Posipossu

Mysliä ja mustikkamaitoa! Lidlissä on parhaat pakastemustikat (pakastinmustikat). Mutta turha mennä penkomaan Söörnäässin Liideliin, vein sieltä viimeiset.

Tänään pelästytin kollegat saamalla kaksi positiivisuuskohtausta. Ensimmäisen muistan itsekin – se oli keissi jossa 20 muuta osanottajaa oli vaipumassa ahistuksen varjoon, mutta kannustelin että ei kannata, tunnen sen ahistavan asian jo etukäteen, EIKÄ se oo niin ahistava, kun siihen pääsee käsiksi. Toisesta kohtauksesta muistan vain kollegojen hirnumisen, ”mikä sillä on tänään?!”.

No en tiiä tosiaan. Mitään erityistä syytä ei lie positiivisuuteen, paitsi että nyt on kevään kiireviikoista jo KAKSI takana ja oon vielä ihan hyvin hengissä. Vain yksi sairaspäivä tällä viikolla, ja senkin vietin töissä.

Asioita, joita ei tule ajatelleeksi (jatkopala)

Puhuin taannoin värien nimistä täällä. Samaa juttua ilmassa muuallakin!

Katopa tämä:
http://uk.businessinsider.com/what-is-blue-and-how-do-we-see-color-2015-2 (27.2.2015)

esim.
”So Gladstone decided to count the color references in the book. And while black is mentioned almost 200 times and white around 100, other colors are rare. Red is mentioned fewer than 15 times, and yellow and green fewer than 10. Gladstone started looking at other ancient Greek texts, and noticed the same thing — there was never anything described as ”blue.” The word didn’t even exist.”

ja

”Every language first had a word for black and for white, or dark and light. The next word for a color to come into existence — in every language studied around the world — was red, the color of blood and wine.

After red, historically, yellow appears, and later, green (though in a couple of languages, yellow and green switch places). The last of these colors to appear in every language is blue.”

Sitten tää muuttuu todella jännäksi:

”So before we had a word for it, did people not naturally see blue? – – If you see something yet can’t see it, does it exist? Did colors come into existence over time? Not technically, but our ability to notice them may have…”

Siellä on /mekillekin viestiä niistä vihreistä ja sinisistä :-)

Ai että mä tykkään tämmöisestä pelmuamisesta! Joku saisi tulla ja puhua mun kaa kielistä vaikka yhen viikonlopun. Olis namppia!

Syytön

EN VOI LAKATA NAURAMASTA! :-D Piiihhhhhh… apua….

”Anneli Auerin asianajajan haastattelu”

”Giggling like a witch with a helium balloon”

Useinkin mainitsen täällä, että olen käynyt kattomassa sen tai tuon elähdyttävän leffan, mutta en jää selostamaan juonia tai sisälmyksiä sen enempää, sillä jos ketä kiinnostaa, kaikki löytyy sekä IMDB:stä että yleensä myös jo sadasta lehtiarvostelusta siihen mennessä kun ulkkarileffa on kiertänyt Suomeen.

Tänään meni käyttöön viimeinen Hullujen päivien halvoista lipuista (pahus, ja seuraavat Hullut vasta yli kuukauden päässä – ehkä pakko ostaa jokin alesetti). En tiennyt yhtään mitä olen menossa katsomaan, en ollut nähnyt edes Kingsmanin trailereita. Pelkällä säkällä osui suoraan suoneen! Vähän samalla lailla ihana satu kuin nuo äsken mainitut Pekka Hiltusen Lontoo-kirjat: ”määkin haluuuuun tollasta!”. Herrasmiesagenttijuttua yhdistettynä remakkaan actioniin – hienot koreografiat ja kivat hidastukset – mukana myös kooste fantsuja 007-tyylisiä salakavalia aseita. Juhlavimpana kohtauksena avautuu satojen päiden räjähtäminen kukkapommeiksi ja ilotulituksiksi Elgarin tunnetuimman biisin (1,53 videossa) soidessa taustalla. Elgar! Mahtipontinen Englannin oma Sibbe! Yhdistelmä kikatutti ihan käsittämättömiä määriä! :-D

Filkka viritti päivän hyville leveleille. Hirveä määrä hienoja kohtauksia ja hienoja juttuja, Colin Firth hienoista jutuista kärkipäässä. Se osaa sit näytellä mitä vaan ja ketä vaan. Kuten kunnon työläisen kuuluukin.

PS. Tässä juonia ja sisälmyksiä, nuin esimerkiksi.

Taas ulkona – mitämitä?!

Kampaajalla luin ton Fingerporin Kamppailuni. Moneen otteesseen pärisytti niin hyvin, että tuli taas oma sisko mieleen, tai siis että pitäisi varmaan hänelle hommata tää opus. Koska uppoaisi kuin puukko lapseen. Keissin uskomaton osuus: samana päivänä köpöttelin hierojalle ja poikkesin antikvariaattiin, jossa en ollut ikinä käynyt, ja vualaa, siellähän se Kamppailuni oli vitosella! Ei mitään rajaa säkällä enää. Nyt kirja on jo postitettu, ja parasta toivotaan.

– – –

Äärikokemuksiin siis: olen taas käynyt ulkona, ihan ihmisten ilmoilla. Wuuhuu! Kävin katsomassa saman mentalistin keikan, jota kattelin jo uudenvuodenaattona. Nyt keikka oli tuplasti pitempi ja lähellä kotiani. Ihan mieletöntä! Vaikka se selittää osan niistä jutuista ihan selkeesti – miten se lukee ihmisiä, miten se on harjoittanut muistiaan jne. – niin silti jättää kyllä äimistyneeksi. Silti joutuu kysymään, miten se muka ton tekee. Tää on niitä ammatteja, joissa vain elinikäinen harjoitus pätevöittää. Ihailen. Suuresti.

Sieltä jatkoin yhteen baariin, jossa arvelin tapaavani twitteristä tutun elokuvahemmon, ja näin kävikin. Hän oli puolestaan kerran käynyt mun työpaikalla ja nähnyt nimeni ovessani! Vaan en ollut silloin paikalla. Höh. Eniveis, lyhyt tapaamus, mutta sen verran että nyt saattaa tuntea ihan naamatustenkin jos tavataan. Eihän noista twitterin naamakuvista mitään selvää saa.

Semmosta. Nyt jännittää, käviskö viel kolmannen kerran ulkona kevään aikana. Jei… Voi hyvinkin olla, kunhan taas valoistuu, niin mielikin herää. Ruumis on ollutkin jo kolmisen viikkoa varsin harmittomassa kunnossa, koska hyvä hieroja.

Asioita, joita ei tule ajatelleeksi (1)

Mitä kauempana kielialue on päiväntasaajasta, sitä useampia sanoja sillä on väreille.

Nykyäänkin on vähintään kymmenen (tropiikissa käytettyä) kieltä, joissa ainoat väriä tarkoittavat sanat viittaavaat mustaan, valkoiseen ja punaiseen.

Sama meininki oli vielä Homeroksen aikaan. Kolme värisanaa.

Vai olitko muka tullut ajatelleeksi?! ;-)

Täältä pengoin: English for the Natives: Discover the Grammar You Don’t Know You Know, ss 106-108

Tylsän ihmisen tilitys jatkuu

En tiennyt että QI on Youtubessa! Stephen Fryn isännöimä ns. tietokilpailu, jossa on kyllä paljon muutakin hupia kuin se tietopuoli. Esim. kun vertaa minkä verran yleisö nauraa Uutisvuodossa tai QI:ssa, saat ite arvata loput.

Kaveri joka valisti mua tästä, tykkää katsoa myös Pointless-nimistä tietokilpailuhässäkkää. Kuulemma myös Youtubessa. En ole vielä tutustunut, mutta kunhan joskus puolen vuoden päästä kyllästyn QI:hin, niin sit lähtee.

Zepan karkkipäivä: Lingo

Joku ehkä muistaa mun kertoneen, että olen hiukan hurahtanut kieliin? No, sehän on ihan totta edelleen. Valitettavasti kielistä puhuminen/lukeminen ei useinkaan tarjoa huumorintajulle mitään syötettä. Onhan niitä sanakirjoja – ok, mulla on muuten pari ihan hauskaakin jopa! – ja kielioppeja, mutta…

Vaan nytpä kirjastoon oli ilmestynyt tällainen Lingo: A Language Spotter’s Guide to Europe, kirjoittaja Gaston Dorren. Epäröimättä täräytin tilauksen menemään. Hieno ylläri oli se, että kirja on vielä kiinnostavampi kuin kuvittelin – se on hauskasti kirjoitettu! Sekä asiaa että hupia! Mahtavaa. Paitsi yöunien kannalta, koska tähän jää jumiin yhtä helposti kuin johonkin jännäriin. No okei, ei kaikki. Mä jään.

Tässä pari arvostelua, ihan valideja:

Telegraph

The Guardian

Yhdessä artikkelissa Dorren sivuaa kiinaakin, mutta japania jäin kaipaamaan kovasti. No, eihän sitä Euroopan kielistä kertovassa kirjassa pitäisi ollakaan. Mutta japanista irtoaa kyllä huumoria ihan järjettömät määrät. Vaikka olen vain vuoden sitä opiskellut, tään verran tiedän varmasti.

Piipahdus perinteisessä sähköliikkeessä

Nyt on melko hintelästi rahhoo, kun on niskassa vielä ne eläinlääkärivelat menneeltä puolivuotiskaudelta. (Saa kuitenkin ostaa laskiaispullia, koska ne menee ruokarahoista, eri rahoista.) Itse asiassa tikkaan joka ostoksen muistiin kalenteriin, jotta pysyn aisoissa.

Yksi pakkohankinta viikonloppuun kuitenkin ilmaantui. Kartanon eteläsiiven lampunjohto meni rikki, pakko hankkia uusi. Samalla avautui mahdollisuus laittaa vihdoin käyttöön yksi lampunvarjostin, jota ei voinut ripustaa ilman erityistä renkslaamista. Kiikutin sekä johdon että varjostimen Wilanderille Töölöön ja pyysin heitä rakentamaan vastaavan, mut siten että varjostin on kiinni siinä. Valmiista kehitelmästä jouduin vaihdattamaan vielä suojakartion, sillä selvästi mulle yritettiin antaa jonkun toisen paska, hirvittävän kulunut ja jollain mäiskitty kartio. Muuten ok.

Mutta se asiaan liittyvä uutispätkä: Wilanderilla on hehkulamppuja! Ostin heti kaksi seiskavitosta valonkaipuuseeni. Nyt on hyvä. Eteisessä ja vessassa on energiansäästölamput, ja toki näiden hehkuisten pamahdettua tulee e-lamput niidenkin tilalle. Mutta nyt nautin hehkulamppunostalgiasta ja -kapinasta! :)

Spessu ”varjostin”. No ehä se mitään varjosta – se on vaan kiva! Meni keittiöön.

Hylläri

Kirjahyllylläni on tapana yllättää välillä, siksi että olen pyrkinyt eroon kirjoista ja hyllymetreistä, ja siten sullonut kaiken mahdollisen kahteen riviin (takarivi ja näkyvillä oleva). Nyt illalla löysin takarivistä korkkaamattoman Eyes Wide Shut -dvdn! Olen nähnyt leffan kahdesti, mutta viimeksi vuosia, vuo-si-a sitten. Eli ei paljon hajua. Pistinpä katsoen uudestaan.

Näin filkan saa venytettyä yli kaksituntiseksi: ohjeistaa vaan, notta sanokaa sitten ne replat mahollisimman hitaasti, sana per minuutti sillain väsyneesti vois olla ihan hyvä rytmi. Eikä se silti ollut kovin rasittava. Korjaan, ei kovin rasittava koko aikaa. Olihan siellä niitä Kidmanin pitkiä sekohölinöitä, mutta paljon myös kelvollisesti pykättyjä jännitysmomentteja.

Tämähän oli aikanaan hyvin huudeltu leffa, osin epäilemättä anteliaan paljaan ihmisihon esittelyn takia. Vaikka valtavirtainenhan tämä oli jo silloinkin (1999), kuten nytkin. Tykkäsin kyllä ihan tarpeeksi, leffa säilyy hyllyssä. Muutenkin oli hempoisa hetki, kun koko talosta ei kuulunut mitään, pöydällä paloi kynttilät ainoana valona, ja sitten intensiivinen elokuva kaikessa rauhassa. Mieli teki tempoa Minority Report heti perään, mutta kohta saisi taas syytellä viikon lopulla itseään, kun kävi tahallaan sekoittamaan unirytmiään, vaikka tietää miten käy :-/