Kampaajalla luin ton Fingerporin Kamppailuni. Moneen otteesseen pärisytti niin hyvin, että tuli taas oma sisko mieleen, tai siis että pitäisi varmaan hänelle hommata tää opus. Koska uppoaisi kuin puukko lapseen. Keissin uskomaton osuus: samana päivänä köpöttelin hierojalle ja poikkesin antikvariaattiin, jossa en ollut ikinä käynyt, ja vualaa, siellähän se Kamppailuni oli vitosella! Ei mitään rajaa säkällä enää. Nyt kirja on jo postitettu, ja parasta toivotaan.
– – –
Äärikokemuksiin siis: olen taas käynyt ulkona, ihan ihmisten ilmoilla. Wuuhuu! Kävin katsomassa saman mentalistin keikan, jota kattelin jo uudenvuodenaattona. Nyt keikka oli tuplasti pitempi ja lähellä kotiani. Ihan mieletöntä! Vaikka se selittää osan niistä jutuista ihan selkeesti – miten se lukee ihmisiä, miten se on harjoittanut muistiaan jne. – niin silti jättää kyllä äimistyneeksi. Silti joutuu kysymään, miten se muka ton tekee. Tää on niitä ammatteja, joissa vain elinikäinen harjoitus pätevöittää. Ihailen. Suuresti.
Sieltä jatkoin yhteen baariin, jossa arvelin tapaavani twitteristä tutun elokuvahemmon, ja näin kävikin. Hän oli puolestaan kerran käynyt mun työpaikalla ja nähnyt nimeni ovessani! Vaan en ollut silloin paikalla. Höh. Eniveis, lyhyt tapaamus, mutta sen verran että nyt saattaa tuntea ihan naamatustenkin jos tavataan. Eihän noista twitterin naamakuvista mitään selvää saa.
Semmosta. Nyt jännittää, käviskö viel kolmannen kerran ulkona kevään aikana. Jei… Voi hyvinkin olla, kunhan taas valoistuu, niin mielikin herää. Ruumis on ollutkin jo kolmisen viikkoa varsin harmittomassa kunnossa, koska hyvä hieroja.