Riikeli raakeli rilluma relluma

Normaali

En nyt aio suuremmin huudella siitä, mitä teen palkkani eteen, mutta pikkasen alkaa hymy hyytyy yhden detskun suhteen. Mie kerron tään tarinan silleen, että se vastaa tosielämän kuvioita. No, mulla on siis kaksiosainen nimike meidän omalla osastolla; olen varsinaisesti leijanlennättäjä, mutta koska joka osastolla on pakko olla shamaani, tehtävä on langennut mulle. Tämä hieno.

Lisäksi meidän osasto oli pitkään koko putiikin ainoa, jossa englanti irtoili ihmisten suupielistä ilman tuskaa.

Vuosia sitten tuo jälkimmäinen juttu sai aikaan sen, että kun koko ison putiikin puhelinkeskukseen tuli englanninkielinen puhelu, siellä painettiin paniikkinappulaa, jossa oli mun nimi. IHAN VÄLITTÄMÄTTÄ SIITÄ, kenen kanssa ja mistä se ihminen olisi oikeasti halunnut puhua! Tälle asialle ei voinut mitään. Ihan sama, sanottiinko siitä puhelinkeskukseen vai ei. Kun siellä on se nappi, niin sitä sitten ei voi olla käyttämättä. Paniikki! Ulukomaan kieltä! Pakko painella.

No, nyt meillä on puhelinkeskus vaihtunut ja firmakin suurentunut kymmenkertaiseksi. Kehitys kehittyy ja paniikit englannin suhteen on häipyneet. Jostain syystä tämä uusi puhelinkeskus on nyt kuitenkin hokannut, että mulla lukee käyntikortissa SEKÄ ’leijanlennättäjä’ ETTÄ ’shamaani’. Btw lisäksi siinä lukee osaston nimi, joten herkällä vaistolla voisi visioida, että ehkä olen sen yhden nimenomaisen, Meidän Osaston, shamaani enkä voi viedä muiden osastojen alisiin ketään. En osaa muiden osastojen rumpusooloja, en löydä muiden osastojen henkioppaita. Vaan ei. Monta kertaa viikossa saan puhelun, jossa kysytään matkoja Karhun luo, reittiä esi-isien tykö, seuraa sammalvuoteelle, taikoja tähtisumuun, luiskaa limsatehtaalle ja yunaa Yellowstoneen. Kun minä osaan ja voin viedä vain MEIDÄN ALISIIN, räpsyttää MEIDÄN RUMMUTUKSET ja löytää MEIDÄN TOTEEMITURILAAT. Meidän! Vain meidän! En koko talon!

Entistä huonekaveria aina nauratti, kun tuli tää päivän uffopuhelu.

”pölö pölö pölö”

”Olet nyt soittanut Meidän Osaston leijanlennättäjälle. Valitettavasti en osaa vastata, käykö reikeli raikeliin. Kuka ohjasi sinut soittamaan tänne?”

”pölö PÖLÖ pölö”

”Edelleenkään en valitettavasti tiedä näistä raakeli-asioista koska en ole siellä päinkään töissä, ollut koskaan. Olen edelleen Meidän Osastolla ja lennätän leijaa.”

”pöl”

”Jospa soitat uudelleen sinne puhelinkeskukseen ja pyydät hattivattien osastolle, tämä kuulostaa nyt enemmän siltä. Hattivattien leijanlennättäjälle.”

”pölö pölö pöl”

”Niin, se hattivatt..”

Ja tämä sitten eri variaatioin uudestaan harva se päivä.

Kuten sanoin, huonekamua nauratti; mua lakkasi naurattamasta jo jokin aika sitten. Ehkä jo hiukan ennen kuin sain ekan riikeliraakeli-puhelun illalla kotiini. Onko se puhelinkeskus ihan kyvytön vai vittuileeko siellä joku?! Näen jo draamasarjan… ”Puhelinkeskuksen armoilla”?

Mainokset

6 responses »

  1. … mitvit..!
    Mut joo, olen ehdottomasti sitä mieltä että jokainen heimo tarvitsee oman shamaanin jottei se yks ja sama joudu hillumaan alituiseen Alisissa. Epäinhimillistä!

    Tuli tuosta mieleen että entinen pomo soitti himaan vaikka kuinka myöhään ja kun en enää jaksanut sen ukkelin sekoiluja, pyysin GBFfää vastaamaan. Jannu keksi pikaisesti kysyä ”kuinka hirvenlihaa leikataan” (tähän knoppitietona että tein silloin sivutoimisena keikkaa meikkaajana ja olin duunissa suurimman osan vuorokaudesta enkä lähelläkään kyökkiä niinä päivinä… silloinen pomokin tiesi tämän).
    Nooh… GBF sai nanosekunnissa loihdittua vittuuntuneen sihinän aikaiseksi ja murisi puhelimeen että voi kun en nyt halua mennä kysymään siltäjatältä kun se on just suihkussa. Juu ei varmasti soita takaisin sulle kun ollaan menossa takas sänkyyn heti suihkun jälkeen.
    Ei enää sit soitellut tyyppi himaan.

    Ihme juttuja sitä tulee mieleen kun shamaanimatkoista lukee.

  2. Musta on silleen ihan ok jos soittavat kotiin, JOS asia on tärkeä ja JOS minä olen ylipäätään oikea osoite. Ainoa puhelimeni on nimittäin firman :-D Mutta sitten kun tulee näitä häröjä… eiiiii ois hyvä!

  3. Mites tuli ihan sen sorttinen olo, että sä oot mä… Noin niinku työelämässä.
    Joo, tiedän tunteen, mutta meillä useimmin paniikkinappulan painamisen aiheuttaa erityisesti se toinen kotimainen… tai kun eivät saa selvää, että ketä se soittaja kysyy… Ihanaa. Ei muakaan ole naurattanut pitkään aikaan.

    Onneksi mulla on myös siviilipuhelin, joten voin ignoorata duunikapulaan tulevat tilulilut vapaa-ajalla (noin pääsääntöisesti).

  4. Haha! Hauska kuulla että joku tunnistaa tilanteen! Mainittu työkaverini puhuikin Zepan all-around-infopisteestä, kuka vaan saa soittaa ja kysyä… vähän niinku kirjastossa oli se palvelu ”kysy mitä vaan” (onkohan se vielä?)

  5. Vähän nauratti tämä kirjoitus. Anteeksi vain. Itse muistan tilanteen kun yhdessä aikaisemmassa työpaikassani joku englannin toimistosta oli tavoitellut minua viikon aikana usein. Niin usein, että meinasivat jo vaihteessa hermostua. Ei kertonut soittaja asiaansa, ei nimeä ja kun lopulta sai minut kiinni, kysyi toimistomme osoitetta. Ehkä olin ainoa kun sen tiesi?

  6. Mamma… kollegat joskus ihan yhtä pihalla kuin asiakkaat! Näilläpä näillä mennään. Voi apua tuo sunkin juttu. Kuka sen teiän toimiston osoitteen nyt muukaan tietäis :-D Kun ei netistäkään voi kattoo, kun se on se salainen palvelu mis olit töissä.

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s