Muutos ja muutto

Dahlings.

Elämässäni on tapahtunut iso muutos, ja nyt tuntuu taas, että pitää muuttaa bloginkin osoitetta.

Isoimpien muutosten yhteydessä mulla on ollut tapana vaihtaa nimeä. Siis oikeassa elämässä. Siirtymäriitti. Tällä kertaa muutan (vain) bloginimimerkkiä.

Zepa saa nyt väistyä – uusi Ana on lähempänä oikeaa nimeäni (pari työkaveria sitä käyttääkin, joten *gasp!* olen täällä melkein omalla nimelläni :-) En nyt jaksa miettiä, vaikuttaako tämä kun kirjoitan kommentteja tms. sen näkee sitten ja pystyy säätämään paremmalla ajalla.

Kantapöydässä oli käyntejä 171 105 kpl marraskuusta 2008 tänne päivään maaliskuuhun 2015.

5695 kommenttia. Kiitos teille.

Siirsin täältä kaikki kamat osoitteeseen http://penniajatuksistani.wordpress.com. Jatketaan siellä!

Mainokset

Heijaa tonne ja tänne

Kyllä, aurinko ilahduttaa aina näyttäytyessään. Mutta muuten koko viikko on ollut ihmeheijaamista kodin ja työn välillä. Olen viettänyt noin puolet työpäivistä pakkokokouksissa ja puolet kotona. Stressimassu on äitynyt ikäväksi taas pariksi päiväksi ja lihaksetkin tuntuu olevan ihan juntturassa vaikka aamulla venyttelin. Mitään podijuttuja ei pysty tekemään kunnolla, jos massu on turvoksissa mallia raskaana 5 kk, tietenkään.

Näin viritetään kahvipaketin kesto ikuisuuksiin. Ei oo meinaan kahvilla menekkiä. Ruokakin ois enimmäkseen puuroja ja riisikakkuja näinä huonoina päivinä. Vein jo hiutalevarastoa kakkostyöpisteeseenikin (ykkösessä ne on olleet vakiona jo vuosia). Birdy tosin sai massunsa kuntoon luopumalla juurikin viljoista. Mä en saa päätäni käännettyä sille mallille, että edes kokeilisin. Kun massu on pahana, sinne ei sovi mikään muu kuin puuro! Leipää olen vähentänyt jo ennenkin, ja mulla on nyt perusleipä näkkäri gluteenitonta mallia. Mutta että kokonaan luopuisi kaikista viljajutuista…? Ei oo mahollista. Stressistä voisin iloisesti luopua, mutta kun se ei taas ole mun päätettävissä. Siinä pää ja maha tekee yhteistyötä ihan niin kuin tykkäävät.

Nyt just tuntuu hyvältä. Heijaaminen eri paikkojen välillä jatkuu viikon loppuun, mutta kivuttomana kivempaa, tietty. Ihmettelin jo 1-pisteen huonekaverille, miten voikin tuntua näin iloiselta asialta päästä oman pöydän ääreen huomenna. Hänen ihana vastauksensa sisälsi oletuksen helvetin hyvästä seurasta ja tilasta, jossa voi jurottaa hiljaa omia töitään tehden. Olemme luodut toisillemme! :-))

Posipossu

Mysliä ja mustikkamaitoa! Lidlissä on parhaat pakastemustikat (pakastinmustikat). Mutta turha mennä penkomaan Söörnäässin Liideliin, vein sieltä viimeiset.

Tänään pelästytin kollegat saamalla kaksi positiivisuuskohtausta. Ensimmäisen muistan itsekin – se oli keissi jossa 20 muuta osanottajaa oli vaipumassa ahistuksen varjoon, mutta kannustelin että ei kannata, tunnen sen ahistavan asian jo etukäteen, EIKÄ se oo niin ahistava, kun siihen pääsee käsiksi. Toisesta kohtauksesta muistan vain kollegojen hirnumisen, ”mikä sillä on tänään?!”.

No en tiiä tosiaan. Mitään erityistä syytä ei lie positiivisuuteen, paitsi että nyt on kevään kiireviikoista jo KAKSI takana ja oon vielä ihan hyvin hengissä. Vain yksi sairaspäivä tällä viikolla, ja senkin vietin töissä.

Taas ulkona – mitämitä?!

Kampaajalla luin ton Fingerporin Kamppailuni. Moneen otteesseen pärisytti niin hyvin, että tuli taas oma sisko mieleen, tai siis että pitäisi varmaan hänelle hommata tää opus. Koska uppoaisi kuin puukko lapseen. Keissin uskomaton osuus: samana päivänä köpöttelin hierojalle ja poikkesin antikvariaattiin, jossa en ollut ikinä käynyt, ja vualaa, siellähän se Kamppailuni oli vitosella! Ei mitään rajaa säkällä enää. Nyt kirja on jo postitettu, ja parasta toivotaan.

– – –

Äärikokemuksiin siis: olen taas käynyt ulkona, ihan ihmisten ilmoilla. Wuuhuu! Kävin katsomassa saman mentalistin keikan, jota kattelin jo uudenvuodenaattona. Nyt keikka oli tuplasti pitempi ja lähellä kotiani. Ihan mieletöntä! Vaikka se selittää osan niistä jutuista ihan selkeesti – miten se lukee ihmisiä, miten se on harjoittanut muistiaan jne. – niin silti jättää kyllä äimistyneeksi. Silti joutuu kysymään, miten se muka ton tekee. Tää on niitä ammatteja, joissa vain elinikäinen harjoitus pätevöittää. Ihailen. Suuresti.

Sieltä jatkoin yhteen baariin, jossa arvelin tapaavani twitteristä tutun elokuvahemmon, ja näin kävikin. Hän oli puolestaan kerran käynyt mun työpaikalla ja nähnyt nimeni ovessani! Vaan en ollut silloin paikalla. Höh. Eniveis, lyhyt tapaamus, mutta sen verran että nyt saattaa tuntea ihan naamatustenkin jos tavataan. Eihän noista twitterin naamakuvista mitään selvää saa.

Semmosta. Nyt jännittää, käviskö viel kolmannen kerran ulkona kevään aikana. Jei… Voi hyvinkin olla, kunhan taas valoistuu, niin mielikin herää. Ruumis on ollutkin jo kolmisen viikkoa varsin harmittomassa kunnossa, koska hyvä hieroja.

Liikennettä

Pride enskassa perjantaina, ja heti lauantaina loppuunmyyty sali. Ja mikä ettei, hemmetin hyvä leffa! Herätti tunteita ihan niin kuin oli laskettukin, kaikki muukin kunnossa. Se, miksei tämä mene suoran omaan top-evö-kymppiini (kuten esim Filth meni, ja taitaa olla siellä edelleen yksinään), on Priden täydellisyys: ei ole odottamatonta eikä ole isoa rosoa, kaikki on vaan tasan jengoillaan. Eli voin suositella hyvällä omallatunnolla.

Ellei sitten viereesi satu istumaan samanlainen vivahteita tajuamaton ääliöakka kuin mulle kävi. Idiootti nauroi koko leffan läpi, riippumatta siitä mentiinkö koomisessa kohdassa vai asiassa. Se ei edes huomannut, jos salissa ei nauranut kukaan muu kuin hän. Olisi pitänyt paremmin vilkaista sen mukanaan raahaamaa ukkoa – hävettikö sitä edes, vai onko idiotismi heillä kotona ihan normaali ilmasto?

– – – –

Muuten lujaa kissätäteilyä koko viikonloppu. Toisaalla kirjattu jo tuo perjantai. Nyt sunnuntaina taputeltiin Sulo ja käytiin taas katsomassa pentusia, aiemmin 2-viikkosia ja nyt 7-viikkosia. Miten täydellisiä voikin olennot olla! Ja on ilo nähdä, että pentue on niin hyvässä hoidossa. Siellä on äitikissa, isoäitikissa ja hyvät ihmiset hoitamassa, mitään ei puutu ja kaikki tulee ajallaan.

– – – –

Ihmis- ja kissaliikenteestä seurasi hirmuinen väsymys, jota lieventelin lojumalla kaikilla sohvilla. Yöllä nukuin kuitenkin vain tavalliset seitsemän tuntia, tuntuu ihan riittävältä.

Puk puk Joulupuk!

Erilainen aatto! Pukinmuori tuli jo iltapäivästä hirmuisten kantamusten kanssa, ja mie aloin pilkkoa juureksia. Muori hoitikin melkolailla loput. Paitsi olin laittanut hapankaalisoppaa jo edellisenä päivänä, se oli mun siivu. Muori pisteli juureksista ruukkua ja pataa ja jälkkäriksi vielä sherryssä kypsähtäneitä päärynöitä. Ei loppunut ruoka kesken.

Joulupukki itse tuli lahjatöistä kahdeksan maissa. Otettiin aina himoittuja valokuvia puksun kaa, ja sitten syömään. Mainioita ei-jouluruokia riittää vielä pariksi päiväksi sekä meille että heille.

Nyt takas lojumaan.

Uuuu, naamakin menee julki, kun on niin makoisat olosuhteet!

Kaikkea tekisi mieli

Taas sama lomaressi kuin kuun alussakin. Niin paljon kirjoja ja kaikki hyviä – ei tiedä mistä aloittaisi! Kaverien blogit! Ja sitten ne blogit joita on lukenut huolimattomasti, mutta vannonut palaavansa kunnolla. Hesari. Elokuvat. Ylen Areena. Uni. Kissoista huolehtiminen. Siivousta. Kaikkea tekisi mieli yhtäaikaa! Päivällä päädyin jo siihen, että luin kirjaa pari sivua, sitten menin nettiin ja sieltä suorin vartaloin tiskaamaan, ja kaarto takaisin kirjan pariin. Kun ei voinut päättää. Himmeetä.

Mutta sen päätin, että jollain lailla on liikuttava joka päivä tuossa jumppamatolla. Vaik olisi pelkkää venyttelyä, niin se sitten. Ei tästä muuten tuu mitään, kun menee taas lojumiseksi ja istumiseksi.

– – – –

Sain yllättävän kokemuksen toissailtana, kun kamu tuli kahveelle. Hänellä oli mukanaan siskonsa kiertoon luovuttamia helysiä, ihan siis romukoruja, basaarihelyjä, ei mitään kummallisia. Mutta ennen kuin kamu vei ne eteenpäin, mä sain valita mitä ikinä. Tuli ihan outo innostus asiaan! Ottaen huomioon että aikuinen ihminen voi järkätä itselleen joulun joka päivä, ei luulis että kuumottaa muiden hylkäämistä hippakoruista. Mutta niin vaan kävi että kaksi rannekorua ja viisi sormusta löysi uuden omistajan tästä osoitteesta. Ilo! Hihku!

Uutta materiaa

Pöllökalenteri

Mun joulukalenterissa on pöllöjä. Olen iloinen, nätti on.

Kaunista päheilyyn

Sitten tämä toinen uushankinta onkin itse asiassa lahja. Voi hyvänen aika. No, työhuonekaveri lähti Nykkiin viikoksi työmatkalle (ilmaiseksi siis, NYKKIIN) ja pyysin häntä tuomaan mulle muovikassin jostain kirjakaupasta tai museosta. Sepä riehaantuikin siitä ja sain ekanakin Strandin kangaskassin – kuten kuva kertoo: kissoja, kirjoja, takkatuli. En ehkä voi ikinä käyttää tota, koska olen niin rakastunut! <3 Mutta tää pahenee vielä. Kaveri oli käynyt meillä ja nähnyt nuo vanhat kartat mun seinällä. Nykistä se löysi oikeasti vanhan kartan (sen tuntee paperista), jossa on esitetty New York vuonna 1853. Määäää eehkäää kualen. Kirpparilta! Toi mulle sieltä saakka tämmöisen! Seuraavaksi ohjelmassa siis kehysten hankinta, tää on ihan liian maximumjeejee jätettäväksi tuohon pöydälle.

Joulu joka päivä…

Sadetta, räntää, harmaata

Liikaa pikkusikareita loman aikana! Yskää, nuhaa, kipeää kurkkua ja muuta skeidaa. Herättyä kuulosti peräti keuhkoputkentulehdukselta, mutta ei ehkä. Yritin aamulla manausta valkosipulilla, mutta kun se on vaan niin pahaa :( Milloinkas lääke hyvää olis.

Hienoja tunteja. B tuli käymään, saapui nukkuma-aikaan illalla ja pölli yöksi mun kummankin kissan. Tavan horoja – heti menevät vieraan petiin (myös ujo Ilona!) mutta mun petissä eivät pysy kantamallakaan. NÄIN KYLLÄ. Aamulla syötiin ensin joulupuuro – riisihiutaleista tulee kolmessa minuutissa yhtä hyvää kuin puuroriisistä tehtynä – ja juotiin kahveet, myöhemmin päivällä kasvispelmenien ja skumpan vuoro. Eli siinä tuli ne itsenäisyydetkin juhlittua jo puolenpäivän maissa.

Taitaa aueta just elokuvan vuoro.

Pitäsikö laittaa puhelin hälyttämään, että muistan katsoa Linnan puvut? Ääk. Ei kai nyt niin pitkälle ole altsattu vielä, hä?

Silmukoita

Naapuriin muutti lankakauppa. Kävin siellä kolmisen kertaa ostamatta mitään, mutta sitten neulomishimo kasvoi liian suureksi, vaikka ite en tarvitse mitään enkä viiti rasittaa tuttuja kaulaliinoilla. Ajattelin sitten, että pakkokos niistä on tulla mitään, voi ihan vain kokeilla millaista jälkeä tulee eri langoista ja samalla saapi sitä neulomisintoa tyydytettyä. No.

Samat violettina ja turkoosina

Otin kolme kerää nauhaa (tosiaan enemmänkin nauhaa kuin lankaa), jossa väri vaihtuu liukuen pinkistä syvään violettiin. Napsuttelin jonain iltana tuollaisen lapun, siinä on nyt ne kaikki kolme kerää ja vieressä odottaa turkoosia nauhaa saman verran. Ei kovin riittoisaa. Isoilla puikoilla tosi nättiä pintaa, mutta esim. tuo on niin jäykkää, ettei siitä tulisi mitään kaulaliinaa ollenkaan. Se on nyt vain tuollainen lappu. Laitoin sen kissojen koppaan, jos heitä yhtään kiinnostaa lojua joskus jonkin toisenlaisen päällä.

Kokeilin sitten toista, tämäkin on enemmän nauhaa kuin lankaa. Kiusallista neulottavaa, mutta hyvin pehmeä ja hauska tulos:

Vihreää, mustaa, ruskeaa, harmaata

Tiiä mitä nyt tuostakaan. Ehkä siitäkin tulee lappu.

Näin kun neuloo kerran kymmenessä vuodessa, jännä huomata että silmukoiden luominen lähti itsestään, mutta neuleen päättelyä joutui ihan miettimään. Jotain vedettiin jonkin yli mutta ääk, mitä ja miten? Löytyi sekin sitten.

– – – –

Lounas siskontyttöni O:n kanssa sujui ihanasti! Sukulaiset ohitettiin hyvin minimaalisin maininnoin ja oltiin vain kaksi ihmistä, jotka on kiinnostuneet toisistaan, toistensa tekemisistä ja olemisista ja kiinnostuneita tutustumaan. O on tosi nätti ja hänellä on hersyvä nauru :-) Sain paljon jutunjuurta siitä väikkäristä, jonka ehdin lukea loppuun aamulla, ja käytiin läpi myös mun puuhia viimosen 25 vuoden ajalta. Puolitoista tuntia humahti ettei mitään. Silvopleessä oltiin, kuhina kävi koko ajan. Se mesta ei todellakaan voi mennä konkkaan, sen verran tiuhaan käy ovi.