Category Archives: teatteri

Värvättyjä provoja tietty, mutta silti…

Normaali
Värvättyjä provoja tietty, mutta silti…

Tota noin niin. Olen siitä Natosta muutaman kerran jo ehtinyt mainita viimosen puolentoista vuoden aikana, ja ajatellut vielä useamman kerran. Myös luin taannoin Markku Salomaan kirjaa Puhutaan Natosta. Voin sanoa, että jo viimeisen luvun (Lopuksi) lukeminen avaa huolella sitä, miksi Suomen pitäisi olla jo Natossa. Ukot hölisee Nato-optioista aina kun kansa hermostuu tarpeeksi idän suuruudenhullusta pellestä. Pikku vinkki: Natoon ei pääse kun ryssä härkkii jo rajalla. Sinne pääsee vain tilanteessa, jossa ei ole mitään alue-epäselvyyksiä naapurien kanssa. Piste. Ja muutenkin, ei sinne vain mennä. Siinä on proseduurinsa, jotka kestää lyhimmilläänkin puolitoista, kaksi vuotta.

Ei ihme, että suomalaiset muuttaa maasta. Itekin lähtisin, jos en olisi liian laiska siihen.

Uv-aatto

Normaali

Tavallisesti ikinä ole käynyt missään uv-aattona, paitsi katsomassa raketteja, jos poikkeuksellisesti olen jaksanut (viimeksi ehkä 1900-luvulla). Tänään lähdin ihan kotoa, woohoo! Tonne –> http://www.apolloliveclub.fi/helsinki/tapahtumat/?id=23169. Ensinnäkin, ei paskempi paikka. Kaunista vanhaa arkkitehtuuria, monta baaria, perinteisen näköinen teatteritila. Kaikki asiakaspalvelijat on kovin nuoria nykyään :-0

apolloh

Mua ei niinkään kiinnostaneet muut kuin tuo mentalistiukko. Ja niinhän siinä kävi, että kun Zaani, tanssiryhmä ja PP oli esiintyneet ja tauko aukesi, oli pakko lähteä jo pois. Sillä jos tauon jälkeen olisin jäänyt katsomaan tanssia tai vielä pahempi, Zaania, Poskiparran upea ja hauska esitys olisi huovuttunut niiden alle. Ja sehän ei käy, koska ukko on ällistyttävä! En kertakaikkiaan tajua, miten se tekee ne jutut. Kiukku! Olen jo ostanut lipun sen toisellekin keikalle, helmikuussa. Tuplakiukku!

Nyt raketit paukkuu ulkona eikä kissat ole millänsäkään. Yritän kovasti, että tänään jaksaisin valvoa puolilleöin ja kerrankin lähtisin tuohon sadan metrin päähän kentälle, missä varmaan ammutaan vaikka mitä ja mis saattaisi nähdä jotain muitakin raketteja, kauempaa pökittyjä. Pakko jaksaa edes joskus jotain, oikeaan aikaan!

Näillä puhein hyvää ja terveellistä alkavaa vuotta kaikille! Pysytään kanavilla, as they say.

Aavistan loistavaa huomisiltaa

Normaali

w610

AAAAAAAJEEEIII JEI JEI JEI! Sain viimeisen järjellisen istumapaikan Bowie-dokkarin klo 18 näytökseen! Meni jännäkakkelin puolelle, koska vasta eilisiltana kuulin, että nää kaksi on erikoisnäytöksiä, ei kai siirry ohjelmistoon.

Siis tää on dokkari näyttelystä, jonka kiertueaikataulut olen käynyt erikseen kyttäämässä (en koskaan ennen) ja todennut että kunhan se tulee vaik Pariisiin asti niin vois ehkä mennä kattoo. Huom. vain Gaultierin näyttelystä olen vouhannut enemmän, ja vain Gaultierin takia matkustanut toiseen maahan. Mut tämä ehkä olis toinen. Nää kundit on vaan niin kovia ja niin upeita. Voi huoh. Pää maahan!

Sutiseva lauvvantaki

Normaali

Saatan nyt puolitietoisesti kompensoida sitä, kun heinäkuussa ei jaksanut muuta kuin lojua joko rantsussa tai petissä… Olen joutunut aikavääristymään – tuntuu kuin olisin herännyt aamulla noin viikko sitten, vaiks tänä aamunahan sen täytyi olla. On vaan mahtunut päivään taas niin ihanan paljon :-)

Kieppasin aamustapäivin ensi tuonne Design Marketin suuntaan, vähän vahingossa, koska luulin että tää on se vintage-tapahtuma, jossa ei ole paljon porukkaa myyjien eikä ostajien puolella (enää; nähty). Niin väärin luultu. Kyl ei ollut pula myyjistä eikä ostajista! Kerrankin en lähtenyt sojona pakoon, vaikka porukkaa oli niin paljon, ettei välillä päässyt liikkumaan. Piruuttanikin katoin kaiken. Ostoksia tuli tosi vähän. Bruunin Jaffa-kirjoitusalustan ostin, koska mulla on duunissa Alkosta 1980-luvulla saamani alusta. No, se on edelleen ihan kunnossa, en mä sitäkään voi heittää pois, mutta siivoilen sitä ja tyrkkään kiertoon. Samaa sarjaa hiirumatto. Matto jää kotiin, kirjoitusalusta lähtee töihin.

jaffulit

namit

Nuo pikkunamit tuossa on johdonpidikkeitä, joista tulee mun aarre työpöydällä. On aina hirveetä, kun irrottaa läppärin näytöstä, ethernetistä, virrasta ja hiirusta, ja jos johdot lähtee luistamaan pöydän alle, enhän mä niitä sieltä saa. Aina pitää pyytää joku. No, nyt ei luista. Namit ottaa ne kii!

Ajattelin kurvata Kaapelilta suoraan Kansallisteatterille, josko pääsisi klo 14 näytökseeen Juha Hurmeen Europaeukseen. Syystä tai toisesta suuntasin kuitenkin ekana kotiin, mikä hyvä, sillä tajusin sentään soittaa teatterille ja tarkistaa, onko järkee lähtee. No loppuunmyytyhän se oli. Sain siis kotiaikaa tunnin. Hello, kissat!

Seuraavaksi Tennarin suuntaan ja kattomaan Mielensäpahoittaja. Ei ollut ihan niin säpäkkä kuin kuvittelin. Mutta Mari Perankoski hoitaa hommansa, sydämenkuvia tähän!

Ja sitten Kansallisteatteriin varaamaan lippu jollekin toimivalle päivälle… Lippu Helsinki Comedy Festivaliin myös hankittu. Nyt otin vain yhden keikan, koska viime vuonna olin ottanut liian monta, tuli liian paljon toistoa.

Taas pari kotituntia, kunnes oli syytä pistää hyvin päälle ja lähteä Allas-baarin suuntaan, sillä R&A:n ilmaisleffat on tänä vuonna siellä. Mulla on ollut jo kuukauden muistilappu ovessa, että tänä iltana… Missasin nimittäin Doc Pointissa, vai missä lie ollut, himoilemani leffan menemällä väärään teatteriin! Idari. Vaan nyt se sama leffa olikin tarjolla tuolla maailmanpyörän alla!

allasta

Tää kuva on jotenkin jo niin rakas että ehkä pakko laittaa taustakuvaksi läppään :)

Tää kuva on jotenkin jo niin rakas että ehkä pakko laittaa taustakuvaksi läppään :)

Twenty Feet from Stardom! Mahtava, hymyilyttävä, liikuttava, kunnioitusta herättävä dokkari taustalaulajista. Mitä ääniä! Mitä upeita naisia! En ehkä malttanut edes räpytellä silmiä koko leffan aikana, ja tottakai eturiviin, maksoi mitä maksoi. Jos nyt tarviis etsiä viime aikojen katharttisin kokemus, niin kyllä se oli tämä. Ja vielä sekin, että mua NIIN harmitti se taannoinen oma hölmöily esityspaikkojen kans, ja nyt kuitenkin sain uuden tilaisuuden nähdä tää leffa! Ja että sääkin suosi. Kii-tos!

Oli jännää taas tulla ihan väärään aikaan kotiin. Vähän kuin ois mukana samassa maailmassa kuin muutkin ihmiset. Aina välillä ihmetyttää itteenikin, miten mie se vaan jaksan tyytyväisenä kömpiä petiin klo 20 tai 21. Että eikö ihminen joskus kaipaisi jotain muutakin. No, on tää ”jokin muu” tosi kivaa välillä, mutta eihän tällaista viikkokausia jaksasi. Mullahan on kohta jo traditioksi käyvä tää marraskuun eristäytyminen, joka justiinsakin on seurausta siitä, että intoilee syksyllä kaiken mahdollisen perässä.

Quussa

Normaali

Blaise Pascal, mun kamu. Taas tuli todistettua, että heti kun lähtee kotoaan, törmää idiootteihin.

Jos oot käynyt Q-teatterissa, tiiät sen naistenvessan. Meillä oli siinä ihan sivistynyt jono, odotettiin ulkopuolella edellistä kävijää, koska vessa on kaikkiaan kauhean pieni. Kun mennään sisälle, on ensin pari porrasta ylöspäin, sitten tulee tulitikkulaatikon kokoinen tila jossa on lavuaari, ja sitten on se vessakoppi (1 kpl) takana. Ei siis kannata tunkea ulko-ovesta eteenpäin ennen kuin joku tulee ulos.

Kun mä ehdin koppiin tiristämään, eikös jo tunge joku minäminävammainen, ihan ympäristöä tajuamaton horo siihen oven taakse. Mä sanoin sille, että ei kannata tulla siihen pieneen tilaan, koska kun tulen ulos, hän lentää selälleen portaisiin. Sitten siihen tunki joku sen kaverikin ja ne että mitämitä. Sanoin uudelleen, ettei kannata jne. ”No mä vaan jonotan hei vessaan tässä!” Ihan sama, ole hyvä. Astuin ulos kopista, horo sanoi ”oho!” ja meinasi lentää rappuset selälleen tasan ennustukseni mukaisesti. ”Mä varoitin”, oli repliikkini, mutta horolla ei ollut siihen enää mitään sanottavaa.

Oikeasti. Eikö ihminen voi yhtään katsoa, missä on? Minäminä, minäminäminä. Minä vaan jonotan, koska en vittu tajua mitään itseni ympäriltä. Minä. Minä.

– – –

Kaspar Hauser oli ihan hyvä. Oon pörrännyt teatterissa jonkin verran, mutta en ollut ikinä nähnyt sellaisia teknisiä ratkaisuja jota Kasparissa käytettiin paljon. Se oli ihmeellisintä. En menis niin pitkälle kuin joku arvostelija (HS?), että tämä on vedenjakaja, oli teatteri ennen Kasparia ja on teatteri Kasparin jälkeen, wuhuu (tai mistä mä tiiän, tulevaisuus on edessäpäin). Hienoa työtä hyväkuntoisilta näyttelijöiltä ja tekniikan ihmisiltä joka tapauksessa. Ja onhan tää siis ”sukupolvijuttu”… tietyn näkyvän ja kuuluvan sektorin juttu. Itse asiassa pelkäsin, että tää toisi liikaa muistumia joka päivä näkemistäni ihmisistä, mutta oli onneksi vedetty niin jyrkäksi, että saatoin ihailla näyttelijöiden työtä sortumatta sen enempää tunnelmoimaan.

Vieressäni istunut äijä ei edes taputtanut. Sitä en ihan ymmärtänyt. Kyllä tää nyt semmoset kolme neljä kumarrusta ansaitsee ilman muuta.

EDIT Kasparin mahdollisesta kulttiluonteesta lisää lauantain Hesarissa.

Draamaa

Normaali

Suomalaista (näytelmä)kirjallisuutta uhmaten mentiin sitten Q-teatteriin kattomaan Hämppäri-näytelmä. Kovasti positiiviset arvostelut kun oli saanut. Eka puoliaika olikin terävää säpätystä helsinkiläisten ennakkoluuloista muuta maata kohtaan, ja toisaalta justiinsakin pikkukaupungin ärsyttävimpien piirteiden kelaamista. Mutta ah, väliajan jälkeen päästiin tuttuun perhedraama-ahistukseen, mukana myös itsariaikeet ja kaikenlainen ihmissuhteiden rikkoutuminen ja höpöhöpö takaisin rakentuminen. Oli niin ihmisläheistä juu. Ja syvällistä. Jeejee.

No, sadetta on piisannut, myös koko ilta teatteriin mennessä ja sieltä tullessa. Tämä sääkommentti tähän väliin ihan vain siitä ilosta, että jumalauta viikkokausia on satanut kaiket yöt (paitsi viime yö oli hiljainen!), ja mulla on tässä puolentoista metrin päässä petistä neljä metriä peltistä ikkunalautaa. Luulisi siihen ropinaan tottuvan, mutta eep, enimmäkseen kyllä pitää laitella korvatulppia jos meinaa nukkua ylipäätään. Vaan itepähän oon asuntoni valinnut, ja näköjään olen myös valinnut olla muuttamatta pois…

Se ois kai Lens Politica myös menossa. Enpä ole ehtinyt edes vilkaista sinne päin. Huono asia!

Vielä kerran Hurme

Normaali

Hieno juttu kuukautisliitteessä Juha Hurmeen teatterihistoriasta, -nykyisyydestä ja -tulevaisuudesta.

Olin mukana Hurmeen ensimmäisessä ohjauksessa :-) Ihan omanlaisensa ihminen. Hyvin näkemyksellinen, kuten ohjaajan on pakko ollakin. Fani oon edelleen, ei voi mitn. (Edit: Huomasin, että myös ekassa ohjauksessa miespääosaa vetänyt Jukka Toivonen on nykyään Jopet-showssa.)

Kyllä se vaan jaksaa ja jaksaa!

Normaali

Tänään kävin täydentämässä pitkän jatkumon. KOM-teatterilla oli Erkki Saarelan 40-vuotistaiteilijajuhla ja esityksenä Mysterio Buffo. Olen nähnyt tämän telkkarista 1980-luvulla ja olin pitkään sitä mieltä, että se oli parasta mitä telkkarista on ikinä tullut. Sitten tuli 1990-luku, Dario Fo sai nobelin ja mulla olikin jo videonauhuri kun YLE ajoi samat nauhat uudestaan. Ja tajuatteko, NYT, 2010-luvulla näen vihdoin livenä  sen saman jutun jota olen ihaillut ensin muistoissa ja sitten VHS:ltä :-D  Ihan takaperoinen järjestys.

Katsomossa ei paljon vapaita paikkoja näkynyt. Me saatiin hienot paikat melkein edestä ja keskeltä. Pari tuttua katsomossa – ihmeellistä, yleensä ihan turha toivoa näkevänsä ketään, kun lähtee mestoille. Kuulin, kun tuttu pappi nauraa remelsi Bonifacius VIII:lle samassa rivissä kuin me :-)

Myös kaikki kiitosrumba lopussa oli kivaa, kevyttä ja nopsaa katseltavaa. Kollegat pilkkasivat (”Älä jää makaamaan repliikkien päälle! Sä oot maailman hitain näyttelijä!”) ja kiittivät sopivaan tahtiin ja kukkia vaan tuli ja tuli… Ite olin jättänyt onnittelukortin respaan toimitettavaksi bäkkärille shown jälkeen. Kortissa kerroin em. kohtauspisteemme historiasta, koska ajattelin että hänestä ois kiva kuulla moinen. En allekirjoittanut nimellä. Kunhan on nyt yks fani vaan.

Kiitollinen olen myös siitä, että shöy oli iltapäivällä, ei illalla. Parhaat mahdollisuudet pysytellä hereillä.

Pari esitystä tässä kuussa KOMissa vielä, huom.

”Ihan ok”

Normaali

En oo nyt ihan varma, mitä tässä on tapahtunut. Mutta kun mikään ei oikein tunnu miltään. Okei, myönnän että Katmandussa tuli tippa silmään useampaan kertaan, mutta sitten niinku tää eilinen Huvilan keikka ja tämänpäiväinen Jessikan pentu, ne on vaan ”ihan hyvii joojoo”, vaikka silmällä näen että muut ihmiset on niistä tosi innoissaan ja arvostelut kehuu.

Musta Jessikan pentu oli enimmäkseen surullinen. Tajusin kyllä, mille muut nauraa, mutta en saanut tunteella kiinni kuin muutamasta koomisesta kohdasta.

Alaston mies on tietysti aina hassu, tsihi!

Demis

Normaali

Kahvilan radiosta mäikäsi äsken Demis Roussosin ”You’re my only fascination, my sweet inspiration…” jne. Pelottavasti huomasin osaavani laulaa mukana (kahvilanpitäjä arvosti). Olin nimittäin joskus 1970-luvulla esittänyt kyseisen biisin Demiksenä – kaapu, parta, pitkä tukka, isot eleet, playback – koulun vanhempainjuhlassa. Ekat räjähtävät aplodini keräsin tästä. Ei tuntunut pahalta :-)