Huono!

Normaali

Perskakka mikä yö! :-(( Ekana heräsin aamulla vaille kuusi ja olin töissä 13 tuntii. Kyllä olin. Sit kun pääsin kotiin, vedin lonkeron ja yhen naistenlehden (se uusin, Costume tai jotain, tosi paska) ja menin muka nukkumaan. Päätin laittaa herätyksen pois päältä. EI TUU UNI. Päässä pörisi kaikki tapahtunut, tuleva ja mennyt. Muistilistat. Toiveet. Kiroukset. Liikaa virtaa, liikaa tapahtumista. Eipä tuu uni vieläkään. Kello tulee yksi. Silmät pysyy auki.

Joskus nukahdin ja heräilin aina välillä tarkistamaan, olenko nukahtanut jo.

Viideltä heräsin silleen ”aamu jee, joko saa herätä oikeesti kun ei nukkumistakaan oikein synny”. Ei, ei saa herätä oikeesti, hullu. Nukut lisää.

Sit vaille kahdeksan ylös ilman herätyskelloo. Mutta ihmeekseni aika pirteänä kuitenkin.

Advertisements

2 responses »

  1. Surkeat yöt on ehkä eniten hanurista näistä normaalielämän vitsauksista. Siis kun luetaan pois tautitilanteet ja muut poikkeustilat. Minä näin painajaisia viime yönä. Heräsin hälytystilassa ja katselin hetken kissoja, jotka makasi aivan umpiunessa kyljellään pitkin sänkyä. Ei voinu edes silitellä niitä, että olis hermot rauhottunut, kun kissan yöunien häirintä on rottamaista ja syvästi paheksuttavaa. Toivottavasti tuleva yö on parempi.

  2. Sellaista se on välillä. Mulla pörisee aina päässä liikaa jos on ollut paljon tapahtumia tai kovasti fanitettavaa illalla. Ei ne painajasetkaan mitään herkkua oo, totta. Joskus niistä pystyy herättämään itsensä, joskus valitett. ei.

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s