Category Archives: Helsinki Vintage

Tämäkin hörhöily hyytyy jo?

Normaali

Olisiko viimeinen Helsinki Vintage? Vielä pari vuotta sitten vastaavassa tapahtumassa ei mahtunut kävelemään eikä hengittämään, porukkaa oli kuin vintagepipoa sekä myyjä- että yleisöpuolella. Nyt myyjät löysi kun suuntasi Kaapelilla katseen kaukaisuuteen, eikä yleisöä tosiaan ollut sen vertaa että olisi pystynyt kompastelemaan toisiinsa. Varsin nuivaa ja köyhänoloista siis. Tarjonnat oli ne samat mitä ennenkin, paitsi kaikkea vähemmän ja myös, kuten sanottu, esillepanijoita vähemmän.

Harvinaisen turha keikka.

Vuoden toinen Vintage

Normaali

Syksyn 2009 Helsinki Vintage. KIITOS, että siirsitte Kaapelille! Siellä sentään voi hengittää ja kävellä, vaikka kuumahan siellä on aina, tapahtuma mikä hyvänsä.

tapahtumanjuliste_2

Pääosin keväästä tuttua tavaraa, mutta hiukan ohjelmallisempi ote. Oli kiva kävellä, kun tiesi jo etukäteen että vaateostokset on poissuljettu mahdollisuus – en ole ihan vintagekokoa vaikkakin ikiä, hehe – enkä muutenkaan tarvitse mitään, joten… No okei, ostin Ansan tiskiltä yhden helmikorun. Oranssia tietty, sitähän mulle aina tarttuu mukaan, en tiedä miksi. Sinne jäi ihana kiiltonahkainen pikkulaukku, joka kuiskaili mun nimeä, mutta oli pakko selittää sille, että mulla on niin hirveesti laukkuja että en voi enää sitä ottaa. (Sitäpaitsi mä tiedän ihan hyvin missä Ansa-puoti on.)

marilynlaukut

ansanihanapikkuinen

PS! Löysi omistajansa!

julkkia1

korsetti3

hatturasiat

Ainoa jono oli kahvilaan, ja se oli piiiitkä. Korvapuustit oli noin jalkapallokentän kokoisia ja Laitilan limsoja oli tarjolla moneen lähtöön. Testasin vihdoin Brändylonkeron. Ei maistunut yhtään miltään, vaikka makuaisti, tietääkseni, jo onkin palannut. Asiakkaita oli kiva katsella, sillä moni oli laittanut asiaankuuluvaa vermettä päälle. Itsekin olin mielestäni ihan tarpeeksi eighties sulautuakseni pukeutuneiden joukkoon ;-)

asiakkaita2

Yläkerrassa oli toimivia antiikkivermeitä mm. Brunswick-levysoitinkaappi ja Wurlitzer-levyautomaatti. Samoilla tienoin myös upeita, ihania vanhoja designhuonekaluja, joista pari settiä olisin ottanut heti jos vain ikinä olisi tilaa tai varaa. Toisaalta, yhtä herkkuja löytää kirppareilta jos hyvä tuuri käy.

mv1

wurlitzer2

Kiva tapahtuma. Varmaan tuolla tulee ensi vuonnakin käytyä, ennen kuin alkaa hyytymys. (Hyytyi jo Recycling Factoryn kohdalla, meinaan – jotenkin ei enää jaksa niitä samoja risaineja kai jo kolmatta vuotta peräkkäin.)

Helsinki Vintage 2009 käyty

Normaali

Kiitos Jennille ja Piipsille kun hommasivat lipun!

Vintage oli pystytetty Valkoiseen saliin. Ihan mainio ympäristö siis. En tiedä, onko mitään järkeä alkaa vertailla tätä Ofeliaan, mutta vertaanpa nyt kuitenkin: vähemmän myyjiä ja vähemmän kamaa, eli joissain kohti pääsi peräti kävelemäänkin, näkemään jotain ja tekemään kasoja tuttujen kanssa. Toisaalta ruuhka oli sellaisenaankin melkoinen, ja vaikka kaikki oli hienoa ja ihanaa jne. niin jotenkin sitä Ofelian runsautta jäi kuitenkin kaipaamaan.

porukkaariittaa

Kahvilassa vain yksi myyjä oli sonnustautunut vanhoihin vetimiin. Olisin suonut, että kaikki olisivat ottaneet asiakseen kaivaa teeman mukaiset romppeet käyttöönsä. Ehkä jopa ovimiehet. (Näin kyllä että ovimiehille myös räkäsää kävi hihojen päälle, joten he saa anteeksi 2000-luvun goretex-latex-whatevertex-vaatteiden käytön :-) Myyjät sen sijaan olivat melko kauttaaltaan ymmärtäneet päivän hengen, systemoineent päälleen kaikkea aina 1930-luvulta saakka jonnekin 1970-luvulle. Mainiota katseltavaa, kiitos vaan!

pininneito1

Ohjelmaakin olisi ollut, ja helpot saumat tutustua uusiin ihmisiin, mutta en jaksanut jäädä hengaamaan, kotiorientaatio voitti. Mutta jotenkin … oli se vaan totaalisen viehättävää menoa! Otin lähtiessäni käteen leiman, että pääsen vielä takaisin sisälle, jos mieli muuttuu :-)

vanhakampaamo

manikyyri
Habitusta voi kunnostaa vielä paikanpäälläkin…

60tadit

6070rekki

6070likat

jenninmekko

ruusruudsalama

musasedat

oohpennylane

paikkyvarjo

julisteita

valojapulpetti

lamput

somuks

myyjii

kaikkee