Category Archives: kielilläpuhuminen

Riikeli raakeli rilluma relluma

Normaali

En nyt aio suuremmin huudella siitä, mitä teen palkkani eteen, mutta pikkasen alkaa hymy hyytyy yhden detskun suhteen. Mie kerron tään tarinan silleen, että se vastaa tosielämän kuvioita. No, mulla on siis kaksiosainen nimike meidän omalla osastolla; olen varsinaisesti leijanlennättäjä, mutta koska joka osastolla on pakko olla shamaani, tehtävä on langennut mulle. Tämä hieno.

Lisäksi meidän osasto oli pitkään koko putiikin ainoa, jossa englanti irtoili ihmisten suupielistä ilman tuskaa.

Vuosia sitten tuo jälkimmäinen juttu sai aikaan sen, että kun koko ison putiikin puhelinkeskukseen tuli englanninkielinen puhelu, siellä painettiin paniikkinappulaa, jossa oli mun nimi. IHAN VÄLITTÄMÄTTÄ SIITÄ, kenen kanssa ja mistä se ihminen olisi oikeasti halunnut puhua! Tälle asialle ei voinut mitään. Ihan sama, sanottiinko siitä puhelinkeskukseen vai ei. Kun siellä on se nappi, niin sitä sitten ei voi olla käyttämättä. Paniikki! Ulukomaan kieltä! Pakko painella.

No, nyt meillä on puhelinkeskus vaihtunut ja firmakin suurentunut kymmenkertaiseksi. Kehitys kehittyy ja paniikit englannin suhteen on häipyneet. Jostain syystä tämä uusi puhelinkeskus on nyt kuitenkin hokannut, että mulla lukee käyntikortissa SEKÄ ’leijanlennättäjä’ ETTÄ ’shamaani’. Btw lisäksi siinä lukee osaston nimi, joten herkällä vaistolla voisi visioida, että ehkä olen sen yhden nimenomaisen, Meidän Osaston, shamaani enkä voi viedä muiden osastojen alisiin ketään. En osaa muiden osastojen rumpusooloja, en löydä muiden osastojen henkioppaita. Vaan ei. Monta kertaa viikossa saan puhelun, jossa kysytään matkoja Karhun luo, reittiä esi-isien tykö, seuraa sammalvuoteelle, taikoja tähtisumuun, luiskaa limsatehtaalle ja yunaa Yellowstoneen. Kun minä osaan ja voin viedä vain MEIDÄN ALISIIN, räpsyttää MEIDÄN RUMMUTUKSET ja löytää MEIDÄN TOTEEMITURILAAT. Meidän! Vain meidän! En koko talon!

Entistä huonekaveria aina nauratti, kun tuli tää päivän uffopuhelu.

”pölö pölö pölö”

”Olet nyt soittanut Meidän Osaston leijanlennättäjälle. Valitettavasti en osaa vastata, käykö reikeli raikeliin. Kuka ohjasi sinut soittamaan tänne?”

”pölö PÖLÖ pölö”

”Edelleenkään en valitettavasti tiedä näistä raakeli-asioista koska en ole siellä päinkään töissä, ollut koskaan. Olen edelleen Meidän Osastolla ja lennätän leijaa.”

”pöl”

”Jospa soitat uudelleen sinne puhelinkeskukseen ja pyydät hattivattien osastolle, tämä kuulostaa nyt enemmän siltä. Hattivattien leijanlennättäjälle.”

”pölö pölö pöl”

”Niin, se hattivatt..”

Ja tämä sitten eri variaatioin uudestaan harva se päivä.

Kuten sanoin, huonekamua nauratti; mua lakkasi naurattamasta jo jokin aika sitten. Ehkä jo hiukan ennen kuin sain ekan riikeliraakeli-puhelun illalla kotiini. Onko se puhelinkeskus ihan kyvytön vai vittuileeko siellä joku?! Näen jo draamasarjan… ”Puhelinkeskuksen armoilla”?

Kaksi koodikirjaa

Normaali

Inhosin Da Vinci -koodia tosi paljon. Ärsytti, kun kirjailija piti lukijoita ihan apinoina ja luennoi pitkiä pätkiä suht tavallisista kulttuurihistorian jne. asioista. Vielä enemmän ärsytti, että luennointi oli puettu kirjassa niin, että joku ukko valaisi koko ajan jotain naispuolista tutkijaa näistä alkeisjupinoista. Ihan kuin tutkija ei nyt jumalauta tietäis yhtään mitään omasta alastaan, ja sitä pitäis muutenkin suojella pahalta maailmalta. Niisk niisk söppö söppö ihq ihq.

Vastikään lukemani Einstein-koodi menee melkein samaan läjään, mutta ei ihan. Siinäkin luennoidaan oikein turbovaihteella kappleesta toiseen. Kansantajuistetaan fysiikan keskeisimmät isot teoriat, käydään läpi isot uskonnot ja maailmansyntyteoriaa ja niin edelleen – näist tulee kuulkaas paksu jännäri. Ärsyttävyyttä vähensi aika paljon, että yleensä luennointi (eli lukijan opettaminen) tapahtui henkilöiden kesken mieheltä miehelle, ja että kerronnassa päädyttiin harvoin ihan älyttömyyksiin (kuten että historiantutkija muka tuntee kabbalan kuin oman kämmenensä, mutta ei sit tiedä mitään buddhisdmista – joo niin var-maan!). Kaikkiaan Einstein-koodi on rakennettu varsin ”sokraattiseksi”, dialogiseksi kirjaksi, ja sen kestää tai sit ei.

Da Vinci -koodia suuremmat rispektit Einstein-hurina saa loppuratkaisunsa tähden. Lopussa esitetty visio ja tulkinta siitä, mitä Einstein tarkoitti koodillaan, saa aivon vääntymään hetkeksi sijoiltaan, koska yhtäkkiä ihmisen pitääkin nostaa katse omasta rakkaasta navastaan ja yrittää ajatella niin isossa mittakaavassa että silmiin sattuu. Oikeesti, hitsi. Tavallisessa elämässä(ni) ”big picture” tarkoittaa sitä, jos osaa ajatella vaikka hiukan Suomen rajojen ulkopuolelle ja vau, sit onkin jo kosmopoliitti. Einstein-koodissa moisella ei pääse edes kärpäseksi lähtökuopan reunalle. Kaaret on niin isoja että huippaa.

Kumpikin kirjailija on velkaa Umberto Ecolle, ja varsinkin Foucaultin heilurille*), joka ei lähde hyllystäni ikinä. Olen lukenut sen ihan piruuttaan suomen lisäksi melkein kokonaan jopa italiaksi, vaikka olen opiskellut italiaa vain vuoden, joskus kivikaudella. Olen siis melko fani :-)

*) kiukuttelin monta vuotta siitä, kun kirjan nimi kirjoitetaan ”väärin”, senhän pitäisi olla ”Foucault’n”. Kunnes Aru sitten vihdoin kertoi, että tekstissä käännöksiä tehdään silmää, ei korvaa varten. Eksoottista! Tuotakaan en tiennyt!

Saattaapi toimiakin

Normaali

Silta (Bron/Broen). Vähän aikaa sitten lehdessä oli juttua tästä kielihommelista, että eihän ne näyttelijät oikeasti ymmärrä toisiaan ru-ta, mutta kun ei tv-sarjaa voi tehdä niin että hahmot kyselee koko ajan toisiltaan ”mitä?”. Siksi leikitään, että ne ymmärtää.

Mutta! Tänä aamuna istuin bussissa sellaisen muijan vieressä, joka puhui koko ajan tanskaa kaverilleen joka istui meitä vastapäätä. Kaveri vastaili ruotsiksi. Joo, tarkistin vielä kysymällä. Oikeesti puhuivat, ja ymmärsivät näköjään ihan tarpeeksi. :-D Kuulosti lystikkäältä.

Lisähuomio Pilvikartastosta

Normaali

Pilvikartasto-leffahimerryksen saattoi oikeuttaa yksi juttu: nyt Pilvikartasto-kirja on tosi helppo lukea. Kirjaa en moittisi muutenkaan. Sekä kirjailija että suomentaja on tehneet kelpoisaa duunia. Ne leffan höpöfilosofiset sekoilutkin saavat selvempää hahmoa kirjassa, eli muutamakin merkityksellinen juttu kulkee oikeasti eri aikoina eläneeltä ihmiseltä toiselle. Rakenteessa on koukkunsa. Lisäksi, kun leffan tapahtumia on tuoreessa muistissa, tietää milloin kirjan tarinoissa voi hyppiä ja milloin taas tulee jänniä. Sori vaan kirjoittajalle :-} no mutta onhan se kirja ihan järkyttävän paksu. Joka tarinasta olisi helposti saanut oman leffansa.

Kirjan kieli on sekin omanlaistaan. Zachary-maailman kieli on villi muunnos leikkisimpien blogistien horinasta, kun taas joissain muissa luvuissa juhlistetaan tulevaisuuden uudissanoilla. Toisaalla taas elää kirjeromaanien vanhahtava ja runsaasti tarinoiva perinne. Herkkua on siinä monenlaista, ja hyvä niin. Voisi tämän lukea uudestaankin joskus myöhemmin, kunhan Halle Berryn ja Tom Hanksin naamat on häipyneet mielestä. Pilvikartasto soi sittenkin, ei vaan pitäisi päästää Hulluwuudin pitkiä näppejä joka paikkaan.

Huomenna

Normaali

tulee olemaan NIIIIN kauheet pakkaustraumat. Ei pitänyt ostaa kuin Gaultierin kirja. (no, sekin painaa ainakin jotain 5kg) Mut sitten maanantaiksi ei ollut mitään suunnitelmii, ja lähdin ulos…

Päivän voitto: selvisin salaattibaarin tiskillä ruotsilla. Juhuu! Oli meil kyllä jonkin verran lystiäkin, ko mähän puhun siis minkä verran vaan, mutta ymmärrys toppaa heti. Mä sit vaan puhuin koko ajan, niin että ne ei saaneet suunvuoroa. Tuli ihan huimaava olo – oikeasti osaan oikeassa tilanteessa. Jumankekulis.

Elossa ja potkii

Normaali

Huh-huh, elämä on rankkaa ja kuluttaa jalkoja! Häpeän tunnustaa (Exme, goddag) että en oo puhunut tääl ruotsia kuin yhdelle ukolle, jolta kysyin tunnelbaanaa. Kaikki muut jutut oon räpytellyt englanniksi, koska mul on aavistus, etten kuitenkaan ymmärrä, jos ne vastaa mulle ruotsiksi.

Muuten ihan jees. Tukholmassa on vielä kesä ja koko kaupunki hilluu ulkona paitahihasillaan.

– – –

Aijoo, piti sanoa siitä Helsinki Comedy Festivalistakin, koskapa tuli istuttua kolme iltaa. (padilla on hankala laittaa linkkejä, ettikää ite jos kiinnostaa) Eka ilta eli viime keskiviikko oli paras. Virgin Oilissa Ilari Johansson MC ja muita huippui, en ollut tainnut kuulla ainoatakaan jutuista aiemmin. Torstai-illan Hedberg+Kivelä oli aika juosten kustu. Näkyi, että tyypit oli sopineet parista jutusta ja ”hei laitetaan improna loput”. Kyyyllä se tavallaan toimi, mutta tavallaan taas vitutti että em näkyi läpi. Ja perjantai sitten varmisti sen, että ymmärrän olla toiste ostamatta näin paljon lippuja. 5-vuotisjuhla, isot nimet paikalla. Ilari J heitti osin samaa juttua mitä ke, MUTTA KIITOS aika paljon myös muuta! Eli sillä on iso setti mistä lähtee. Savolaiset konnarit tipautti mut aika täysin, vaikka vieressäni istui joku vitun rokpoliisi, joka ei innostunut mistään.

Oma pikku idolini Ismo Leikola heitti saman setin kuin keskiviikkona. Se on ymmärrettävää ja tavallaan ihan hauskaakin, mut ois nyt laittanut JOTAIN uutta. Grr. Heli Sutela oli ihana, ihan omanlaisensa. En oo häntä nähnyt moneen vuoteen livenä.

Perjantai venähti yhteentoista ulkona, ja kun herätys on sit neljältä niin monta vaaraa ompi eessä. Vähän ankeeta oli koko aamun, mut hotelli päästi mut nukkumaan jo aamulla vaik huoneet oikeasti saisi vasta iltapäivällä. Se pelasti kaiken. Aamen.

Sanojen planeetta

Normaali

Lemppariohjelmani nyt.

Yhä useammin on viime aikoina tullut mieleen, että ois sittenkin pitänyt vaihtaa yleiseen kielitieteeseen niin kauan kuin olin yliopistolla. Mutta referenssit oli tosi huonot: yleisen kielitieteen pääaineopiskelijoita oli tiedossamme 1 kpl – ihan kiva poitsu, mutta ei riittänyt. Lisäksi moisella työllistymisestä ei ollut mitään hajua. Ainahan elämänsä voi viettää yliopistolla joo, mutta noin niinq muuten… missä työssä yleisen kielitieteen opinnot tulee tarpeellisiksi?

(Tuohon aikaan en vielä tiennyt, että ei munkaan opinnoilla mitään virkaa ollut työmarkkinoilla. Vaan tulipahan käytyä.)

Ja voi maailma, kyllähän niillä yleisen kielitieteen opinnoilla olisi tehnyt vaikka mitä. Katon kuola suusta roiskuen Stephen Fryn Sanojen planeettaa, enkä tosiaankaan vain lemppariälykköni Fryn takia. Kielijuttujen metsästäminen, niihin tutustuminen, niiden historian ja reittien penkominen, niiden käytön tutkiminen – kaikkea sitä haluaisin oikeasti tehdä! Mutta peruskoulutus alalle puuttuu :-/

No, olen kyllä kauhonut kielen tai kielten valtavasta massasta sitä mitä helpoiten on saanut eli eri kielten opintoja. Paskat minä siitä matkustelusta tai kahvilakreikasta, mua kiinnostaa kielet sinänsä. Kielet järjestelminä, kommunikaation muotoina. Kieliryhmät, kielien muuntuminen, ai nami! Murteet! Reliikkikielet! SALAKIELET! Hitsi, kohta seisoo.

Kirjoittaminen ja lukeminen on tietysti kans tapoja hoitaa ikäväänsä kielenkäytön tutkimisen puoleen. Onneksi meillä on nykyisin blogeja, joista voi lukea mahtavalla variaatioskaalalla paitsi sisältöjä myös tapoja sanoa, tapoja käyttää kieltä. Ja blogit nimenomaan on sitä tänään-kieltä, juuri nyt tapahtuvaa kieltä! Tykkään tosi paljon. Jatkakaa, olkaa hyvät!

(pöllitty kuva)

(pöllitty kuva)

PS. Yleinen kielitiede Hgin yliopistolla

Tekstitys

Normaali

Huonoista DVD-käännöksistä puheenollen, katson Mullan alla englanninkielisten tekstien kanssa. Eka kaudessa ei ollut suomenkielisiä, joten loputkin saa mennä englanniksi. Pitäähän se paremmin kiinni tarinoissa, kun kuunneltu ja luettu kieli on sama. Ja kuten linkistä huomaa, voi olla että suomenkielinen käännös olisi joka tapauksessa skeidaa, ihan kääntäjästä riippumatta. (Surullista!)