En nyt aio suuremmin huudella siitä, mitä teen palkkani eteen, mutta pikkasen alkaa hymy hyytyy yhden detskun suhteen. Mie kerron tään tarinan silleen, että se vastaa tosielämän kuvioita. No, mulla on siis kaksiosainen nimike meidän omalla osastolla; olen varsinaisesti leijanlennättäjä, mutta koska joka osastolla on pakko olla shamaani, tehtävä on langennut mulle. Tämä hieno.
Lisäksi meidän osasto oli pitkään koko putiikin ainoa, jossa englanti irtoili ihmisten suupielistä ilman tuskaa.
Vuosia sitten tuo jälkimmäinen juttu sai aikaan sen, että kun koko ison putiikin puhelinkeskukseen tuli englanninkielinen puhelu, siellä painettiin paniikkinappulaa, jossa oli mun nimi. IHAN VÄLITTÄMÄTTÄ SIITÄ, kenen kanssa ja mistä se ihminen olisi oikeasti halunnut puhua! Tälle asialle ei voinut mitään. Ihan sama, sanottiinko siitä puhelinkeskukseen vai ei. Kun siellä on se nappi, niin sitä sitten ei voi olla käyttämättä. Paniikki! Ulukomaan kieltä! Pakko painella.
No, nyt meillä on puhelinkeskus vaihtunut ja firmakin suurentunut kymmenkertaiseksi. Kehitys kehittyy ja paniikit englannin suhteen on häipyneet. Jostain syystä tämä uusi puhelinkeskus on nyt kuitenkin hokannut, että mulla lukee käyntikortissa SEKÄ ’leijanlennättäjä’ ETTÄ ’shamaani’. Btw lisäksi siinä lukee osaston nimi, joten herkällä vaistolla voisi visioida, että ehkä olen sen yhden nimenomaisen, Meidän Osaston, shamaani enkä voi viedä muiden osastojen alisiin ketään. En osaa muiden osastojen rumpusooloja, en löydä muiden osastojen henkioppaita. Vaan ei. Monta kertaa viikossa saan puhelun, jossa kysytään matkoja Karhun luo, reittiä esi-isien tykö, seuraa sammalvuoteelle, taikoja tähtisumuun, luiskaa limsatehtaalle ja yunaa Yellowstoneen. Kun minä osaan ja voin viedä vain MEIDÄN ALISIIN, räpsyttää MEIDÄN RUMMUTUKSET ja löytää MEIDÄN TOTEEMITURILAAT. Meidän! Vain meidän! En koko talon!
Entistä huonekaveria aina nauratti, kun tuli tää päivän uffopuhelu.
”pölö pölö pölö”
”Olet nyt soittanut Meidän Osaston leijanlennättäjälle. Valitettavasti en osaa vastata, käykö reikeli raikeliin. Kuka ohjasi sinut soittamaan tänne?”
”pölö PÖLÖ pölö”
”Edelleenkään en valitettavasti tiedä näistä raakeli-asioista koska en ole siellä päinkään töissä, ollut koskaan. Olen edelleen Meidän Osastolla ja lennätän leijaa.”
”pöl”
”Jospa soitat uudelleen sinne puhelinkeskukseen ja pyydät hattivattien osastolle, tämä kuulostaa nyt enemmän siltä. Hattivattien leijanlennättäjälle.”
”pölö pölö pöl”
”Niin, se hattivatt..”
Ja tämä sitten eri variaatioin uudestaan harva se päivä.
Kuten sanoin, huonekamua nauratti; mua lakkasi naurattamasta jo jokin aika sitten. Ehkä jo hiukan ennen kuin sain ekan riikeliraakeli-puhelun illalla kotiini. Onko se puhelinkeskus ihan kyvytön vai vittuileeko siellä joku?! Näen jo draamasarjan… ”Puhelinkeskuksen armoilla”?
Laua ääres 