Category Archives: sekavat huomiot

Kellä se taas ois isoin, voi herrajesta

Normaali

Voin nyt kertoa, mikä on se turhin porukka. Se on nää, jotka vinkaisee organisaatiomuutoksen jokatoinen vuosi. Sekoitetaan kaikki että näin ja nuin, ja kymmenen vuoden päästä ollaan taas samassa pisteessä mistä lähdettiin, ”koska tää toimii”. Siinä välissä sitten potkitaan porukoita pellolle, mutta näkyykö koskaan, että se organisaatiomyllääjä havaitsisi olevansa itse se saatanan turha nappula, jonka pitäisi lähteä pitkälle kalareissulle? Eipä ole vielä sellaista itsetuntemusta nähty! Muut sentään tekee ihan oikeita töitä, siinä kohtaa kuin mylläri vain jumalauta myllää.

Eihän meilläkään ole tietysti julistettu, ketkä kaikki joutuivat lähtemään yt-myllyn aikaan. Mutta tänään kuulin todella hälyttävän uutisen pois potkimisesta. Kundi, jonkalaisia jos olis maailmassa enemmän, olisin saatana vaikka naimisiin mennyt ja lapsia laittanut (no en, lapset on sentään liioittelua). On nimittäin niin säpäkkä tekijä, että moista ei ole nähty koko talossa. Osaava päällikkö, kiva, tarttuu asioihin kaikilla kielillä ja toimittaa hommat valmiiksi. PISTETÄÄN POIS. Vähän sama kuin jos maitokahvista ottais sen kahvin pois ja sanoisi, että on tää silti maitokahvii, uskokaa nyt. On se.

Soitin sille illalla ja tarkistin. No, ei ole ihan loppuun taputeltu. Nimi ei mennytkään poistolistalle yt:ssä, vaan ihan vaan livahti poistettavien kaverien joukkoon, oho hups. Ja ylemmällä taholta meni läpi poistettavien joukossa, koska oho hups, mistäs me näitä tunnetaan tai tiedetään. Arvovaltaongelma suunnassa x! Tämän kaverin on lähdettävä, koska se aukoo suutaan! Munanmittaustalkoot tässä ja nyt!

Onneksi on jo joukko ihmisiä, myös mun lähihuoneista, jotka on kirjelmöimässä asiaa oikeille raiteilleen. Hyvin voi olla ettei potkuja peruta, mutta se jää selkeästi talon tappioksi. Ei kundin. Se tuntee ”kaikki” alansa ihmiset ympäri Suomen ja niiden kaverit, vaille töitä se ei jää. Mutta vituttaa tuo koko kuvio. Vituttaa yt:t ja organisaatiomyllerrykset, mutta ennen kaikkea vituttaa että joku arvovaltapaska laitetaan siihen vielä soppaa sekoittamaan. INHOAN kaikkia valtajuttuja muutenkin, en katso edes valtamouholeffoja – ja sitten kuulee live-elämässä tällaisesta. Voi helevetti.

Mut se tykkäsi siitä, että soitin. Hyvä. En tykkää yhtään puhelimessa puhumisesta, mutta tässä kohtaa oli vähän pakko, ja hyvä ettei mennyt hukkaan.

Liikennettä

Normaali

Pride enskassa perjantaina, ja heti lauantaina loppuunmyyty sali. Ja mikä ettei, hemmetin hyvä leffa! Herätti tunteita ihan niin kuin oli laskettukin, kaikki muukin kunnossa. Se, miksei tämä mene suoran omaan top-evö-kymppiini (kuten esim Filth meni, ja taitaa olla siellä edelleen yksinään), on Priden täydellisyys: ei ole odottamatonta eikä ole isoa rosoa, kaikki on vaan tasan jengoillaan. Eli voin suositella hyvällä omallatunnolla.

Ellei sitten viereesi satu istumaan samanlainen vivahteita tajuamaton ääliöakka kuin mulle kävi. Idiootti nauroi koko leffan läpi, riippumatta siitä mentiinkö koomisessa kohdassa vai asiassa. Se ei edes huomannut, jos salissa ei nauranut kukaan muu kuin hän. Olisi pitänyt paremmin vilkaista sen mukanaan raahaamaa ukkoa – hävettikö sitä edes, vai onko idiotismi heillä kotona ihan normaali ilmasto?

– – – –

Muuten lujaa kissätäteilyä koko viikonloppu. Toisaalla kirjattu jo tuo perjantai. Nyt sunnuntaina taputeltiin Sulo ja käytiin taas katsomassa pentusia, aiemmin 2-viikkosia ja nyt 7-viikkosia. Miten täydellisiä voikin olennot olla! Ja on ilo nähdä, että pentue on niin hyvässä hoidossa. Siellä on äitikissa, isoäitikissa ja hyvät ihmiset hoitamassa, mitään ei puutu ja kaikki tulee ajallaan.

– – – –

Ihmis- ja kissaliikenteestä seurasi hirmuinen väsymys, jota lieventelin lojumalla kaikilla sohvilla. Yöllä nukuin kuitenkin vain tavalliset seitsemän tuntia, tuntuu ihan riittävältä.

Huomenna seinät pärjätkööt itsekseen

Normaali

Istun töissä, yksin, jo toista päivää. Mulla oli plän! Suurin osa huikeasta suunnitelmasta käsitti tuoreiden lukujen poimimista tilastoista, niin että saan päivitettyä esityksen, jonka ehdin viime vuonna päivittää vasta juhannuksen alla, kun oikeasti aika olisi tammikuussa. No, eihän niitä lukuja ole vielä olemassa. Guudbai. Kaarsin päivittämään webbijuttuja. Koska ne on mun rootelissa, niin ajantasallahan ne oli. Vaihtelin sitten kuvia eri palveluihin.

Härregyyd että on tahmeeta!

Mä näitä seiniä täällä jaksa pidellä pystyssä. Huomenna saavat tulla toimeen ilman. Ja koko matkan aina ensi viikolle saakka.

Camouflage-kissa ei liity tapaukseen

Camouflage-kissa ei liity tapaukseen

Heihei hammas ja heihei palkka

Normaali

Sinne meni maitohammas, heihei. Eikä vienyt pitkään, ehkä kymmenisen minuuttia. Plus yheksänkymppiä, mikä on tosi paljon vähemmän kuin kissalääkäri!

Myös löydettiin uusi optio kun en sitä implanttia tahdo. Mun puhkeamaton rautahammashan on olemassa siellä. Sen voisi jollain oikomishoidolla saada ajan mittan esiin ja riviin. Vau, viisnelonen vaihtaa maitohampista leipähampiin :-D Homman pimeä puoli, että se tulisi maksamaan saman verran kuin implantti. Eli ei näillä palkoilla.

Enkä kehtaa edes ajatella, paljonko palkasta tänään jäi, kun maksoin velkoja, bussikorttia puoleksi vuodeksi, lainanlyhennyksen, ja aijoo vastike on vielä maksamatta. Kyllä ei oo nyt tavallinen olo ollenkaan. :-(

Kävin kaupasta kylmää kahvia ja pullaa. Mmmmm, pullasuttua iltapalaksi! Oikeasti ois kyllä tehnyt mieli lämmintä ruokaa, mutta nyt ei käy.

Vanhoi kääpiä

Vanhoi kääpiä

Ihan horo

Normaali

Pettajän tie mua vie. En sentään ole käynyt rapsuttelemassa vieraita kissoja – saati koiria! – mutta lipsahti kumminkin, toisella lailla…

Oli se viheriä valo siellä, sanoi, että vapaita aikoja. Jotenkin hypnotisoiduin siitä, kävelin vain sisään ja päädyin noin vaan pettämään TukkaJukkaa. Sorit! Ihan horo.

Ei ole TukkaJukkani tämä!

Ei ole TukkaJukkani tämä!

Siistittiin vaan, ja laitettiin joku tehohoito. Oli kyl sen verran kallista touhua, että nöyrin mielin kipitän takas Jukalle het ensi vuonna.

Kukkakauppiaalle töitä

Normaali

Pikkasen uudehko tilanne taas. Entinen, ei nyt voi sanoa että työkaveri, mutta ehkä yhteistyökumppani jäi äkkiä leskeksi ilman että olisi voinut aavistaa mitään – ukko tippui ns. suorilta jaloilta tai tässä tapauksessa polkimilta. Puhutaan siis max nelikymppisestä pariskunnasta, mukana myös pieniä lapsia.

Nyt yks meidän duunissa heräsi jo mietityttämään muilla, mitä me tehdään asian hyväksi.

Okei, on sattunut pari kuolemaa ihan työkaverien perheissä. Ollaan lähetetty kukkia ja tietysti juteltu asiasta, kun ollaan taas nähty.

Mutta tämä. Etäisehkö, entinen yhteistyökumppani… Nyt ei oikein auta muu kuin miettiä, mitä itse tarviisin vastaavassa tilanteessa. Ihan tosi viimeisellä sijalla kyllä tulisi entisten yhteistyökumppanien kontaktit! Kyllä siinä ensin tarviisi tukea sen suhteen, miten lasten kanssa mennään shokin yli, miten pidetään arkea kasassa, ja siinä nyt lähinnä tulis mielen läheiset ystävät ja perhe. Ja ne rehut ei nyt varsinaisesti lohduta, mutta voihan niitä lähettää jos siltä tuntuu.

Vaan meepä esittämään maanantaina duunissa, että ei tehdä mitään. Byhyy, miten kylmä ja kamala ihminen. Eli siis varmaan joku järkkää sen rehupuskan, onhan se kuitenkin symbolinen ilmaisu siitä, että tiedetään asiasta ja haluttaisiin jotenkin lohduttaa, mutta kun eihän tuollaisessa mitkään lohdutukset auta.

Sigge siggeni mun

Normaali

Välillä harmittaa ihan hirveesti toi tupakka, tai siis sen puute. Tai ei edes tupakan tai nikotiinin puute, vaan se sosiaalinen kuhina, mitä tupakoinnin ympärille muodostui ennen joka paikassa ja nyt edelleenkin muodostuu baarien ulkopuolella. Nikotiiniahan saa purkasta, pillereistä tai mistä nyt keksii. Not a problem. Se yhteisöllisyyshetki taas, sitä ei saa purkasta.

Silloin kun vielä (poltin säännöllisemmin ja) oli duunissakin tupakkahuoneet, sehän oli se paikka, missä kuuli juorut ja hoidettiin asiat ja tehtiin suunnitelmat ja saatiin ideat. Nytkin ne baarien ulkopuolella hengaavat porukat on eloisia ja iloisia. Semmoista meininkiä vähän kaipaan. Vaikka tiedän, että nousuhuppelihan se on joka sen iloisen ja eloisan tekee, eikä tupakka.

Ja sitten jos menisin ite ulos ja polttaisin, eihän siinä olisi yhtään samaa meininkiä. En edes tykkää normaalin tupakan mausta enää, en polta sellaista tarjottunakaan. Poltan vain tietyn merkkisiä pikkusiggejä. Eikä nekään maistu enää järin hyville. Ei pahoillekaan. Vain aika yhdentekeville. Niinpä en poltakaan edes joka viikko.

Toinen mitä kaipaan ja ymmärrettävistä syistä enää en saa (tai ehkä terassilla joskus) on eka tuoppi ja tupakka eli sigge yhtäaikaa. Voi jestas että se on hienoo. Hetken. Nythän en enää jaksaisi juoda kokonaista kaljaakaan.

JOSKUS vielä, ehkä jopa tämän vuoden puolella, meen baarin ulkopuolelle polttamaan kivojen ihmisten kaa. NIIN.

Sit voi taas todeta, että täällähän palelee eikä tää siggekään nyt niin kummallinen oo.

Viime aikojen iloja

Normaali

Toisaalla jaksan valittaa kovasti kaikesta, mutta nyt voisin kirjata muutaman viimeaikaisen ilonaiheen. Sellaisen, joita en tietääkseni ole vielä täällä pölpöttänyt.

1) A Most Wanted Man ja Lumiauramies. Ovat hirmuisen hyvää työtä. Most Wanted on semmoinen agentti/vakoojajuttu, samalla Philip Seymour Hoffmanin kolmanneksviimeinen leffa. Musta on niin hienoa, että ulkonäköä palvovassa Hollywoodissa voi rujokin kundi päästä pitkälle, kun osaa oikeasti työnsä eli näyttelemisen. Poseeraajia on ihan tarpeeksi muutenkin. Lumiauramies taas kopsahtaa melko sujuvastu huumorintajuuni, joka on reunoilta pikimusta. Tsihii! Norjalaiset, melkoisia venkoilijoita.

2) Petteri Järvisen NSA-kirja. Ensinnäkin: älyttömän kiinnostavaa, joka rivi! ”Sen minkä toiset pystyvät kuvittelemaan, toiset pystyvät myöhemmin toteuttamaan.” Elämä voi olla leffaakin ihmeellisempää! Tämä kirja on myös selvästi rentouttava (aiheestaan huolimatta), sitä voi lukea illalla ilman että jää juoneen kiinni loputtomasti, kuten dekkarien ja jännärien kanssa tuppaa käymään.

3) Paramax Forte 1000 mg. Tuhat! Ja lisäksi aputeekin täti sanoi, että aikuiselle ihmiselle oikeastaan tonni vasta alkaa auttaa. Suotta niitä hennompia napsimaankaan. En ollut tuotakaan tiennyt :-/ Nyt tiedän.