millään tajua, miten kukaan alunpitäenkään voi oppia ulkoa runoja. Olen joskus yrittänyt, mutta edes lyhyitä simppeleitä pätkiä en vaan saa painettua päähäni.

    No okei, joitain Kirsi Kunnaksen lastenlurituksia kyllä laskettelen, mutta ne ovatkin enemmän musiikkia kuin runoutta.

  3. Minä iroloin ja kadehdin teitä kumpaakin, kun kykenette laulamaan!

    On runoja, jotka ovat ihan mahdottomia ulkoa opittaviksi (Sellaiset sana siellä toinen täällä taiteelliset ja tiukkaan pakatut. Tai ne, joissa on suuhun sopimattomat sanat.) Mutta sitten on niitä, jotka tarttuvat kokolailla ongelmitta rytminsä tai tarinansa avulla. Paitsi että nykyään tarttuvat mulle vain siksi hetkeksi kun on tarkoitus ne yleisölle esittää. Hetikohta esityksen jälkeen pää tyhjenee uusista runoista ja jäljelle jäävät vain ne 70-luvulla opitut!

  4. Äitis, minä kykenen laulamaan noin niinku fyysisesti ottaen. Se ettei kukaan, en edes minä itse, kykene kuuntelemaan, on taas toinen juttu.

  5. Hei, en mäkään sanonut että kukaan mun laulua kuuntelisi! Tosin työkaverin kans vedetiin kaljapäissämme sekä duunissa että baarissa Cabaret’a, se ei ollu ihan paha. Vähän riippuu, pystyykö niitä lurituksia heittämään sopivan bassossa rekisterissä.

    Ulkoa muistamisesta, vasta isona oon tajunnut että pennuille pitäisi opettaa kaikki mahdollinen maailmasta jo tosi pienenä. Tupata niille ihan kaikkea vaan jo heti kehdosta alkaen, koska kyllä me silloin opitaan. Ja muistetaan opittuja vielä kauan! Myöhemmin opitut taas, no heihei vaan samantien. Ja sitten on tietysti tää muistin yleinen heikentyminen. Esim se japani jota opiskelin ei niinkään monta vuotta sitten: nyt muistan mitä on päivää, kyllä ja ei. Siinä kaikki. Eli aivojumpan tiliin meni sekin, ei siitä mitään pysyvää hyötyä ole ollut.

    Näytteijöiden nimet, laulajat, elokuvien nimet… se on ihan hänessään, muistaako mitään silloin kun tarvitsee. Voivoi.

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s