Category Archives: löydöt

”Muistot ovat toisinaan tulevaisuudessa”

Normaali

Aina välillä pöllämystyy kunnolla lukiessaan kirjaa. Kate Atkinsonin Elämä elämältä on sellainen, että se pudottaa melkein suurimpaan pölläm-tilaan, mutta muistan kyllä joidenkin kirjojen hiljentäneen vielä perusteellisemmin. Mutta joo, kyllä tämä vie silleen että ei ehdi oikein vikistäkään.

Romaanin perussysteemin voi kuvata jotakuinkin näin: päähenkilö Ursula joko syntyy elävänä tai ei, ja sen jälkeen hänellä on tällainen tai tuollainen elämä, joka päättyy tällaiseen tai tuollaisen kuolemaan joko heti syntymässä (1910) tai vasta eläkkeellä (1967). Lisäksi kulloisessakin elämässä tuntuu toisinaan kaikuja tai häivähdyksiä niistä toisista elämistä. Että vualaa, tässäpä tarjotin.

Mutta kirja ei ole yhtään sekava. Päinvastoin, sehän on hitsin hyvin rakennettu! Yhden ihmisen mahdollisten elämien kautta tulee kuvattua tavallista perhe-elämää brittien maaseudulla, samoin kuin koko Euroopan yli pyyhkiviä sotia 1900-luvun alkupuolen aikana. Ursulan yksi mahdollinen elämä on Hitlerin lähipiirissä, yksi Ursula taas kuolee em. herran järkkäämissä Lontoon pommituksissa, ja yksi elämä sijoittaa hänet samaisten pommitusten pelastusjoukkoihin, jolloin hän näkee samat naapurien kuolemat kuin kuolevana Ursulana, mutta tietenkin tälle pelastaja-Ursulalle samat ihmiset on vain joitain pommituksessa kuolleita. Hienoa kuljetusta!

Kirjan alkupuolella ei voi välttää koomista efektiä, kun Ursula kuolee lapsena ja nuorena yhä uudelleen. ”Ja pimeys laskeutui.” Mutta kun aikuisen Ursulan elämät pitenevät, syntyy myös pitkiä kerronnan kaaria ja kirjan syvyys paljastuu väistämättä. Tämä on kuulkaas pulleaa kerrontaa! Ihan kuin olisi lukenut monta kirjaa samalla istumalla. Toki on aika tavallista kuvata aikakausia ja tapahtumia monen eri kertojapersoonan näkövinkkeleistä, mutta tällainen yksi persoona, joka elää useita mahdollisia elämiä, tämä on kuitenkin jotenkin toisenlaista. Se ei avaa vain niitä näkökulmia, vaan tavallaan korostaa myös sitä, että yksilön elämässä on monenlaiset kulkusuunnat mahdollisia, eikä tapahtumien merkitystä välttämättä näe koskaan ja varsinkaan ei heti.

Uutta materiaa

Normaali
Pöllökalenteri

Pöllökalenteri

Mun joulukalenterissa on pöllöjä. Olen iloinen, nätti on.

Kaunista päheilyyn

Kaunista päheilyyn

Sitten tämä toinen uushankinta onkin itse asiassa lahja. Voi hyvänen aika. No, työhuonekaveri lähti Nykkiin viikoksi työmatkalle (ilmaiseksi siis, NYKKIIN) ja pyysin häntä tuomaan mulle muovikassin jostain kirjakaupasta tai museosta. Sepä riehaantuikin siitä ja sain ekanakin Strandin kangaskassin – kuten kuva kertoo: kissoja, kirjoja, takkatuli. En ehkä voi ikinä käyttää tota, koska olen niin rakastunut! <3 Mutta tää pahenee vielä. Kaveri oli käynyt meillä ja nähnyt nuo vanhat kartat mun seinällä. Nykistä se löysi oikeasti vanhan kartan (sen tuntee paperista), jossa on esitetty New York vuonna 1853. Määäää eehkäää kualen. Kirpparilta! Toi mulle sieltä saakka tämmöisen! Seuraavaksi ohjelmassa siis kehysten hankinta, tää on ihan liian maximumjeejee jätettäväksi tuohon pöydälle.

Joulu joka päivä…

Hullut päi…

Normaali

Ei ihan hirveesti lipsunut hulluilla päivillä. Mähän yleensä katon etukäteen mitä tarvii ja käyn hakemassa ne. Kuten eilen kävin hakemassa suunnitellun lastin Method-puhdistusaineita ja leffaliput… ja suunnittelemattomasti Brunbergin pusuja. No kun muistin kampaajani sanoneen, että hän ostaa niitä aina töihin kun halavalla saa. No mäkin ostin sitten töihin-röihin. Osa jäi kotio vierasvaraksi. Suunnitellusti ostin Koskemattomat-leffan ja suunnittelematta Amadeus directors cutin. Mut ottaen huomioon, mitä kaikkea leffalaareista olisi voinut tarttua mukaan, oikein hyvin suoriuduttu. Tapu tapu, Zepu!

Tänään menin hakemaan vain kosteusvoidetta mutta HITSI ko oli Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogia siinä ruotsiksi, pokkareina. Pakkohan se oli ottaa. En oo lukenut kolmatta osaa vielä suomeksikaan. Mutta tää on taatusti tavara jota tulee käytettyä enemmän kuin kerran. Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen sai myös paikan kirjahyllyssä. Muistan aina ne hurmaantuneet hihitykset mitä suusta valui kirjaa ensimmäistä kertaa lukiessa. Tuskin on siitä huonontunut :)

Siinä ne suunnitellut sitten oli. Eipä tarvii enää mennä.

Sutiseva lauvvantaki

Normaali

Saatan nyt puolitietoisesti kompensoida sitä, kun heinäkuussa ei jaksanut muuta kuin lojua joko rantsussa tai petissä… Olen joutunut aikavääristymään – tuntuu kuin olisin herännyt aamulla noin viikko sitten, vaiks tänä aamunahan sen täytyi olla. On vaan mahtunut päivään taas niin ihanan paljon :-)

Kieppasin aamustapäivin ensi tuonne Design Marketin suuntaan, vähän vahingossa, koska luulin että tää on se vintage-tapahtuma, jossa ei ole paljon porukkaa myyjien eikä ostajien puolella (enää; nähty). Niin väärin luultu. Kyl ei ollut pula myyjistä eikä ostajista! Kerrankin en lähtenyt sojona pakoon, vaikka porukkaa oli niin paljon, ettei välillä päässyt liikkumaan. Piruuttanikin katoin kaiken. Ostoksia tuli tosi vähän. Bruunin Jaffa-kirjoitusalustan ostin, koska mulla on duunissa Alkosta 1980-luvulla saamani alusta. No, se on edelleen ihan kunnossa, en mä sitäkään voi heittää pois, mutta siivoilen sitä ja tyrkkään kiertoon. Samaa sarjaa hiirumatto. Matto jää kotiin, kirjoitusalusta lähtee töihin.

jaffulit

namit

Nuo pikkunamit tuossa on johdonpidikkeitä, joista tulee mun aarre työpöydällä. On aina hirveetä, kun irrottaa läppärin näytöstä, ethernetistä, virrasta ja hiirusta, ja jos johdot lähtee luistamaan pöydän alle, enhän mä niitä sieltä saa. Aina pitää pyytää joku. No, nyt ei luista. Namit ottaa ne kii!

Ajattelin kurvata Kaapelilta suoraan Kansallisteatterille, josko pääsisi klo 14 näytökseeen Juha Hurmeen Europaeukseen. Syystä tai toisesta suuntasin kuitenkin ekana kotiin, mikä hyvä, sillä tajusin sentään soittaa teatterille ja tarkistaa, onko järkee lähtee. No loppuunmyytyhän se oli. Sain siis kotiaikaa tunnin. Hello, kissat!

Seuraavaksi Tennarin suuntaan ja kattomaan Mielensäpahoittaja. Ei ollut ihan niin säpäkkä kuin kuvittelin. Mutta Mari Perankoski hoitaa hommansa, sydämenkuvia tähän!

Ja sitten Kansallisteatteriin varaamaan lippu jollekin toimivalle päivälle… Lippu Helsinki Comedy Festivaliin myös hankittu. Nyt otin vain yhden keikan, koska viime vuonna olin ottanut liian monta, tuli liian paljon toistoa.

Taas pari kotituntia, kunnes oli syytä pistää hyvin päälle ja lähteä Allas-baarin suuntaan, sillä R&A:n ilmaisleffat on tänä vuonna siellä. Mulla on ollut jo kuukauden muistilappu ovessa, että tänä iltana… Missasin nimittäin Doc Pointissa, vai missä lie ollut, himoilemani leffan menemällä väärään teatteriin! Idari. Vaan nyt se sama leffa olikin tarjolla tuolla maailmanpyörän alla!

allasta

Tää kuva on jotenkin jo niin rakas että ehkä pakko laittaa taustakuvaksi läppään :)

Tää kuva on jotenkin jo niin rakas että ehkä pakko laittaa taustakuvaksi läppään :)

Twenty Feet from Stardom! Mahtava, hymyilyttävä, liikuttava, kunnioitusta herättävä dokkari taustalaulajista. Mitä ääniä! Mitä upeita naisia! En ehkä malttanut edes räpytellä silmiä koko leffan aikana, ja tottakai eturiviin, maksoi mitä maksoi. Jos nyt tarviis etsiä viime aikojen katharttisin kokemus, niin kyllä se oli tämä. Ja vielä sekin, että mua NIIN harmitti se taannoinen oma hölmöily esityspaikkojen kans, ja nyt kuitenkin sain uuden tilaisuuden nähdä tää leffa! Ja että sääkin suosi. Kii-tos!

Oli jännää taas tulla ihan väärään aikaan kotiin. Vähän kuin ois mukana samassa maailmassa kuin muutkin ihmiset. Aina välillä ihmetyttää itteenikin, miten mie se vaan jaksan tyytyväisenä kömpiä petiin klo 20 tai 21. Että eikö ihminen joskus kaipaisi jotain muutakin. No, on tää ”jokin muu” tosi kivaa välillä, mutta eihän tällaista viikkokausia jaksasi. Mullahan on kohta jo traditioksi käyvä tää marraskuun eristäytyminen, joka justiinsakin on seurausta siitä, että intoilee syksyllä kaiken mahdollisen perässä.

Tästä kohti viikonloppua

Normaali

Mikä ihana näky kohtasikaan näköelimiäni heti aamusta ennen kahdeksaa! Tutun tuttu, noin mun ikäinen musta mies, tuli hakemaan sovitusti avaimia. Ei olla nähty noin seittemään vuoteen, joten ällist oli aika mullist, kun kundi oli laihtunut jotain 40 kg ja näytti korkeintaan kolmekymppiseltä, neljän aikuisen lapsen isä. Saatana. Vielä hymykuopat kummassakin poskessa ja rätit ku jollain dj:llä. Tämmösii herätyksiä kun tulis kerran viikossa, niin mun sydän kuluis loppuun tään vuoden puolella.

No, siitäpä sitten lisäunille ja myöhemmin Uunisaareen kamun kaa. Ei oltu nähty koko kesänä, joten olihan noita juttuja kertynyt. Vesi väitti edelleen olevansa 19°C mutta pakko olla vähintään kahtakymppiä, oli kyllä niin lämppää. Uitiin monet kerran sen neljän tunnin aikana mitä siellä lorvattiin.

Menin Kaivarin Kanuunaan. Se ei ookaan mikä tahansa kirppari, kattokaa pari kuvaa.

barbi500

barbibag900

vaatt

lentsikat

Ei mitä tahansa romua, nicht? Koska tarviin aina uusia lenkkareita, ostin käyttämättömät Lacosten tai ”Lacosten” poposet neljälläkympillä. Yritin penkoa netistä, onko tuo logo oikea vai ei, mutta musta ne on kaikki samaa, jos ei oo ihan törkein mahdollinen väärennös. En siis tiä, onko nää oikeat, mutta toisaalta enpä hirveästi välitäkään. Lähes ainoat materiat, mistä kyttään brändejä, on kissanruuat ja parfyymit.

Tykkään. Kesällä tarvii paljon valkoista.

Tykkään. Kesällä tarvii paljon valkoista.

Tämmönen tää logo. Jos joku osaa sanoa feikki vai ei, saa sanoa.

Tämmönen tää logo. Jos joku osaa sanoa feikki vai ei, saa sanoa.

Meinaan, jos kengät on aidot ja hinta on neljäkymppiä, se on mahdollista monellakin lailla täällä uusrikkaiden venäläisten kaupungissa. Mut jos neljänkympin kengät on feikit, se kuulostaa kyllä todennäköisemmältä.