Nepot

Normaali

Tää viime aikoina uutisissa pyörinyt nepotismi on vähän kaksipiippuinen juttu. Sopivaa, lahjakasta, koulutettua ihmistä ei voi rangaista siitä, että isi vaikka sattuu olemaan lafkan pomo. Ei se ole pennun vika, mitä isi on. Jos kerta on olemassa työ, jonka tää ihminen siinä putiikissa osaa tehdä (tai vaikka työ jopa luotaisiin sitä ihmistä varten) niin JOS se kerta HOITAA hommansa, niin ei siinä saa olla valittamista.

Jos taas taloon palkattu Nepo on ihan kyvytön idiootti, niin valittaa saa niin pitkään kunnes palkkauspäätös puretaan.

Mainokset

3 responses »

  1. Joo. Tuolleen mullekin on ”junailtu” töitä, jotka mä olen hoitanut sitten aivan hemmetin hyvin, mutta mua on myös monet kerrat rankaistu (lähinnä epäarvostuksen muodossa) siitä, että olen sukua.

  2. Homma lienee hieman eri kuitenkin valtionhallinnossa ja yksityisellä puolella. Omilla (tai siis yksityisen firman) rahoilla saa kuitenkin tehdä (melkein) mitä vain.

    On tuossa linkkaamassasi jutussa kai kuitenkin ollut vielä sekin, että ei ole ollut pätevä, mutta silti on pitänyt valita.

  3. Niin, sen jutun linkkasin vain siksi kun tästä on nyt ollut puhetta taas meedioissa. En silleen välittänyt sisällöstä muuten. Meil on täällä isossa talossakin ollut tapauksii, joissa ihmiset on naama väärällään siitä kun Nepo saa työpaikan – vaikka Nepon duunissa, koulutuksessa, sopivuudessa ja lahjakkuudessa ei ole ollut mitään vikaa. Vika oli vaan siinä, kenen pennuksi on sattunut syntymään. Sellasest en tykkää.

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s