Pikkasen hyvää, pikkasen huonompaa

Normaali

punaviipaa

Punaviinissä keitetty päärynä kera mascarponen ja vaniljatangon. Killeri. Muistin taas, mitä meinaa ”niin hyvää ettei sanotuksi saa”. Toihan se on.

– – – –

Käytiin sitten kattomassa Betoniyö, kuten sovittu. Tajuan, että se on varmaan monen mielestä hyvä leffa, ja kuvaushan oli ihan huippua. Monelle festivaalille on menossa, joojoo.

Mutta kun mä en vaan kestä tätä suomalaista kurjuus-genreä. Ihan samaa puhuin täällä taannoin siitä, kun ei uskalla lukea suomalaista kirjallisuutta, kun liian usein on tarjolla sota tai pulakausi, tai ollaan sairaita tai ollaan vitun urpoja idareita, nyttemmin myös syrjäytyneitä, köyhiä, juoppoja ja huumehemmoja. Kahdeksan surmanluotia, Pohjantähden alla, Putkinotko ja mitä näitä jatkuvia toisintoja ja uusversioita saavia jeremiaadeja onkaan. Tämäkin oli niin yksitotisesti kurjuusleffa, että eihän tuollaista jumalauta voi ihminen jaksaa.

Näyttelijöistä siedettäviä oli ehkä yksi. Replikoinnsta ne edes ala. Ihan kauheeta kuunneltavaa on väkinäinen kiroilu. Jos ei se ”Vittu!” lähe sydämestä, niin ei sitä jaksa vastaanottaa. Lisäksi leffassa oli ihan selviä virheitä. Vai voiko tupakka palaa sateessa, ja toisaalta hiukset olla kastumatta sateessa? ÄRH!

No, tääkin oli pakko katsoa, niin paljon tuttuja ihmisiä kuitenkin tekemässä. Mut KOITTAKAA NYT PÄÄSTÄ JO EROON TUOSTA VANHASTA YHYY-PASKASTA, pliis.

Advertisements

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s