Category Archives: remppa

Maanantai ei mittään, tiistai ei mittään….

Normaali

Aamulla työmaan sähkötyönjohtaja soitti että hänelle tuli viesti puutteista vasta nyt, notta moneltako sopis tulla käymään. Sanoin, että voin jättää turvalukon auki, pitää lähtee duuniin.

Luulin, että se käynti tarkoittais niinq tätä päivää…

Aivan, entisillä eväillä mennään ja koti ei ole vieläkään järjestyksessä, kun odotellaan että herrat saa hoidettua työt jotka piti hoitaa viimeistään viime viikolla.

Ei tapahdu

Normaali

Täällä duunissa edelleen esitän nyt arvauksen kotini nykytilaa koskien.

Tällä viikolla on viimeiset hetket remppamiesten käydä korjaamassa ne puutteet, joita marinalistalla pyysivät. Mä sanoin datatöpselin kannesta, jota ei ole, ja datakaapelien kaapista, jonne piti asentaa semmoinen levy, joka oli unohdettu mun asuntoon jo valmiiksi noin kolme viikkoa sitten ja josta olen puhunut parille ukolle, mestaaja mukaanlukien.

Arvaukseni on siis, että tänäänkään ei ole vielä tapahtunut mitään. Ja jos en huomenna aamulla ennen duunia mene työmaakoppiin puhumaan asiasta, myöskään huomenna – viimeisenä päivänä – ei tapahdu mitään.

Nyt lähtis katsomaan, mikä se tilanne oikeasti on.

MELKEIN valmista :-(((

Normaali

Oon niin ärrrrtynyt! Täällä kotona piti olla kaikki valmista ja lopputarkastus ja mitä vielä. Lähdin duuniin, tulin viiden jälkeen kotiin. Asunnon patteri on edelleen kylmä, termostaattia ei ole laitettu. Olin aamulla ottanut lainapatterin jo irti sähköstä että saavat viedä pois. Ja paskat, eiku takas.

Mulle on vessaan ilmestynyt valo, joka on yhtä kirkas kuin päivänvalolamppu. Ihan kiva se. Mutta miksi ei jätetty käyttöohjetta? Tarviin sitä heti kun lamppu pitää vaihtaa. Tuolla aikuiset ukot itkee plafondien kanssa pitkin nettiä, kun ne ei tajua miten kupu irrotetaan. Miten mä tajuaisin sen paremmin? Oisko sen käyttöohjeen jättäminen ollut tosi epämiehekästä vai mitä vittua? Aina sama juttu, myös edellisen lampun kohdalla. Erikseen saa pyytää kaiken.

Lisäksi tää valo syttyy ja sammuu miten lystää. Kun meen eteiseen – en siis vielä lähellekään vessaa – niin jo se saatana syttyy.

Taloverkon töpseli ei näytä kovinkaan valmiilta, mutta kasasin siihen kaikki kamat eteen mitkä siinä kohtaa oli olleetkin. Kun remppa kerta on tehty ja lopputarkastettu, niin se on.

Sitten ne pahvit lattialla. Olin sanonut, että otan ne itse pois. Ne oli otettu pois. No silleen, melkein kaikki. Ei oltu ihan jaksettu kaikkii. Samalla sotkettu nuo pinot mitä olin koonnut.

Tunti vei siivota kaikki omille paikoilleen ja pestä lattiat. Ajattelin että pääsen vihdoin jumppaamaan, jee. MITÄÄN jaksa jumpata enää. Jos suihkuun asti jaksaa, pidän ihmeenä. PerseenSUTI. Eniten vituttaa kaikki just nyt.

Onko The Matti oikeasti ainoa mies maailmassa, joka osaa tehdä kaiken niin kuin pitääkin?

Palkaton vapaapäivä

Normaali

Etenee. Heräsin ennen kuutta, kävin vessassa, ruokin kissat. Takaisin unijukan viereen. Kahdeksan jälkeen avasin sähköukolle oven ja laitoin vaatteet päälle. Siitä lähtien sähköukkoa enemmän on kuin ei ole ollut tuossa eteisessä. Kissat suhtautuvat arvokkaan välinpitämättömästi heti kun itsekin olen kotona.

Tulipalo käytävässä. Kartsee haju, savua. Hoidettiin kuntoon melko nopeesti, työmaasähkö oli kärähtänyt.

Aamun tunnit hiukan yli kymmeneen vietin naapurissa muutaman talon päässä. Kaveri teki rauhassa firmansa budjettia ja laittoi mulle kahvia (koska heillä on semmoinen jännä juttu kuin vesi!). Pesin hampaat, join kahvia ja pörräsin Ouijassa. Ei puhuttu mitään, oli kiva ja rauhallinen tunnelma. Myös tutut äänitehosteet, remppaa siis sielläkin.

Omat eväät hammasharja ja pädi, kahvit tuli talon puolesta naapurissa

Loppusuora

Normaali

Talon rempan loppusuora täällä kotona (ilmastointi, datakaapelointi, vessan valon vaihto liiketunnistimelliseen) alkaa kiihtyä, perjantaina on tarkastus. Eilen vielä puuttui kaikki sähkötyöt ja osa ilmastointihommista. Pikkasen alkoi jänskättää kissojen puolesta, onkohan sähkötyöt kuinka meluisaa ja mielenrauhaa tuhoavaa hommaa. Se ilmastointiporaus nimittäin todellakin oli.

Urakoitsijan edustaja sanoi puolenpäivän maissa puhelimessa, että meillä alkaa sähkötyöt huomenna torstaina. Pari tuntia myöhemmin naapurilta tuli tekstari, että mun postiluukusta on vedetty roikka.

No, tuli kiirus lähteä kotiin.

Sähkömies oli täällä lopettelemassa päivän panostaan (jatkaa huomenna) ja kissat näyttivät olevan ihan ok. Musta neito tuli vessasta häntä pystyssä kun kuuli mun äänen, ja harmaa herra kipaisi jostain sängyn alta. Olivat siis ihan hyvin pärjänneet täällä. Otin kuitenkin huomisen vapaapäiväksi että saan olla kotona vahtimassa.

Ja sit tää logiikka tai toi logistiikka. Meille tuotiin suojapahvit lattioille heinäkuussa. Täällä ei tapahtunut juuri mitään ennen syyskuun loppua. Ja nyt kun ukkoa juoksee täällä parvina, yks tuli ovelle, että nyt pahvit kerättäis pois. Woot? Ette todellakaan kerää.

Huominen päivä on muutenkin outo. Vesikatko on luvattu klo 6-10. Onneksi pääsen kamujen luo tähän samalle kadulle tarvittaessa. Vesikatkot tekee vaan niin spuukin olon, kun ei saa tehdä mitään normaalia – juoda vettä, käydä vessassa… Jos mä aion vahtia kissojen mielenterveyttä, miten mä sitten lähden kamuille? Pertsetti tätä systemointia!

Poraukset jatkuivat tänään talossa stereona vielä iltakahdeksalta. Huominen päivä ei siis lie kovin hiljainen myöskään kotini ulkopuolella, mikäli näistä on merkiksi.

First world problems, mut kyllä mua vähän ahistaa tämä. Ja siis varsinkin se, että koti on taas kuin sotatanner kun mikään ei ole järjellisessä paikassa vaan kaikki on vain muualta siirrettyjä kasoja :-(

Liikkeellä

Normaali

Ratikassa nainen istui viereeni. ”HEEEEI, ZepanOikeeNimi!” Mä siihen yhtä iloisesti:”No HEIII! (kuka tää on!?)”. ”No, miten rempat etenee?”

Tähän väliin voisinkin kertoa miten rempat etenee. Kahdeksalta marssi sisään ensimmäinen ukko, soittamatta ovikelloa. Pööpöili hetken tuossa keittiössä, ei edes huomannut että olen nukkumassa koska sikäli kun yksiössä voi nukkua piilossa, nyt nukkumapaikkani on vähän piilossa. Tein heräämistä hitaasti. Kohta soi ovikello. Olin keittiössä laittamassa pirtelöä, menin avaamaan. Kaksi ukkoa tulee taivastelemaan keittiöön. ”Me tullan kohta takas.” ”Ookoo.” Hetken päästä menin vessaan pukeutumaan. Ovikello soi kun vedin sukkahousuja jalkaan. Kurotin avaamaan oven, kukaan ei tullut sisään vaan pisti oven takas kiinni. Kohta olin pesemässä hampaita, sama kuvio uudestaan. No voisivat edes tulla sisälle jos kerta löysivät ovikellonkin, eikö?

Lopulta sisään tuli poitsu joka ihan oikeasti alkoi hommiin. Poran ääni oli ihan kauhea jopa mun mielestä, saati kissojen. Niiden korviin varmaan ihan koski :-(( Onneksi ei kestänyt pitkään. ”See on lõpp see müra?” rapasakasti kansainvälistin vielä varmuudeksi. Joo, loppu oli. Paitsi että nyt siinä kohtaa mitä porasi, on siis reikä, kun pitäisi olla jokin ilmastointijuttu. Onneksi ei tarvi pelätä, että kissat tajuaa kiivetä noin korkealle tutkimaan talon ilmastointihormeja.

No mut se ratikkamuija. Nuo tilanteet on niin kauheita. Joskus voi päätellä siitä paikasta missä tavataan, millainen ihminen saattaisi olla. Mutta ratikassa voi istua viereen kuka vain. Varmaan aivoista kuului fläpäti-fläp kun selasin, onko tää nettituttuja (ei.. kai), työkavereita (ei), naapureita (ei), kaupantätejä (ei!), kirjastotätejä (ei!!). Viimein, minuuttia ennen kuin se nousi pois, tajusin että se on meidän entinen isännöitsijä. Mutta tällä kertaa meikkiä päällä, pitkät uudenväriset hiukset ja uudet lasit. Oikein onnistunut valeasu!

– – – –

Finnkinolle ystävällisyyspisteitä! Menin kassalle itkemään sitä kadonnutta lippua. Koska olin maksanut kortilla ja muistin suunnilleen milloin kävin ostamassa lipun, ne pystyivät jäljittämään oston ja antoivat mulle uuden lipun ilmaiseksi! JEE, kiitos! Huippupalvelua! Olin siis kahdeltatoistakin leffassa. Tosin oli kyllä legandaarisen paska osuma, ehdottomasti huonoin ja toivottavasti myös ainoa huono leffa setissäni. Kaikki muut valinnat on ennen tätä onnistuneet.

Kotona paras

Normaali

Ei vielä mut kohta hymyilyttää oikein hampailla. Siis termostaatti ei ole vielä, on vain jokin tilapäinen joulunpunainen nökkö. Mutta ovat siis käyneet kuitenkin which is nice. Olis kyllä kiva sekin kun jättäisivät lappuja, mikä on mitäkin ja missä mennään, koska nyt ehdittiin naapurien kans soitella ja tekstailla virtana homman nimestä, ennen kuin ihan ulkopuolinen ilmaantui selittämään.

Mikä oikeastikin hymyilyttää on toi, kun The Matti kävi laittaa tiivisteet ikkunaan – ei satanut! – ja pesi sen ja laittoi pari muutakin ruuvausjuttua. Ei tuule sisään enää, jee! Lisäksi oltiin suomalaisesta räpistä ihan samaa mieltä. Ja Matti on reipas, napakka ja hyvännäkönen ukko. Kissat oli hetken ihmeissään, miten meil nyt tuommoinen. Vissiin nekin sitten muistivat lopulta. Tää on se, joka askartelee ja surisuttaa poraa.

Tään pesis ja tiivistäis

WTF-kissa eteisessä

Kotona on ollut siis tosi kivaa. Muuten täytyy sanoa, että jos en ois jo jäämässä lomalle, niin pitäis marssii tohtorille hakemaan vapahdusta. On jotenkin vaan niin ahistavaa kaikki tuo tuolla, vaikkei siis objektiivisesti ottaen yhtään ole, tietenkään. Ihan tavallista siellä on. Mutta nyt kun mikään siellä ei kohtaa sieluani nätisti, vaan kaikki vaan kirskuu ja hankaa ja nirhii.

Vielä yks päivä ja sitten heippa.

Puolipilvistä ulkona, mielessä aurinkoista

Normaali

Vilpittömästi tykkäsin tästä päivästä, vaiks vesikatko 8-13 ei luvannut hyvää.

Tavanomaisessa tokkurassa heräsin siis seiskan jälkeen kun pora ulvahti. Aamusambojen jälkeen lähdin torille tarkistamaan kissanminttutilanteen (ei ole) ja sieltä suoraan naapuriin Sörkkaan kaverien sohvalle tuutimaan. Kamut tekivät siinä töitään ja lähtöään, mie vedin zzzzetaa kunnes silmät aukesivat luontevasti. Heti sainkin tekstarikutsun lounaalle, ja tällä kertaa valitsimme Sakura Ruoka, Hämeentie 64. Kauhee nimi, mutta varsin hyvät safkat. Jälkiruoka jäi arvoitukseksi. Maku ja rakenne viittasi kookoksella maustettuun sammakonkutuun, mutta ehkä se oli jotain muuta.

Myös väreissä löytyy!

Mysteerijälkkäri…

Susseilta kiepahdin takaisin kamujen sohvalle, kirja mukana. He edelleen tekivät lähtöä toiseen kotiinsa Hämeeseen. Mie heiluttelin sohvalta heihei ja jatkoin lojumista vesikatkon yli.

Jonka jälkeen sitten myymään Dallape-puistoon. Oli hauska kokemus, myymässä ekaa kertaa 19 vuoteen! Olin ottanut alustaksi lakanan ja mukaan ison huivin, jotka kumpikin osoittautuivat nappiaarteiksi sadekuurojen kohdalla. Myös olin ottanut sellaiset ”myyntitelineet” jotka itsekin oli myynnissä eli nuita lehtitelineitä. Yksi niistä menikin. Mulla ei ollut kummoisesti kamoja, puolet ehkä sain niistä myytyä. Aika kului kuin siivillä ihmisiä kattoessa, kauppoja psyykatessa ja asentoja etsiessä. Loppumetreillä tuli paljon tuttujakin moikkailemaan, jei! Blogituttuja, naapureita. Jaksoin olla puistossa peräti nelisen tuntia – en ois ikinä uskonut etukäteen.