Ylikierroksille kuria

Normaali

Ahhhahaha (voitonriemuista naurua), kävin kahdessa eri kaupassa ja selvisin hengissä! Lammikot on syviä ja jäät sileitä, mutta onneksi monessa paikassa on jo hiekkaa tai sohjoa. Kolmatta kertaa en kyl lähde enää riskaamaan ennen kuin ylihuomenna on pakko. Vaihtakaa vuotenne ihan rauhassa, mä katson ikkunasta jos satun olemaan hereillä.

Juteltiin mun vieraitten kanssa nukahtamisvaikeuksista. Meil kellään ei ole mitään vaikeuksia tipahtaa päikyille – sitä vaan menee nukkumaan ja nukahtaa *pops*. Mutta kun illalla yrittää samaa, eeeeeeiiiii kuulkaa sinnepäinkään. Mulla ainakin aivot käy illalla ylikierroksilla heti kun niille antaa mahiksia eli yrittää levätä… Tarinaa syntyy, keskusteluja käydään, ongelmia ratkotaan ja ylipäätään ajatusten tonava mouhuaa. Jos ei halua ottaa pilleriä, pitää keksiä kikkoja.

Mulla oli aiemmin toimiva unetuskikka se, että aloin kertoa itselleni juuri kulunutta päivää toiminnan tasolla, ja mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Siis ”aamulla kuulin ensin kolahduksen ja heräsin puolittain siihen. Sitten kuulin miukaisun ja saman tien herätyskello soi…” Tää oli kieltämättä tooodella ikävystyttävää, ehkä nukahdinkin pari kertaa tarinan ansiosta. Vaan eihän se ikuisuuksiin toimi. Jossain kohtaa kuri antaa periksi ja ajatus alkaa harhailla just niistä päivän tapahtumista. Tai sitten ei voi muistaa jotain tai alkaa epäillä, että sekoittaa päivät, ja hups, taas ajatus menee minne sattuu.

Kaveri taas oli keksinyt, että ajatusten haahuilun sinne tänne voi estää, kun ajattelee kerrallaan yhtä sanaa, joka ei mitenkään liity edelliseen tai seuraavaan. Siis mallia ”heinä maksuliikenne rovaniemi kello rukki herätys tikkataulu”.

Jälkimmäistä en ole vielä kokeillut, mutta ehkä jonain viikonloppuna sitten. Halusin vain laittaa sen muistiin tänne. Jos on pakko saada nukkua paljon-paljon ja aamulla on aikainen herätys, tottahan toki sen pillerin otan. Mutta tavallisesti ei ole juurikaan väliä minkä verran nukkuu, kunhan edes joskus saa nukkua kunnolla. En mä enää jaksa nykiä pulttia siitä, jos valvon vielä kahdelta. Kyllä sitä aikuinen ihminen vetää yhden päivän vaikka ilman unta.

Mitä unetuskikkoja teil on?

Advertisements

12 responses »

  1. Mä en osaa kertoa mitään kikkoja, kun yleensä uni tulee samalla tavalla päikkäreille kuin yöunille mentäessä. Tosin en ole turhan tarkka siitä, milloin olisi se sopiva hetki. Jos on kolmelta yöllä, niin se sitten on silloin. Kuten sanottu, niin kyllähän aikuinen ihminen pärjää päivän ilman untakin.

    Silloin kun unen ei pitäisi tulla, se tulee väistämättä. Kuten nyt esimerkiksi silloin, kun tentti on huomenna ja ajattelee lukea pari riviä sängyssä. Hyvinhän se tieto tulee saatua, kun nukkuu kirja silmillä. Joskus jos uni ei meinaa tulla, toimii myös kännykkämonopolipelin pelaaminen. Ei paljon tylsempää peliä voisi olla, mutta vie kuitenkin ajatukset pois niistä mainituista tapahtumista ja jutuista, jotka muka pitäisi juuri sillä hetkellä muistaa, kun olisi tarkoitus nukkua.

  2. Minä taas ”lasken lampaita”. Mulla on yöpöydällä herätyskello, joka raksuttaa (ei pakollinen). Alan laskea sekunteja yy-kaa-koo-nee… Sitten kun alkaa vähän rauhoittua, rauhoitetaan laskemista niin, että yksi numero per kaksi sekuntia. Taas kun tuntuu siltä, harvennetaan kolmeen sekuntiin per numero jne. Eilen nukahdin, kun yksi numero kesti viisi sekuntia.

    Tosin mulla on harvoin nukahtamis- tai muita univaikeuksia. Uneksun kyllä, ja sitä enemmän mitä enemmän päässä on hereillä ollessa pörrännyt, mutta nukkumisessa sinänsä ei ongelmia ole.

  3. OK, kiitos.

    Sitä mun on vaikee tajuta, miksi se uni ei tääl meillä tule yhtä helposti yöunille suunnatessa kuin päivä-. Siinä nyt luulis mitään eroa olevan. Saatan olla illalla jo niin väsynyt, että en enää edes jaksa lukea petissä, mutta kun yrittää nukahtaa… menee tunti… voi mennä toinenkin… Joku sanoi, että se johtuu siitä, kun aamuherätys pelottaa. No, mua on pelottanut, mutta ei todellakaan pelota enää, olen jo niin pitkään ollut huono nukahtamaan.

  4. Huono yöuninukahtaja täälläkin. Joskus olen kokeillut aakkos- peliä. Mietin ihan random- sanoja jotka alkaa a-b-c-d-etc. kirjaimilla. Se tepsi mutta ei aina. Joskus hermostuin sen typeryyteen vaikka sen hölmöys just on se idea. Jos rupeaa tekemään suunnitelmia, arvaa vain nukuttaako enää lainkaan.

  5. Niin just, se ”ajatteleminen” ei saa olla mitään yhtään kiinnostavaa! Jotain ihan sen verran kiinnittävää vain, ettei mieli hyppää johonkin tavanomaiseen karuselliin.

  6. Laaja kokemus asiasta, mutta vieläkään en ole tepsivää keinoa löytänyt. Yksi hyvä toimi hetken eli luot mielessäsi lehtiön, mustaa valkoisella tai toisin päin. Jossa numeron alkavat 100:sta ja laskevat sitten sivua kääntämällä eli 100, 99, 98, 97…. katsele lehtien kääntymistä ja sano numero mielessäsi. Tämä toimi oikeasti jonkun aikaa (ei tod. pitkään, huokaus!).

  7. Tylysti 1.1. illalla puoltoista pillerii huuleen ja mie sanon, jos ei täst kohta lähe guudbai niin zepa- setä on hyvin hyvin vihainen

  8. Minulla on tapana käydä mielessäni todella yksityiskohtaisesti läpi taijin 24:n liikkeen sarjaa. Ajattelen jokaisen liikkeen kohdalla, mihin suuntaan varpaat ovat, mihin kämmenet jne. Yleensä nukahdan samassa kohdassa sarjaa, mutta joskus sarjan saa mennä mielessä läpi kolmekin kertaa ennen unta.

  9. Tehokasta unilääkettä tarjoillaan päivittäin (ja vielä toistaiseksi maksutta!) yliopiston kemian laitoksella. Kun luentosalin etuosassa professori avaa suunsa lausuakseen jotain syvällistä molekyylirakenteen symmetriaominaisuuksien analysoimisesta spektroskooppisin menetelmin, yleisön vireystila alenee välittömästi. Olen kokeillut tätä 55 opintopisteen verran, ja toimii joka kerta.

    Toimisikohan se yhtä hyvin, jos videoisi luennon, ja katsoisi sitä sitten iltaisin kotona, kun pitäisi saada nukutuksi? Elämänhallintaratkaisuna voisi myös ohjelmoida tietokoneen keskeyttämään kaikki muut toiminnot ja käynnistämään unetusvideon, jos joku harrastaa viihdekäyttöä liian myöhään illalla.

  10. Tai sitten voisi äänittää/videoida jonkin meidän duunikokouksista… jännästi nekin alkaa unettaa, tosin vähän väärään vuorokaudenaikaan. Mutta ehkä pikkasen itsesuggestiota siihen päälle, hmmm.

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s