Erikoista

Normaali

Tämänpäiväinen Uunisaaren retki kamun kanssa oli jossain määrin erikoinen. Kun lähdettiin Kalliosta puolenpäivän aikaan, porukoita oli puistossa pikniksulla, aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli oikein Uunisaari-päivän näköistä. Vaan kun ehdittiin Kompassilaiturille, näkymä saareen oli tämä:

Hyvä että tuli otettua aurinkovoide mukaan!

Hyvä että tuli otettua aurinkovoide mukaan!

MERISUMU! Ihan uusi juttu mulle! Sieltä se oli vaan pöksinyt Suomenlahdelta rantaan ja peitti kaiken tosi tehokkaasti, näkyvyys taisi olla semmoset 50 metriä :-D Mutta kun oltiin lähdetty, mentiin kans. Rantsussa oli ehkä viisi muuta ihmistä. Kummallista kyllä, sumu on sinänsä haitannut yhtään, koska aurinko paistoi jonkin verran sen läpikin ja lämmintähän siellä oli, tuuletonta. Sitten oltiin rantsussa kun oli lähdetty. Luulin, että uisin, mutta vesi oli 17°C joten eikiitos. Kahlailin vähän. Kaveri ui. Oli äärimmäisen relaa, olin vähällä nukahtaa aina kun maltoin lopettaa lukemisen.

Ja tietenkin, kun myöhemmin ajettiin takas kaupunkiin, siellä oli edelleen täysi aurinkopäivä. Häkellyttävää. Heh! Jatkoin itekseni viltillä lojumista vielä tunnin verran puistossa. ”Oikeasti” auringossa…

Mutta joo, kyllä nyt taas muistui mieleen miten ihana Unska on. En käynyt siellä enkä ylipäätään uimassa viime kesänä ollenkaan, mutta nyt kyllä korjaan! Menen! Ja ensi viikolla uinkin… pakko sen veden on olla kahtakymppiä jo ens viikolla, jos nyt alkaa se helle.

Yksi vastaus »

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!