Category Archives: kuvataide

Beltracchi!

Normaali

Voi että! DocPointissa käyminen ei oo ikinä turhaa. Täällä arjen himmeleissä kun rimpuilee, niin on niin fantsua nähdä, miten erilaisia ihmisiä ja elämiä ja kohtaloita ja projekteja maailmaan mahtuu, toinen toistaan kummempia. Ja hei, nää on dokumentteja – joskin monesta saisi ns. pikkkkkasen weirdon fiktioleffan myös. DocPoint-urani alkoi muistaakseni leffalla, jossa tanskalainen vanha ukko halusi vuokrata tai myydä kartanonsa tai linnansa venäläisille nunnille.*) Ei ollut mutkaton projekti. Siitä lähtien on ällistelyä riittänyt.

Tänään oli kans yksi näistä hienoista illoista, leffa joka on lähes liian filmaattinen ollakseen totta. Tai elämä, joka on lähes liian filmaattinen ollakseen totta! Beltracchi – The Art of Forgery. Tään taideväärentäjän leikillisyys ja kevyt asenne koko elämään toimi hienosti vastakohtana hänen järjettömän isolle syntymälahjalleen maalausten väärentämisessä. Myöskään ei voinut jäädä huomaamatta, miten upean näköinen pari on tämä Beltracchin kombo, joka huijasi taidegallerioita pitkin Eurooppaa minkä ehti. Pariskunnan lapset tykkäsivät pieninä, että isi on hirveän laiska kun joku maalari olevinaan, mutta tekee vain taulun silloin tällöin. Ja kuitenkin rakennetaan aina upeampia ja upeampia koteja eri maihin, jännä juttu. No, eihän sitä paljon tarvii hikoilla, jos yhdestä taulusta saa muutaman miljuunan euroa.

Yleensä ottaen huijarit ei ole mitenkään mun ykkösfavoriitteja, mutta Beltracchista on pakko tykätä. Sedän hassuuden ja hänen eittämättömän taitonsa yhdistelmä on vakaasti kiehtova…

No, koppiahan siitä tuli, mutta ei mitenkään ankeassa mielessä. Tyypit pääsivät päiväksi aina töihin (maalaamaan), yöksi kun ilmestyivät takas vankilaan, niin hyvä on. Ja voihan vankilassakin piirtää!

Hieno, hieno leffa! Toivottavasti tulee myös telkkariin.

Huomasin viimeistään viime syksynä, että myös R&A:ssa olen kallistunut koko ajan enemmän dokumenttien puoleen, koska ne on vaan niin … odottamattomia ja ihmeellisiä.

*) http://www.imdb.com/title/tt0925259/

Namikkaan viikonlopun päätös

Normaali

Sunnuntai jatkui myös vauhdilla. Lähettiin kamun kaa Porvooseen, paitsi ihmiskylillä käymään myös vähän kulttuuria katselemaan. Olin aika pitkään himostellut nähdä ton Taidetehtaan ja siellä olevan raflan Sinne – tuli hoidettua. Ihana ilmakin oli edelleen, mikäs tepsutellessa. Ja Porvoo jo sinänsä! Liian harvoin käyn. En edes joka kesä.

Syömään sitten. Yritettiin Gabrieliin… taas. Viimeksi tammikuussa, kun se oli rempassa. Taas tuli mustaa kättä: täyttä on. Eipä muuten tullut mieleenkään varata paikkaa raflasta sunnuntai-iltapäivänä. Kamu sävelsi reitin meille kummallekin tuntemattomaan paikkaan jossain meren tuntumassa: Kalkkirannan Kievari. Tömähdettiin maalaiskylän rustiikkin romantiikkaan. Woo!

kievari

sisä

Oli aika syrjässä, mutta viehko mesta.

Kotiin tultuani jotain hassua taas tapahtunut sisuksissa – mun stressimassu alkaa olla aika paska elämänkumppani – piti jutella norjaa suureen posliinipuhelimeen hetken aikaa. Mut siitä se sitten meni. Lopun iltaa pesin pyykkiä ja lojuin.

Ihan mahtavin viikonloppu vaikka posliinikin mukana. Kiitti sunnuntaista kamulle!

Viimeinen lomapäivä

Normaali

Kolmas ja viimeinen lomapäivä – tällä erää – meni myös hienosti toteuttaessa kaikkea sitä, mitä ei työviikkoina ehdi. Niin jes. Ateneumissa Tove Janssonin näyttely ja lounas kamun kaa, sitten päiväunet kissan kanssa hänen lempivilttinsä alla, ja illalla elokuva sekä kaksi uutta tuolia perjantaina lähtevien tilalle. Perjantaina tulee nimittäin kierrätyskeskuksen auto hakemaan yhden toimistotuolin ja kaksi ruokapöydän tuolia, koska en vaan enää jaksa niitä. Ostin pöydän ääreen kaksi valkoista klappituolia. Kohta on taas kotoisa olo, ”the void of dormitory house” vai miten se meni ;-)

Jos jotakuta kiinnostaa sähläri, joka sählää mm. kissoja kadoksiin, sekä loputon folkin ulina, niin tässä on elokuva hälle: Inside Llewyn Davis. Muitten ei kannata vaivautua. Ite en jaksa sähläreitä ollenkaan, ja folkia ehkä biisin viikossa, jos mut teipataan tuoliin. Niin että kyllähän nyt tuli annos laitoja myöten täyteen. Mut pakkohan tämäkin oli katsastaa, koska kissat.

Ulkona

Normaali

Kotona palelee. Patterihemmon käytyä mittari seilaa +18 ja 19° väliä. Mulle pitää olla +24°! Jäädyn hengiltä täällä!

Menin siis pois kotoa. Kuvataide kutsui. Just se taiteenala, josta en tajua mitään. On ollut pakko olla siitäkin kiinnostunut, koska niin moni kavereista on, osa jopa ammattimaisesti. Kiasma oli onneksi pullollaan realismia tällä kertaa, ei tarvinnut paljon taistella abstraktien töräytysten kanssa ja vihata niitä. Jouko Lehtolan retro oli ainakin osittain samoja kuvia, jotka olin jo nähnyt Taidehallissa. Kiasma on hankkinut niitä kuulemma vasta äskettäin.

Olin ajastanut jo eilen elokuvan klo 13.30 eli Kiasmasta kaarto Tennariin kohti uusinta Die Hardia. No, se oli Die Hard. Siinä oli Bruce, mikä on hienoo. Jos dialogin kömpelyydestä pääsi yli, niin efektit kyllä korvasi pääsylipun hinnan. Tässä on yksi sellainen leffa, että jos ylipäätään tuntee tarvetta nähdä sen, niin dvd on tyhmä ratkaisu. Näin isot jytkyt pitää nähdä valkokankaalla että ne tuntuu miltään. No, ei kehittynyt siis erityistä hurmiota. Eikä tätä oikeasti tarvii nähdä. Lento oli monin tavoin palkitsevampi.

Tennarista kohti Taidehallia, tosin kierrosten ja kaarrosten kautta, koska en pystynyt selvittämään itselleni etukäteenkään, missä se on. Joo, olen käynyt. Ehkä yli 10 vuotta sitten, joten se siitä. Seikkailin hassunnimisillä kaduilla, kysyin kolmelta vastaantulijalta ennen kuin olin lopulta Taidehallin raskaalla ovella. Leena Luostarisen näyttely. Mmmm, kissojakin. Ei voi olla ihan huono ;-) Paneuduin kierrokseeni ainakin huimat 15 min, joista osa meni kirjautuessa Foursquareen. Kuvataide… se vaan niin kovin harvoin onnistuu sihahtamaan mulle mitään. Japanilainen ja kiinalainen vanha taide on toinen juttu, ne uppoaa aina. Ja jopa uudempikin japanilainen, kuten Clifton Karhun tyyli. Mutta turhaanpa noissa näyttelyissä muuten juoksisin.