Category Archives: kielilläpuhuminen

Lukemisen puolella

Normaali

Juha Hurme: Ilman kirjaa on kurjaa

Hyvin pantu toi. Oma lukemiseni on, myönnän, lähes pakonomaista, joten olen ihan puolueellinen mitä tulee kirjoihin. Mutta niin se vaan on: jos elämästäni otettaisiin kirjat pois, itsari lähestyisi suoraan edestä ja nopsaan. Olosuhteiden pakosta elämäni on niin rauhallista, että siitä tippuisi pois lähes kaikki sisältö ilman lukemista.

Mainokset

Asioita, joita ei tule ajatelleeksi (jatkopala)

Normaali

Puhuin taannoin värien nimistä täällä. Samaa juttua ilmassa muuallakin!

Katopa tämä:
http://uk.businessinsider.com/what-is-blue-and-how-do-we-see-color-2015-2 (27.2.2015)

esim.
”So Gladstone decided to count the color references in the book. And while black is mentioned almost 200 times and white around 100, other colors are rare. Red is mentioned fewer than 15 times, and yellow and green fewer than 10. Gladstone started looking at other ancient Greek texts, and noticed the same thing — there was never anything described as ”blue.” The word didn’t even exist.”

ja

”Every language first had a word for black and for white, or dark and light. The next word for a color to come into existence — in every language studied around the world — was red, the color of blood and wine.

After red, historically, yellow appears, and later, green (though in a couple of languages, yellow and green switch places). The last of these colors to appear in every language is blue.”

Sitten tää muuttuu todella jännäksi:

”So before we had a word for it, did people not naturally see blue? – – If you see something yet can’t see it, does it exist? Did colors come into existence over time? Not technically, but our ability to notice them may have…”

Siellä on /mekillekin viestiä niistä vihreistä ja sinisistä :-)

Ai että mä tykkään tämmöisestä pelmuamisesta! Joku saisi tulla ja puhua mun kaa kielistä vaikka yhen viikonlopun. Olis namppia!

Asioita, joita ei tule ajatelleeksi (1)

Normaali

Mitä kauempana kielialue on päiväntasaajasta, sitä useampia sanoja sillä on väreille.

Nykyäänkin on vähintään kymmenen (tropiikissa käytettyä) kieltä, joissa ainoat väriä tarkoittavat sanat viittaavaat mustaan, valkoiseen ja punaiseen.

Sama meininki oli vielä Homeroksen aikaan. Kolme värisanaa.

Vai olitko muka tullut ajatelleeksi?! ;-)

Täältä pengoin: English for the Natives: Discover the Grammar You Don’t Know You Know, ss 106-108

Tylsän ihmisen tilitys jatkuu

Normaali

En tiennyt että QI on Youtubessa! Stephen Fryn isännöimä ns. tietokilpailu, jossa on kyllä paljon muutakin hupia kuin se tietopuoli. Esim. kun vertaa minkä verran yleisö nauraa Uutisvuodossa tai QI:ssa, saat ite arvata loput.

Kaveri joka valisti mua tästä, tykkää katsoa myös Pointless-nimistä tietokilpailuhässäkkää. Kuulemma myös Youtubessa. En ole vielä tutustunut, mutta kunhan joskus puolen vuoden päästä kyllästyn QI:hin, niin sit lähtee.

Toinenkin karkki

Normaali

Ja sitten on tämä toinen, English for the Natives: Discover the Grammar You Don’t Know You Know. Ei tingi asiasta eikä viihdyttävyydestä tämäkään. Lingo on mulla nyt petikirjana eli se menee aika nopsaan. Tuo toinen on bussikirja, pienempiä haukkaisuja per päivä. Mutta kohta Lingo loppuu ja pääsen siirtämään Grammarin petikirjaksi.

Jaha, kuka huusi ”Ääritylsä ihminen! BOOOOORING!”? :-D

Zepan karkkipäivä: Lingo

Normaali

Joku ehkä muistaa mun kertoneen, että olen hiukan hurahtanut kieliin? No, sehän on ihan totta edelleen. Valitettavasti kielistä puhuminen/lukeminen ei useinkaan tarjoa huumorintajulle mitään syötettä. Onhan niitä sanakirjoja – ok, mulla on muuten pari ihan hauskaakin jopa! – ja kielioppeja, mutta…

lingp_3097760a

Vaan nytpä kirjastoon oli ilmestynyt tällainen Lingo: A Language Spotter’s Guide to Europe, kirjoittaja Gaston Dorren. Epäröimättä täräytin tilauksen menemään. Hieno ylläri oli se, että kirja on vielä kiinnostavampi kuin kuvittelin – se on hauskasti kirjoitettu! Sekä asiaa että hupia! Mahtavaa. Paitsi yöunien kannalta, koska tähän jää jumiin yhtä helposti kuin johonkin jännäriin. No okei, ei kaikki. Mä jään.

Tässä pari arvostelua, ihan valideja:

Telegraph

The Guardian

Yhdessä artikkelissa Dorren sivuaa kiinaakin, mutta japania jäin kaipaamaan kovasti. No, eihän sitä Euroopan kielistä kertovassa kirjassa pitäisi ollakaan. Mutta japanista irtoaa kyllä huumoria ihan järjettömät määrät. Vaikka olen vain vuoden sitä opiskellut, tään verran tiedän varmasti.

Lomanen pikkuinen

Normaali

Pari päivää lomaa, sitten etäpäivä kotona, sitten viikonloppu. Kelpoisaa. Aloitin Malcolm Mackayn Glasgow-trilogian toisen osan ruotsiksi kun kirjastossa ei oo suomeksi eikä englanniksi. Olen tempaissut viime aikoina kirjan tai pari per vuosi myös ruotsiksi, eli tässä alkaa olla jo tottumuksen voimaa mukana. Menee nopsaan! Ei ihan yhtä nopsaan kuin suomi, mutta eipä paljon puutu.

Maanantai tulee silti liian pian. Lomaa ei voi venyttääkään, koska töissä on pakkotöitä.

Hesari ruokkii

Normaali

Päivän Hesari – joka ei oo mulla nyt tässä, eli muisteluksi menee – heti kakkossivulla oli jorina, josta tunnistin tuntoja. Mä en edes istu bussissa kännykkä kädessä enkä muutenkaan tarkista twitteriä ja muita härppiä kuin pari kertaa päivässä, mutta silti. Tulee aina välillä se yliannostusfiilis, vaikka mielestäni olen ihan maltillinen ulkopuolisen maailman käyttäjä. Ei teeveetä, en kuuntele radiota. Somen lisäksi uutisia selaan paperihesarista ja satunnaisesti metrolehdestä. Ei voi tulla yliannosta, ja silti tulee.

Toinen juttu oli nää yksi kymmenestä suomalaisesta, jotka ei puhu englantia.

No eiku tässä joutuu pakittamaan taustatarinaan. Työkaverilla oli ihana, erikoinen takki. Kysyin mistä se on, sain osviitat ja lähdin etsimään kauppaa. En löytänyt. Toisella työkaverilla oli selvästi saman putiikin ihana takki, ja hän kertoikin ihan tarkkaan, missä kauppa on. Tänään vihdoin pääsin siis Kampin kauppakeskuksen Sirukseen asti. Katselin niitä takkeja joita siellä oli. En ainakaan heti löytänyt sitä samaa – fantastiset napinlävet, ihanat leikkaukset. Yritin kysyä myyjältä, ja näytin oikein omaan takkiin presentoiden millaiset napinlävet. Ainoa mitä myyjä pystyi kommunikoimaan oli ”takki?”, ”nappi?”. Paloi käämi, sanoin anna olla ja marssin ulos. Ehkä kohtuutonta? Ei musta ole kohtuutonta vaatia Suomessa, että voi asioida kaupassa suomenkielellä. Mun toinen, ellei jopa ensimmäinen työkieli on englanti, mulla ei ole kiinni osaamisesta. Musta on vaan vi.. ikävää, että 9-tuntisen työpäivän jälkeen mun pitäisi selvittää englanniksi jotain napinläpiä, kun asioin kaupassa Suomessa.

Eli joo, sain fiiliksiä miltä tuntuu, jos ei osaisi englantia eikä pystyisi kommunikoimaan myyjien/tarjoilijoiden/muiden kanssa, joilta ei vaadita työssä sen vertaa että puhuisivat paikallista kieltä.

Takkihan mulla kyllä on. Viikko sitten ostettu, kokonaan suomalaista työtä, Flare. Ja myyjä puhui Stokkalla oikein sujuvaa suomea. Sirus saa pitää rytkynsä.

Rehellisyysminuutti

Normaali

Kehun vielä julkisestikin, vaikka kehuin jo asianomaiselle kääntäjälle Arulle. Olen lukemassa nuortenkirjaa, jonka alkuperäinen norjalainen nimi kääntyisi Rehellisyysminuutti. Kirjan päähenkilö on 17-vuotias tyttö joka on vakavassa sokeutumisen vaarassa, pakenee tilannetta Interrailille ja tapaa pojan, joka esittelee hänelle hulppean määrän Italian ja muun Euroopan kuvataidehistoriaa yksittäisten maalausten kautta. Tyttö on nörtti, joka rakastuu tähän varattuun poikaan ja esittelee asian tiimoilta hänelle mm. keksimänsä rehellisyyshetken. Kun ihmiset puhuu niin paljon paskaa, niin voisi vaikka kerran kuukaudessa päästellä minuutin ajan rehellistä puhetta. Siitä siis norjankielinen nimi.

Kirjan suomenkielinen nimi on… Silmätyksin. Jumalauta, puhdasta neroutta! Jos ollaan rehellisiä, ollaan asioiden kanssa ’silmätyksin’. Rehellisyys suhteessa toiseen ihmiseen. Rehellisyyshetki-leikki. Ja siihen vielä silmät. Tytön silmät, katsomisen tärkeys nyt kun hän vielä näkee. Sairauden kanssa silmätyksin, ei voi väistää.

IHAILEN!!! Wowzie!

Tsori, välillä nää kielihommat riistäytyy lapasesta. Lepo vaan. Meen nyt lukemaan sen kirjan loppuun. Kun vielä näen.

Ihmeellisii nää nuortenkirjat nykyään, btw. Kun mä olin pieni, nuortenkirja oli suunnilleen Peppi Pitkätossu. Nyt ne on semmosia kuin Ruiz Zafónin Marina (sikapelottava aikuisellekin) tai tää Silmätyksin (kätsä taidehistorian kertaus joka ikään). Que häh?!