Arki ja aktiivisuus

Normaali

Jatkan vielä hetken tuota omaa liikuntajuttuani ja myös Tiinan. Luin eilen tämmöisen Arto Pesolan kirjan Luomuliikunnan vallankumous. Liitän tähän muutaman kuvan tekstistä. Avaa jonkin verran niitä visioita, joita sekä Tiina että mie mainittiin: liikunnan prot ja oikeasti liikkuvaiset muut elää niin eri mielenmaisemassa kuin me tavalliset möllit, jotka haluttais liikkua vain sen verran että kestetään terveinä, ja mielellään jos ei moinen jynkkä veisi aikaa joltain oikeasti kiinnostavalta.

pesola2

pesola1

pesola3

Niin, miksi aktiivisuuden alaraja on kuntoliikunnassa? Se tuntuu heti esteeltä mielessä. ”Kyllä mää mutta kun.” Siihen, että ihminen kestää terveenä, riittää tavallisesti arkipäivään sitoutuva aktiivisuus, kunhan pystyy kehittämään sellaisen arkipäivän että siinä on vähemmän istumista ja lojumista. Eli ei antauduta painovoiman paijattavaksi. Sit vartalonmuokkaus ja patin kasvattaminen, ne on erikseen.

Ite en tosin nyt heti näe, miten tekisin arkipäivästäni tään aktiivisempaa, kun seisoen ei pysty tekemään duunia eikä kävelykään toinna muuta kuin kostautuu kipuina, jos ei heti niin illalla. Ehkä jos vaihtais vaikka työtuolin takas jumppapalloon, nyt kun eletään taas tummien housujen aikaa.

(Kuntoliikunta eli tää mun oma kotisali ei nyt hirveästi houkuttele. En ole viikkoon tehnyt mitään, kun oon ollut joko kipeänä tai toipumassa tai pelännyt, taasko puklu alkaa. Lisäksi meillä on vain piirun verran yli 20 lämpöä, sekään ei houkuttele vähentämään vaatetta. Mutta vielä täältä noustaan.)

Suuri kunnioitukseni, Susanna

Normaali

Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä on artikkeli Susanna Pätäristä, Patzystä, joka lähti pitkälle matkalle mutta löysikin kodin ja tehtävän Gili Trawangilta Indonesiasta. Olen lukenut Patzyn blogia ties kuinka pitkään, varmaan alusta asti, ja on muuten ollut huikeaa seurattavaa. Olen NIIIIIIN iloinen, että hänen työ Gilin kissojen hyväksi on kasvanut nykyisiin mittoihinsa, koska mitään tuollaista edes puolikunnollista ei ollut saarella ennen kuin suomalainen nainen (kröhöm!) tuli ja laittoi. Samalla Patzy on järjestänyt myös itselleen elannonurkkaa, mikä on ihan loistavaa. Joskaan se ei tarkoita, ettikö pallirahastoon silti saisi laittaa lisää rahaa. Meikäläisten pienikin raha merkkaa siellä, koska eläinlääkärien ja -lääkkeiden hintataso on ihan eri.

Kodin kuvalehden juttu:
https://kantapoyta.files.wordpress.com/2014/10/patzy1.jpg
https://kantapoyta.files.wordpress.com/2014/10/patzy2.jpg
https://kantapoyta.files.wordpress.com/2014/10/patzy3.jpg
https://kantapoyta.files.wordpress.com/2014/10/patzy4.jpg

Kunnioitus ja kumarrus Susannalle! Oli toki reipasta repäistä itsensä irti täältä vuodenaikakatastrofeista, mutta vielä enemmän ihailen sitä, että hän on nostanut eläinsuojelutyötä ihan uusiin ulottuvuuksiin jossain maailmankolkassa.

Maapallo pyörii radallaan

Normaali

Tää nyt vaan menee silleen, että liian vähän on tunteja. Jos ihminen on sellainen, jonka (sekä) työ (että tutkimuskohde että kiihkeä harrastus) on lihakset ja lihaskunnon vaikutus ihmisessä, niin sillä varmaan riittääkin vuorokaudessa tunnit lihasten hinkkaamiseen. Mutta mulla on työ toimistoråttailua ja kiihkeä harrastus lukeminen plus elokuvat. Mulla riittää siis tunnit toimistoon, lukemiseen ja elokuviin. Nykyisin selkeästi vähemmän trendikästä kuin lihaksiston/kunnon hyväksi työskentely.

En tiiä. Jotenkin aina harmittaa näiden ammattilaisten jutut, kun ne elää niin eri maailmassa. ”Kaikki on kiinni motivaatiosta!” Vitut on. Prot treenaa joka tapauksessa, koska ne asuu salilla. Mie taas otan salisession aina kun saan varastettua aikaa muulta – kiinnostavammalta – mutta sali siis tarkoittaa ajan varastamista. Aina muulta pois. Ja sellaista on hankala kutsua motivaatioksi. Se on pikemminkin vähimmäisliikunnan rastimista, koska järki(kin) sanoo että pakko liikkua. Vähän sama kuin syöminen ja nukkuminen, en mä niitäkään harrasta siksi että ne ois kivointa mitä tiedän. Vaan siksi että järjen mukaan on pakko.

Tällä viikolla en ole liikkunut yhtään ylimääräistä*). Kävellyt pysäkeiltä taloihin, siinä se. Kun taas olen hyvin tyytyväinen nettiteeveestä saamaani mielenvirkistykseen (Detta om Detta, Dag, Naurun tasapaino, Hyvät ja huonot uutiset, Tanssii tähtien kanssa) ja kesken olevaan erinomaiseen kirjaan sekä kaikkeen kivaan, mitä olen lukenut netistä. Aidosti hauskaa ja kiinnostavaa. Kun niihin saa laittaa sen ajan mitä haluaakin laittaa. Vähän niin kuin lihasihmiset laittaa lihaksiin sen ajan mitä haluaakin laittaa, niille se on aidosti hauskaa ja kiinnostavaa. Jotta lihakset muuttuisi mulle aidosti kiinnostaviksi, tarvitaan ne lisätunnit. Joita ei tiettävästi ole tulossa, koska maapallon akseli, Aurinko, Linnunrata jne.

*) maanantain ykäsin, tiistain olin heikko, vasta ke-to-pe normaalia

Mansikkasilmä

Normaali

Viikonlopun parhaita puolia on, että saa illalla lukea niin pitkään kuin huvittaa. Tai oli. Tiedä häntä enää. Eilen luin illalla semmoiset kuutisen tuntia, ensin näytöltä ja sitten kirjaa. Silmät loppui ennen kuin alkoi nukuttaa. Näkö hämärtyi ja hämärtyi, okulaarit tuntui ärtyneiltä. Nakkasin silmätippoja sisään. Ei mitään vaikutusta. Oli siis pakko käydä nukkumaan vaikkei unijukka ollut virkkanut vielä mitään.

Aamulla herätessä silmät sai kirjaimellisesti repiä auki. Ensin piti hangata kaikki kökkö pois, ja loput hanavedellä. Silmien paikalta paljastui kaksi punaista palloa. Hienoa, vain yksi kyläily ja muutama ensitapaaminen edessä.

Nyt illalla taas meikit pois, silmätippoja huvikseen ja vualaa, punaiset pallurat hohtaa nätisti edelleen. Näin räjähtäneen näköisenä en oo ehkä mennytkään töihin ennen. ”Reima viikonloppu?” ”Joo, luin Jens Lapidusta enkä voinut lopettaa.”

punasilma

Hullut päi…

Normaali

Ei ihan hirveesti lipsunut hulluilla päivillä. Mähän yleensä katon etukäteen mitä tarvii ja käyn hakemassa ne. Kuten eilen kävin hakemassa suunnitellun lastin Method-puhdistusaineita ja leffaliput… ja suunnittelemattomasti Brunbergin pusuja. No kun muistin kampaajani sanoneen, että hän ostaa niitä aina töihin kun halavalla saa. No mäkin ostin sitten töihin-röihin. Osa jäi kotio vierasvaraksi. Suunnitellusti ostin Koskemattomat-leffan ja suunnittelematta Amadeus directors cutin. Mut ottaen huomioon, mitä kaikkea leffalaareista olisi voinut tarttua mukaan, oikein hyvin suoriuduttu. Tapu tapu, Zepu!

Tänään menin hakemaan vain kosteusvoidetta mutta HITSI ko oli Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogia siinä ruotsiksi, pokkareina. Pakkohan se oli ottaa. En oo lukenut kolmatta osaa vielä suomeksikaan. Mutta tää on taatusti tavara jota tulee käytettyä enemmän kuin kerran. Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen sai myös paikan kirjahyllyssä. Muistan aina ne hurmaantuneet hihitykset mitä suusta valui kirjaa ensimmäistä kertaa lukiessa. Tuskin on siitä huonontunut :)

Siinä ne suunnitellut sitten oli. Eipä tarvii enää mennä.

Mukavuusalue

Normaali

”Mutta meissä on hämmästyttävän paljon puristettavaa. Sitä ei mukavuusalueella köllötellessään vain tajua.” (HS 7.10.)

Miks mun pitäisi tietää, paljonko puristelen, jos lähden mukavuusalueeltani? Musta mukavuusalue on ainoa järjellinen paikka olla. Joskus, vaikka kissan sairastuttua, sieltä joutuu pois, mutta en mä sitä ala minään haasteena ottamaan. Mukavuusalueella on mukavaa. Kyllä elämä tarjoaa kaikkea paskaa ihan ilman että sitä tarvii lähteä etsimään. Kunhan ehtisi vaan väistelemään isoimmat köntsät.

Rundiin

Normaali

Odotan aika paljon trad. eristäytymisjaksoani eli marraskuuta. Kyl on nyt taas sutissut tiuhaan, ja mukana ei ollut edes täysimittaista R&A:ta, ei alkoholia eikä paljon muutakaan tavanomaista epäilyttävämpää. Neitikissan 1-vuotissynttärit vietetään asiallisesti marraskuun alussa, ja sit loppuu riennot ja kontaktit. Lomalla olen synttärien jälkeen vain yhden päivän, mutta sitten joulukuun alussa kokonaisen viikon.

Mietin kyllä sitäkin, tekeekö eristäytyminen kovasti hallaa pikkukissan treenille. Kun pitäisi ihmisiin kuitenkin totutella, ja ihmisääniä kuunnella muitakin kuin mun. Voi olla, että kisun takia pakko joustaa vähän :-)

Eilen käytiin kattoo reippaita muusikoita, Terem Quartet Savoyssa. Venäläisistä ei oo nykyisin paljon hyvää sanottavaa, mutta kyllähän nää hallitsi musa- ja esiintymishommat. Ilahduttavan paljon kontaktia kundeilla keskenään ja myös yleisön suuntaan. Reipas veto!

Menneen viikon varsinainen huippuelämys oli kuitenkin Gone Girl, loistelias leffa varsin loisteliaasta kirjasta. Olisi jännä kuulla, miten kirjaa lukematon kokee leffan, koska musta se oli pikkasen kihelmöivä vaikka lukukokemuskin oli takana.

Vadelmavenepakolaisen leffaversio taas… no, se pudotti kyllä tuotteen tasoa. Miika Nousiaisen kirja oli kramppaavan hihityttävä, ja KOM-teatterin versio kolmella näyttelijällä sai ulvomaan vedet silmissä. Mut tää leffa. Ihan ok kai leffana, mutta kun on kokenut kirjan ja teatterin, tää vaan lätsähtää katuun.