Category Archives: ihme

Ihan loistava leffa

Normaali

Toisinaan otan kirjastosta nipun leffoja, jotka saattaisivat olla katsottavia. Kotikatsomossa kun voi muutaman minuutin jälkeen hylätä ei-katsottavan tai jo nähdyn. Eilen hylkäsin kolme leffaa ennen kuin käteen löytyi kultakimpale, josta ei ollut ikinä ennen kuullutkaan: Sarah’s key. Ikinä ei ole kirjaston leffa yllättänyt näin! Holokaustifilmit ei varsinaisesti ole lempilajini, mutta tässä oli niin paljon muutakin. Hyvin tehtynä. Tosi hyvin.

Tässä on jotain itse juonesta, kut etsit sanalla pearshake. Samalla sivulla vähän toisenlaista peilausta, etsi sanalla ovolacto. Mitäpä noita uudestaan kirjoittelemaan, kun joku on kirjoittanut jo. Tää on tää intternetti tämmöinen.

Viikolla

Normaali

Kokeilen nyt tätä hillittömän typerää beep-boop-beeb -postausta. POOP nimenomaan, muistinko jo sanoa?

Pari iloisempaa asiaa muuten surulliselle viikolle. Kävin viime perjantaina kaverin väitöksessä intuition soveltamisesta ja treenaamisesta käyttöön luovassa prosessissa. Hirmu kiehtovaa! Se on tutkinut asiaa monta vuotta, opettanut sitä, ja nyt väitös. Komeaa. Tupa oli suht täynnä. Se ei ole tavallista väitöksissä!

Toinen toivottavasti iloinen asia on tämä tulevan perjantain auringonpimennys. Työpäivä tai ei, todellakin menen Uunisaareen tms. avaraan maastoon katsomaan. Hesari sanoi jo, että 80% pimennys ei vaikuta eläimiin, mutta silti tahdon olla luonnossa kuuntelemassa, hiljeneekö linnut tms.

Ja nyt sitten avaan blogin toiseen ikkunaan, että pääsen lunttaamaan kategoriat sieltä, koska täällä paskassa lomakkeessahan niitä ei ole kuin muutama…

Posipossu

Normaali

Mysliä ja mustikkamaitoa! Lidlissä on parhaat pakastemustikat (pakastinmustikat). Mutta turha mennä penkomaan Söörnäässin Liideliin, vein sieltä viimeiset.

Tänään pelästytin kollegat saamalla kaksi positiivisuuskohtausta. Ensimmäisen muistan itsekin – se oli keissi jossa 20 muuta osanottajaa oli vaipumassa ahistuksen varjoon, mutta kannustelin että ei kannata, tunnen sen ahistavan asian jo etukäteen, EIKÄ se oo niin ahistava, kun siihen pääsee käsiksi. Toisesta kohtauksesta muistan vain kollegojen hirnumisen, ”mikä sillä on tänään?!”.

No en tiiä tosiaan. Mitään erityistä syytä ei lie positiivisuuteen, paitsi että nyt on kevään kiireviikoista jo KAKSI takana ja oon vielä ihan hyvin hengissä. Vain yksi sairaspäivä tällä viikolla, ja senkin vietin töissä.

Taas ulkona – mitämitä?!

Normaali

Kampaajalla luin ton Fingerporin Kamppailuni. Moneen otteesseen pärisytti niin hyvin, että tuli taas oma sisko mieleen, tai siis että pitäisi varmaan hänelle hommata tää opus. Koska uppoaisi kuin puukko lapseen. Keissin uskomaton osuus: samana päivänä köpöttelin hierojalle ja poikkesin antikvariaattiin, jossa en ollut ikinä käynyt, ja vualaa, siellähän se Kamppailuni oli vitosella! Ei mitään rajaa säkällä enää. Nyt kirja on jo postitettu, ja parasta toivotaan.

– – –

Äärikokemuksiin siis: olen taas käynyt ulkona, ihan ihmisten ilmoilla. Wuuhuu! Kävin katsomassa saman mentalistin keikan, jota kattelin jo uudenvuodenaattona. Nyt keikka oli tuplasti pitempi ja lähellä kotiani. Ihan mieletöntä! Vaikka se selittää osan niistä jutuista ihan selkeesti – miten se lukee ihmisiä, miten se on harjoittanut muistiaan jne. – niin silti jättää kyllä äimistyneeksi. Silti joutuu kysymään, miten se muka ton tekee. Tää on niitä ammatteja, joissa vain elinikäinen harjoitus pätevöittää. Ihailen. Suuresti.

Sieltä jatkoin yhteen baariin, jossa arvelin tapaavani twitteristä tutun elokuvahemmon, ja näin kävikin. Hän oli puolestaan kerran käynyt mun työpaikalla ja nähnyt nimeni ovessani! Vaan en ollut silloin paikalla. Höh. Eniveis, lyhyt tapaamus, mutta sen verran että nyt saattaa tuntea ihan naamatustenkin jos tavataan. Eihän noista twitterin naamakuvista mitään selvää saa.

Semmosta. Nyt jännittää, käviskö viel kolmannen kerran ulkona kevään aikana. Jei… Voi hyvinkin olla, kunhan taas valoistuu, niin mielikin herää. Ruumis on ollutkin jo kolmisen viikkoa varsin harmittomassa kunnossa, koska hyvä hieroja.

Avoimet ovet

Normaali

Menin aamulla kampaajalle. Putiikissa oli etuosassa valot. Avasin oven, matto sanoi pling ja menin sisään. Sen jälkeen ei tapahtunutkaan mitään. Kohta tuli toinen asiakas, pling, ja takkia pois.

Odoteltiin.

Sitten tuli toisen asiakkaan kampaaja. Kohta tuli mun kampaaja. Sitten oli jo pakko muotoilla kysymys:
– Kuin tää nyt menee, kun me vaan tultiin sisään, ovi oli auki?

No, se oli vissiin jäänyt sitten yöksi auki.

Mut ei heillä tuntunut isoa huolta olevan asian suhteen. Eihän mitään ollut viety.

Aaargh, kontrollifriikki sisälläni kärsii! :-D

Ite tein

Normaali

Ai hinputti, unohin taas, miksi ei pitäisi tehdä ruokaa itselleen. Ei, vaikka ois vähän tekemisen puute ja luomisen tarve. Koska voi sattua, että siitä ruuasta tulee niin hyvää, ettei voi lopettaa syömistä! Argh, tässä ollaan taas.

Ihan ilman reseptiä tein ja jokaikisen osasen mitta kokonaisuudessa osui tasan kohdalleen, niin kiinteiden kuin nesteiden. Tätä ihmettelen eniten, koska enhän mä siis laita ruokaa, kuten täälläkin monasti todettu… kokemussormee ei yksinkertaisesti ole.

Hinputin makarooniloota!

Hinputin makarooniloota!

Simpukkapastaa kattilaan, quornia ja vihanneksia pakkasesta kulhoon. Yks sipuli palasiksi ja pannulle, quornit ja vihannekset kohta tekemään hälle seuraa. Muna(soija)maitoon sekoitin Jamie Oliverin pastakastiketta, mustapippurii, chiliä ja suolaa. Kaikki sopi uuniastiaan ihan just. Jotain juustopalasia siihen päälle ja uuniin. Jumalaare että tuli hyvää. Mutta tietenkin liian paljon, sehän näissä itelle laitetuissa aina on. Toisaalta, viikonloppu tulossa ja mulla on jo hyvät safkat tiedossa.

Ehkä pienin pullo punkkua tuohon kylkeen. Ois. Ois se.

Hämmentävä edistys

Normaali

Vasta noin kymmenen kertaa syksyn ja talven aikana huonekaverin kanssa valitettu talon ylläpidolle, että meidän työhuoneessa on liian kylmä. Sen huomaa myös jokainen, joka astuu sisään – ilmaston muutos, brrrr! Tai huomaa sen varmaan siitäkin, kun me istutaan siellä puolihanskat käsissä, huivit harteilla, villapaidat päällä ja pipot päässä. Lämpötilalle ei vaan ole tapahtunut mitään. Ilmeisesti sitä on ”katsottu” välillä.

Nyt viime viikolla rähjäsin hiukan mailissa, jota levitin iloisesti kaikille tahoille, ja kysyin esim. eikö meidän kokoisessa talossa ole yhtään irtopatteria (pari muuta on tuonut kotoaan patterin – meillä ei ole) ja työturvallisuus ja työterveys ja jadajada. Olin poissa huoneesta pari päivää, jolloin paikalla oli taas käynyt kiinteistöhuollon porukoita ”katsomassa” as usual. Mutta tänään. Vihdoin. Mukava vahtimestarimme tosiaan löysi ihan samasta talosta irtopatterin, jota kukaan ei käyttänyt!

Nyt se on meidän huoneessa.

Kuorimme päällimmäiset kerrokset ja pipot ja hanskat ja juhlallisesti aloimme tehdä hommia samoilla vaatekerroksilla kuin kotonakin. Uuuuu mikä päivä! Hei hei hanskat!

– – –

Keleistä nyt samaan syssyyn. Käytän liukuesteitä talvella, koska en halua olla tyhymä. Nyt ollaan edetty kummaan välitilaan, että kotona Hellsingissä ei tarvi enää käyttää niitä, koska sulat tiet, mutta bussimatkalla töihin Espooseen täytyy virittää piikit taas alle, koska Espoo on jumalauta hankea ja jäätä! Eroa paikkojen välillä semmoset kymmenen kilometriä. Ihan käsittämätöntä ja varsinkin rasittavaa. Aina joutuu kantaa ne piikit kuitenkin mukana, kunnes kesä saapuu Espoon umpimetsäänkin. PÖH.

Asioita, joita ei tule ajatelleeksi (1)

Normaali

Mitä kauempana kielialue on päiväntasaajasta, sitä useampia sanoja sillä on väreille.

Nykyäänkin on vähintään kymmenen (tropiikissa käytettyä) kieltä, joissa ainoat väriä tarkoittavat sanat viittaavaat mustaan, valkoiseen ja punaiseen.

Sama meininki oli vielä Homeroksen aikaan. Kolme värisanaa.

Vai olitko muka tullut ajatelleeksi?! ;-)

Täältä pengoin: English for the Natives: Discover the Grammar You Don’t Know You Know, ss 106-108

Beltracchi!

Normaali

Voi että! DocPointissa käyminen ei oo ikinä turhaa. Täällä arjen himmeleissä kun rimpuilee, niin on niin fantsua nähdä, miten erilaisia ihmisiä ja elämiä ja kohtaloita ja projekteja maailmaan mahtuu, toinen toistaan kummempia. Ja hei, nää on dokumentteja – joskin monesta saisi ns. pikkkkkasen weirdon fiktioleffan myös. DocPoint-urani alkoi muistaakseni leffalla, jossa tanskalainen vanha ukko halusi vuokrata tai myydä kartanonsa tai linnansa venäläisille nunnille.*) Ei ollut mutkaton projekti. Siitä lähtien on ällistelyä riittänyt.

Tänään oli kans yksi näistä hienoista illoista, leffa joka on lähes liian filmaattinen ollakseen totta. Tai elämä, joka on lähes liian filmaattinen ollakseen totta! Beltracchi – The Art of Forgery. Tään taideväärentäjän leikillisyys ja kevyt asenne koko elämään toimi hienosti vastakohtana hänen järjettömän isolle syntymälahjalleen maalausten väärentämisessä. Myöskään ei voinut jäädä huomaamatta, miten upean näköinen pari on tämä Beltracchin kombo, joka huijasi taidegallerioita pitkin Eurooppaa minkä ehti. Pariskunnan lapset tykkäsivät pieninä, että isi on hirveän laiska kun joku maalari olevinaan, mutta tekee vain taulun silloin tällöin. Ja kuitenkin rakennetaan aina upeampia ja upeampia koteja eri maihin, jännä juttu. No, eihän sitä paljon tarvii hikoilla, jos yhdestä taulusta saa muutaman miljuunan euroa.

Yleensä ottaen huijarit ei ole mitenkään mun ykkösfavoriitteja, mutta Beltracchista on pakko tykätä. Sedän hassuuden ja hänen eittämättömän taitonsa yhdistelmä on vakaasti kiehtova…

No, koppiahan siitä tuli, mutta ei mitenkään ankeassa mielessä. Tyypit pääsivät päiväksi aina töihin (maalaamaan), yöksi kun ilmestyivät takas vankilaan, niin hyvä on. Ja voihan vankilassakin piirtää!

Hieno, hieno leffa! Toivottavasti tulee myös telkkariin.

Huomasin viimeistään viime syksynä, että myös R&A:ssa olen kallistunut koko ajan enemmän dokumenttien puoleen, koska ne on vaan niin … odottamattomia ja ihmeellisiä.

*) http://www.imdb.com/title/tt0925259/

Uv-aatto

Normaali

Tavallisesti ikinä ole käynyt missään uv-aattona, paitsi katsomassa raketteja, jos poikkeuksellisesti olen jaksanut (viimeksi ehkä 1900-luvulla). Tänään lähdin ihan kotoa, woohoo! Tonne –> http://www.apolloliveclub.fi/helsinki/tapahtumat/?id=23169. Ensinnäkin, ei paskempi paikka. Kaunista vanhaa arkkitehtuuria, monta baaria, perinteisen näköinen teatteritila. Kaikki asiakaspalvelijat on kovin nuoria nykyään :-0

apolloh

Mua ei niinkään kiinnostaneet muut kuin tuo mentalistiukko. Ja niinhän siinä kävi, että kun Zaani, tanssiryhmä ja PP oli esiintyneet ja tauko aukesi, oli pakko lähteä jo pois. Sillä jos tauon jälkeen olisin jäänyt katsomaan tanssia tai vielä pahempi, Zaania, Poskiparran upea ja hauska esitys olisi huovuttunut niiden alle. Ja sehän ei käy, koska ukko on ällistyttävä! En kertakaikkiaan tajua, miten se tekee ne jutut. Kiukku! Olen jo ostanut lipun sen toisellekin keikalle, helmikuussa. Tuplakiukku!

Nyt raketit paukkuu ulkona eikä kissat ole millänsäkään. Yritän kovasti, että tänään jaksaisin valvoa puolilleöin ja kerrankin lähtisin tuohon sadan metrin päähän kentälle, missä varmaan ammutaan vaikka mitä ja mis saattaisi nähdä jotain muitakin raketteja, kauempaa pökittyjä. Pakko jaksaa edes joskus jotain, oikeaan aikaan!

Näillä puhein hyvää ja terveellistä alkavaa vuotta kaikille! Pysytään kanavilla, as they say.