Kellä se taas ois isoin, voi herrajesta

Normaali

Voin nyt kertoa, mikä on se turhin porukka. Se on nää, jotka vinkaisee organisaatiomuutoksen jokatoinen vuosi. Sekoitetaan kaikki että näin ja nuin, ja kymmenen vuoden päästä ollaan taas samassa pisteessä mistä lähdettiin, ”koska tää toimii”. Siinä välissä sitten potkitaan porukoita pellolle, mutta näkyykö koskaan, että se organisaatiomyllääjä havaitsisi olevansa itse se saatanan turha nappula, jonka pitäisi lähteä pitkälle kalareissulle? Eipä ole vielä sellaista itsetuntemusta nähty! Muut sentään tekee ihan oikeita töitä, siinä kohtaa kuin mylläri vain jumalauta myllää.

Eihän meilläkään ole tietysti julistettu, ketkä kaikki joutuivat lähtemään yt-myllyn aikaan. Mutta tänään kuulin todella hälyttävän uutisen pois potkimisesta. Kundi, jonkalaisia jos olis maailmassa enemmän, olisin saatana vaikka naimisiin mennyt ja lapsia laittanut (no en, lapset on sentään liioittelua). On nimittäin niin säpäkkä tekijä, että moista ei ole nähty koko talossa. Osaava päällikkö, kiva, tarttuu asioihin kaikilla kielillä ja toimittaa hommat valmiiksi. PISTETÄÄN POIS. Vähän sama kuin jos maitokahvista ottais sen kahvin pois ja sanoisi, että on tää silti maitokahvii, uskokaa nyt. On se.

Soitin sille illalla ja tarkistin. No, ei ole ihan loppuun taputeltu. Nimi ei mennytkään poistolistalle yt:ssä, vaan ihan vaan livahti poistettavien kaverien joukkoon, oho hups. Ja ylemmällä taholta meni läpi poistettavien joukossa, koska oho hups, mistäs me näitä tunnetaan tai tiedetään. Arvovaltaongelma suunnassa x! Tämän kaverin on lähdettävä, koska se aukoo suutaan! Munanmittaustalkoot tässä ja nyt!

Onneksi on jo joukko ihmisiä, myös mun lähihuoneista, jotka on kirjelmöimässä asiaa oikeille raiteilleen. Hyvin voi olla ettei potkuja peruta, mutta se jää selkeästi talon tappioksi. Ei kundin. Se tuntee ”kaikki” alansa ihmiset ympäri Suomen ja niiden kaverit, vaille töitä se ei jää. Mutta vituttaa tuo koko kuvio. Vituttaa yt:t ja organisaatiomyllerrykset, mutta ennen kaikkea vituttaa että joku arvovaltapaska laitetaan siihen vielä soppaa sekoittamaan. INHOAN kaikkia valtajuttuja muutenkin, en katso edes valtamouholeffoja – ja sitten kuulee live-elämässä tällaisesta. Voi helevetti.

Mut se tykkäsi siitä, että soitin. Hyvä. En tykkää yhtään puhelimessa puhumisesta, mutta tässä kohtaa oli vähän pakko, ja hyvä ettei mennyt hukkaan.

Advertisements

3 responses »

  1. Tämä organisaatiomuutos on mulle aivan käsittämätön konsepti. Osastojen ja yksiköiden ja muiden kikkareiden nimiä vaihdetaan ja näytetään kuvia joissa on pienempiä laatikoita isommissa laatikoissa järjestetty toisella tavalla. Säästöä pitää tuleman. Vaan kun ongelma ei ole nimet ja laatikot laatikoissa, vaan tiedon kulkemattomuus, Vogonien byrokratia ja se ettei asiat tapahdu. Rivityöntekijän (ja varmaan muidenkin, luulisin) kannalta on se ja sama, mikä minkäkin kikkareen nimi on, jos vaan työt tulisi tehtyä reippaasti ja hyvin. Vaan ei, kun palikkaleikkejä leikitään, käytetään siihen kuukausitolkulla mahdollisimman monen johtotason ihmisen kallista työaikaa ja lopuksi irtisanotaan hirveästi suorittavaa henkilöstöä, mutta johtajien määrä ja palkka säilyy samana. Tiedonkulkuun, Vogoneihin tai muuhun ei puututa, ja kaiken lisäksi työnteko hankaloituu entisestään, kun kukaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu eikä osaa tehdä niitä töitä, mitkä irtisanotuilta jäi.

    Maailma on merkillinen paikka!

  2. Niinpä. Miten vaan vaikeimmaksi käy. Eihän se nyt passaa että kaikki hoituisi, koska on osaavat tekijät asiallisilla tiskeillä. Liian helppoo! Ylihuomenna oon menossa itsekin ”neuvotteluihin”, joissa meille kaikille kaadetaan omien töiden lisäksi jonkun pois potkitun duunia. Tarkoittaa mun ja huonekaverin kohdalla kevään loppuun mennessä omat, vieraat plus kahden muun ihmisen (eläköityvä ja sairaslomalle jäävä) työt.

    En ole vakuuttunut että omakaan terveys säilyy kevään läpi.

  3. Soittelin vähän puheluita. Tämän superhessun pomolta ei edes kysytty, meinaisko pitää maitokahviaan pystyssä ilman kahvia. Ilmoitettiin vaan että sun kahvis on nyt irtisanottu.

    Liian törkeetä, hermot menee.

    Mutta homma on kesken, kirjelmät lentelee ja tukijoukkoja löytyy…

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s