Hengen ja ruumiin ravintoa

No niin. Se, miksi menin Tukholmaan, oli ekanankin, numbö uuno, se Jean-Paul Gaultierin iso näyttely Arkitektur- och Designcentrumissa. Ja tokaksi, Helmut Newtonin näyttely Fotografiskassa. Näiden lisäksi ihan sama vaikka olisin räkinyt kattoon hotellissa, mutta noihin oli päästävä.

Onnistuin kömpimään heti ekana päivänä Fotografiskaan – hotellini oli siinä aika lähellä Södermalmilla. Newtonin näyttely oli jotakuinkin samat kamat kuin olin jo käynyt katsomassa Berliinissä Helmut Newton Sammlungissa, mutta oli tietysti kiva nähdä jotain uudestaankin. Kirjat, teepparit ja Newton-korut on jo hankittuna monta vuotta sitten, joten ei siitä sen enempää.

MUTTA Gaultier! Voi hitsi. Hämmästyin ensinnäkin siitä, että siellä sai kuvata. Missään ei! Otin sieltä miljoona kuvaa, mutta kännykällä ne lopputulokset on mitä on. Otin myös videoita, laatu vielä paskempi koska hämmästys, mutta kattokaa esim. tämä, niin tajuatte:

Mikä se siinä? Elävä mallinukke! Mallinuket ilmehtii, flirttailee, laulaa ja vittuilee! Oli pienen kaupungin tytöllä ihmettelemistä. Hyperventiloin melkein kun en tajunnut miten tuo oli tehty, mutta ostin sitten näyttelyn kirjan (4 kg) jossa selitettiin myös nuket. Huh helpotti pikkasen, mutta ei täysin. Epäilin nimittäin videoheijastuksia alunperinkin, mutta en nähnyt, mistä naamat olisi heijastettu. Arvoitus. Hyvin spuukeja mutta ihastuttavia hahmoja. Mukana oli myös Gaultier itse nukkena, toivotteli tervetulleeksi näyttelyyn.

Pukuja oli muistini mukaan esillä 120 kpl. Osa oli tavallisten nukkien päällä, osa myös valokuvina, osa liikkuvalla lavalla. Gaultierin tyylin runsaus ja niinsanotuista rajoista välittämättömyys on just passelia heinää meikäläiselle.