Ei opi

Normaali

Uhkarohkeasti taas rupesin. Olen laittanut ruokaa kahdesti täällä viikolla. Jossain tuolla keskellä laitoin ohrarieskan, ja niinhän siinä kävi, että duuniin piti viedä loput, kun ei näitä keitoksia pysty tekemään tarpeeksi pieniä yhdelle ihmiselle. Mitään oppimatta tänään laitoin sitten kasvispizzaa, ihan vain kun en ole laittanut pizzaa yli kymmeneen vuoteen.

Tuli pizzan kokoinen eli aika iso. Huoh. No.

En viittinyt alkaa kaivella mitään reseptejä, koska aiemmin elämässä olen laittanut pizzaa vähän väliä. Varsinkaan taikinaosuus ei lie (ollut ikinä) ihan oikeaoppinen. Laitoin kuivahiivaa ja vähän lämmintä vettä, vehnäjauhoja jonkin verran, sekoitin, lisäsin vettä, lisäsin jauhoja, muistin: suolaa, ja sitten vielä vähän öljyä. Sekoitin taas kaiken ja jätin siihen uunin kuumenemisen ajaksi. Kun uuni oli valmis 225°, täräytin lötkön pellille ja levitin sen märin käsin. Siihen päälle ketsuppia, oliiveja, ananasta, paprikaa, sienisekoitusta, sipulia, mausteet ja juusto. Paistoajasta ei ollut hajuakaan, veikkasin että puoli tuntia. Kuitenkin jo 20 minuutin kohdalla taikinareunat alkoi näyttää siltä, että on viimeinen hetki ottaa se nättinä uunista uloa. Ja kypsähän se oli. Tiedättekö: se pohja oli ihan paras! Just sopivan ohut ja raksuva. Täytteet olisi pitänyt levittää paremmin. Ja valikoimaa niissä olisi voinut olla vähän vähemmän…

pizza uunissa

Harvinaisen hetken kunniaksi – myös kuva!

Töissä on ollut jo kaksi viikkoa niin paljon hommoo, että se vie jopa leffaenergiat. Nyt olisi menossa leffafestari, mikä tää on tää Season Film Festival, mutta mä en vaan jaksa. Ei riitä keskittyminen niin pitkälle, että menis sinne sivulle ja penkaisisi. Kirja tuntuu sopivalta medialta nyt, ja onhan mulla laukussa kirjaston Kohta 18.

Mainokset

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s