Turhat pari tuntia

Normaali

Tämä uusin versio Anna Kareninasta on tullut enskaan jo tammikuun alussa, eli en ole varsinaisesti kiirehtinyt katsomaan. Ei olisi tarvinnut katsoa vieläkään. Ristus mitä tekotaiteellista, teatraalista paskaa. Tajuan kyllä, että tarina on niin vanha, että jotainhan sille vissiin piti tehdä. Mutta kamoon jätkät hei. Ja Vronski, tää muka seudun ihkuin naistennaurattaja… limapallo! Oikeesti, jos joku pitää tuollaista nukkea miehenä, niin akalla pitää olla päässä vikaa.

Lavastus ja puvustus tarjosivat onneksi silmäkarkkia koko matkan, ettei sentään tarvinnut lähteä kesken pois.

Mainokset

11 responses »

  1. Niin. Justiinsa jotain tuon suuntaista olen pelännytkin, sinällään kuraa koska Anna K. on yksi läpi-kaikkien-lukutaitoisten-vuosien-lempi-kirjoista. Olen lukenut sen sekä Lontoon murteella Wordsworthinä ja suomeksi ja nyt ostin vielä tuoreimman suomennoksen ( jota en ikäväkseni ole ennättänyt vielä lukemaan).
    Pointti on siinä että siinä kirjassa on niin paljon huttua että väkisinkin on osasia mitkä pakosti on jätettävä pois ja se riipii sisikuntaa.
    Jos toisaalta mietitään melankolista ja dramaattista ja romanttista ja ennenkaikkea suureellista venäläistä mentaliteettia ja verrataan sitä tähän perin kevyen ilmaisun näyttelijäkaartiin niin… joo. Tekotaiteellinen on varmasti pahinta mitä voisi tehdä.
    Ottaen huomioon että viimeksi aamiaispöydässä luin Levinin suunnitelmista uudistaa tilansa maanviljely osittamalla sato myös talonpojille… tarviin drinksun!

  2. Tää on NIIN huti, että edes alennuslipulla ei ois kannattanut mennä. Miettii nyt Tolstoita ja Jude Lawta samassa kehässä… eeeeeih!

  3. * Äärettömyyteen saakka voimasanoja *
    Ei niitä kahta vaan voi edes laittaa samaan kehään. Tolstoi oli SUURI! VALTAVA! Niissä kirjoissa oli paatosta ja yllättävän paljon oman aikakauden kansanliikkeitä ja ihmisryhmien välistä, paralleelia kanssakäymistä. Ne ei välttämättä ole nättejä kirjoja. Sellaisia millä on onnellinen loppu ja hyvät voittaa ja aurinko paistaa ja hampaat ovat valkoisia. Ne ovat SUURIA kirjoja, niitä pitää murustella ja lukea aina uudelleen.
    Ja Jude Law on nyt… niin kovin…eh… jude law.

    Menen ihan oikeasti nyt ottamaan sen drinksun, vihloo otsikkoa niin massiivisesti.

  4. En ole lukenut Tolstoita alkukielellä ikinä, mutta muistan ku melkein itku tuli suomennoksiakin lukiessa silloin nuorempana. Kun se vaan OSAA. Se on KIRJOITTAJA, tyylin ja sanomisen kingi. Turhauduin todella kun ajattelin omia näperryksiäni sen rinnalla. Tässä maailmassa ei ikinä mitään mahiksia vastaavaan taitoon :-( Omilla mennään.

    Mitä tulee AK:n filmatisointeihin, ainakaan imdb:ssä mikään niistä ei ole saanut kummoisia pisteitä. Silti veikkaan, että tämä on paskin yritys.

  5. En kestänyt sitä loputonta vatulointia edes kirjana. Ainoa vähänkään merkittävä kirja, jonka oikeasti voin sanoa jättäneeni kesken, mutta kaksiniteisen laitoksen ensimmäisen niteen jälkeen oli vain pakko – ei pää kestänyt enempää. Aargh.

    Go ahead, ota toinenkin drinkki. ;-)

  6. Voipi olla että olen vatuloinnin ystävä, nimittäin sodat ja rauhat ja Tsehovit ja Dostojevskit ja Wanhat testamentit menin ensimmäisen kerran läpi jo ihan pentuna. Olin aika vakava lapsi.

  7. Oho, vau :-D Vanhaa testamenttia olen todella yrittänyt joskus (uusi oli piece of cake) mutta ei jestas niitä sukuluetteloita. Ei pysty. Dostojevski sama vika: kaikkee ei pysty. Kai mä sen Rikoksen ja rangaistuksen olen lukenut (moni klassikko oli meille pakollinen tai vaihtoehtoinen opiskelujen aikana) edes kerran.

    Klassikoita pitäisi kyllä hinkata useamminkin. Sattaisi löytää uuden jutun kerran kymmenessä vuodessa, jos ite tai maailma on muuttunut tarpeeksi. Onhan siihen ihan syynsä että ne on klassikoita, siis aikaa kestäviä.

  8. Just ne sukuluettelot olivat helmeä! Enkä edes aloita siitä kuinka olen löytänyt Koraanin lähiaikoina- ei lyhytjännitteisille. Itse asiassa en ole tavannut ainoatakaan toista joka olisi niin tohkeissaan Wanhiksen sukuluetteloista ( piirsin kaavioita niistä ) mutta pilkunviilaaja minussa ilkamoi.

    Enkä mä tiedä, mutta… jos vain tekisi niitä asioita jotka hotsittaa eniten? Niin kuin tuo lukemisen puoli. En usko että klassikkojen lukeminen tekee kenestäkään erinomaisen kirkasotsaista mutta jösses kun ne kolahtaa omalla kohdalla. Ongelmia tulee lähinnä uudemman ja kevyemmän hapatuksen kanssa. Ihan pieni probleemi meinas pukata kun frendi oli lähtemässä kotimatkalle takaisin Helsinkiin ja kaipasi junalukemista ”joka ei ole vakavaa. Oikeesti, ne Dostojevskit ei uppoa!” Vietettiin muutama hiljaisempi hetki hyllyillä kunnes Isabel Allende nosti päätään.

  9. Hotsittaviin asioihin on aina aikaa :-) Meinasin vaan klasikoista sitä, että JOKIN syyhän siinä on, miksi ne on kestäneet aikaa, ja se syyn saattaa saada selville, jos vaik lukee nyt vaikka ei 15-vuotiaana jaksanutkaan. Eihän sitä tiedä, vaikka hotsittais!

  10. Onhan niissä ideaa, jep. Kaivoin pitkästä aikaa D.H.Lawrensit ja olen välittömästi ymmälläni niiden loistavuudesta. Vaikka joskus on tullut luettua, siltikin! Ehkä tarvitaan äx- määrää elämää kirjan lukemisen ja lukemisen väliin ja kas, hokaa enemmän ja paremmin.

    Hotsittavista jutuista… olisinhan mä voinut siivota kämppää mutta halusin maalata nojatuolin ja rahin. En vaan enää voinut katsella pinkkejä ruusuja joten nojatuoli raheineen on nyt kauniin suklaan ruskea. Hotsittaviin asioihin todellakin näyttää löytyvän aikaa…

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s