Street View vie matkalle jonne muuten ei…

En taas tajua, miten mulla sytyttää näin hitaasti. Olin treenannut Google Street Viewtä jo aamulla, ja nyt vasta älysin mitä sillä voi oikeasti tehdä: voi mennä katsomaan vaikka lapsuudenkotiaan, jota ei halua oikeassa elämässä nähdä, koska siellä asuneet ihmiset ei jättäneet hyviä muistoja.

Ja vualaa, siinä se on! Vuonna 1949 rakennettu puutalo. Uudet omistajat on rakentaneet lisäsiiven terassin tilalle. Portinpylväät on edelleen samat 1970-luvulta, mutta katajaportista on ajoportin osuus haihtunut vuosien myötä, ja vain pienempi portti on jäljellä. Ulkorakennukseen on väsätty autotalli. Orapihlaja-aidasta on hävinnyt yli puolet. Etupihan pihlaja on kasvanut aikuiseksi.

Myönnän, että aika outo olo tulee jo pelkästään kuvaa katsoessa. Oliko pakko? Äh.

Mutta on tää tekniikka vaan ihmeellistä :-D Nyt äkkiä tutkimaan kaikkia jännempiä osoitteita!

“Piikkimatto”

Hakaniemen Etola tyhjentää remppaa varten, miinus 20% kaikki. Kävin hakemassa kokeeksi yhden “piikkimaton” eli tämmöisen tekonurmi-kuramaton. Kokeilin selän alle – toimii. Siirsin maton tähän kirjoituspöydän alle, koska vietän kuitenkin melko paljon aikaa koneella. Jalkapohjat tykkää – toimii! Pitää muistaa käydä ostamassa toinen keittiöön, koska siellä kuitenkin oleillaan ja kävellään aika tiuhaan päivän aikana.

Eivät poistu rotaatiosta

Inkivääri raportoi täällä luonnonkosmetiikkakokeiluistaan. Koska sielläkin on skeida kommenttiloota, joka vain räjäyttää viestit, kommentoin tänne. Ekanakin, hauska huomata että joku muukin on sitä mieltä, että luonnonkosmetiikka on pelastanut talvisen podin. High five! Mullahan iho hilseili taivaan tuuliin ennen kuin aloin käyttää talvisaikaan suihkun jälkeen L’Occitanen 100% shea butteria, luomukookosöljyä ja vaihtelevasti paria muuta sertifioitua tuotetta. Nyt jo toinen talvi menossa ettei ihossa ole mitään vikaa talvisaikaan. Pusuja turhakkeettomalle kosmetiikalle!

Toinen, jota on pitänyt kehua jo aikoja sitten – puhdistusmaitoja on tullut kokeiltua luonnonkosmetiikan puoleltakin jo vaikka kuinka monta, ja aina vaan Providan Hamamelis nousee voittajaksi. Pullosta tullessaan se on aika paksua rään väristä mömmöä, mutta iholla se leviää samettiseksi valkoiseksi, melkein vaahtomuotoon. Ja etenkin, VIE kaikki meikit, eli toimii! Tuoksu on tosi huomaamaton. Helppo ja hyvä tuote.

Wimme 50 v. ja taiteilijajuhlaa 25 v.

Olen sillä lailla pipi, että pyrin aina katsomaan kun Wimme esiintyy Helsingissä. Tänään meinasi tulla pikkasen kiire, kun huomasin vasta iltapäivällä lehdestä (maksullinen linkki, sori), että siellähän se ukuli on tänään Savoyssa. Meni vähän arpomiseksi – en edes varannut lippua kun sain vasta kuuden maissa selväksi, että pystyn menemään paikalle. Arvelin, että onhan siellä paikkoja, kun Savoy on iso ja meitä hörhöjä ja pulunkesyttäjiähän sinne vaan menee.

Ai hyvänen aika. Kuin olisi käsikirjoitettu etukäteen! Menin lippuluukulle ja kysyin oisko ekarivissä yhtä paikkaa. Ja kas, keskelle ensimmäistä riviä pääsin taas, varaamatta etukäteen! Käteistä sattui olemaan juuri uusimman levyn verran mukana, joten ostin sen täydellä luottamuksella jo ennen keikkaa.

Keikka. Porukka on niin seriously groooooove kuin näillä lakeuksilla voi olla! Tapani Rinne, Matti Wallenius, Juuso Hannukainen, Ulla Pirttijärvi ja miksaaja Tuomas Norvio – kumarran. Wimme voisi olla karismalla Wimme ilman tätä rytmiryhmää, mutta Rinneradion tyypit yms. toimittavat beatin, melodisuuden ja meiningin, eli siis hämmentävät kasaan kunnon keikkapoljennon. Meno oli yhtäaikaa kuulasta, jykevää, shamanistista ja usein myös leikillistä. Yleisö oli haltioissaan ja muusikotkin lopulta :-) Hirvee meininki! HIRVEE meininki!! :-)))))

Levy on Mun.

Kusipää hihnan toisessa päässä

Päivän ensimmäinen kusipää tavattu heti aamusta. Kundi käveli mun edellä ja kiskoi ja kiskoi koiraa, joka olisi halunnut tsekkaamaan mailit penkoista. Lopulta keskellä toria koira kertakaikkiaan jarrutti takajaloilla ja joutui silti tekemään paskan lennosta, koska kundi kiskoi edelleen. Huusin sille: “Älä revi sitä koiraa, anna sen nyt edes tehdä paska rauhassa!!” Kundi ylimielisenä että tuu tänne. Mähän menin koska olis ollut tosi kiva nuijia sitä päähän vähän jos se käy kimppuun. “Onks sulla koiraa?” Munapää kysyi, samalla kun koira iloissaan säntäisi mua kohti, onnellisena vissiin että joku keskeytti repimisen. “Ei, mulla on kissoja”, täräytin siihen yhtä ylimielisenä. “No, älä sitten puutu”, munapää jatkoi. “Älä kisko sitä”, siihen mä. “Onko sulla koiraa?” idiootti vänkäsi. Mä siihen että eikö tää jo puhuttu.

Miten tuollaiset ylipäätään saa pitää eläintä? Jos itellä on kiire aamulla, se on ihan tasan oma vika eikä sen koiran vika. Olisi ollut edes kännykkä mukana niin olisin voinut ottaa kuvan saviaivosta ja julkaista sen. Puhelin oli kuitenkin eilen jäänyt duuniin.

Talvi! Oikea talvi!

Vein eilen matot pikapesulle lumihankeen jo toisen kerran tänä talvena. Kun kerrankin Helsingissäkin voi! Helppoa, mukavaa, hyödyllistä. Matot tykkää ja raikastuu!

Tarvitaan karhea harja ja puhdas lumihanki. Pistämmä matot ensin hetkeksi aikaa roikkumaan jonnekin ulos, ettei ne lämpiminä ime lumen kosteutta sisäänsä. Sitten vaan lätyt hankeen, lunta päälle ja harjausta. Jos ei mattoteline ole tyystin hangen alla (kuten meillä jo on :-) voi matot nostaa sinne viimeiseen puhdistukseen ennen sisälle vientiä.

Kumipohjaista eteisen mattoa en ole vienyt ulos, kun musta tuntuu ettei kumi tykkää sen enempää kosteasta kuin kylmästäkään.

Viimeinen lippuni DocPointiin palaa tänään. Avajaiselokuvan toinen lähetys oli kovasti ei-loppuunmyyty aikaan, jolloin ostin lipun. Saas nähdä kuinka täyteen tulee. (EDIT: Tuli todella täyteen! Koko Bristol!)

DocPointista muuten. Vasen vartaloon oli mainio kurkistus ihan toiselle planeetalle: ei nyrkkeilijät eikä muslimit ole koskaan olleet ns. lähipiirissä tai edes näköeteäisyydellä. Leffa ei auttanut yhtään kiinnostumaan kummastakaan, mutta duunina – dokkarina – se oli hyvä. Kummallinen aihe, kohteen seuraaminen kuukausitolkulla ja tarinan vieminen loppuun, kaikki hyvää teknistä toteutusta. Katsojalle jäi ihmetys, ja se lie ihan hyvä lopputulos :-)

Strawberry Pies etc. taas, ou mai gaad mikä pettymys :-( Olisi tietty pitänyt tietää, kun luki kuvauksen, mutta… Lähdin mukavasta illasta kaverien kanssa, koska olin ostanut lipun tähän! Sehän tässä eniten pännii. Lähdin katsomaan puolitoistatuntista elokuvaa ikävystymisestä. Mitä vtt??! TYHMÄ!

No, jos nyt tämän Miesten vuoron saattaisi katsoa huolettomasti…? Jos ei, paljonko haittaa. Olen nähnyt tänään jo yhden hyvän leffan: Up in the Air.

iBad

Hetkinen. Mahtava kuvanlaatu ja ihana kattoo elokuvia – mutta ei dvd-asemaa? Oukei.

Kaipasinkin jo valkokangasta

DocPoint ensi viikolla. Ihan piti istahtaa kahvilaan kaakaomukin kanssa tutkimaan asiaa. Sain rastitettua hiukan yli kymmenen “melkein pakko nähdä” -leffaa, joista kolmeen lopulta ostin lipun. Sama ärsy DocPointissa kuin R&A:ssa – Rex myy lippuja vain omiinsa, ja Bristoliin ja Maximiin pitää ostaa liput Finnkinolta :-/ Ihan turhaa juoksuttamista!

R&A multa repeilee toisinaan käsiin, aina tulee ostettua lippuja enemmän kuin piti. Nää talviset festarit pysyy paremmin handussa. Voi hyvinkin olla, että selviän DocPointista näillä kolmella leffalla (Vasen vartaloon, Miesten vuoro, ja Bloody Mondays & Starwberry Pies). Pääasia, että pääsee näkemään jotain hyvää elokuvateatteriolosuhteissa, ja pian. Kaupalliset ei ole tarjonneet mitään houkuttelevaa viikkoihin!

Onko tosi kiva jonottaa pakkasessa?

Tietysti, jos tykkää jonottaa pakkasessa Ateneumiin, niin ihan ok, se sallittakoon. Tuleehan siinä samalla juteltua tuttujen ja tuntemattomien kanssa, vilua ja nälkää voi kokea rattoisasti yhdessä. Semmoinen kiva laumahenki.

Mutta jos tarkoituksena on nähdä itse näyttely mukavasti, toisten tyrkkimättä ja pakkasen panematta, niin päivätyössä käyvän kannattaa tietenkin mennä Atskiin suoraan duunin jälkeen perjantaina. Sillä mitä kaikki muut tekee silloin? Rientävät viinakauppaan, ruokakauppaan, vaatekauppaan, kotiin syömään, valmistautumaan viikonloppuun… kun taas taidenäyttelyssä on ääreensä tilaa! :-D

Jos taas ei ole päivätöissä, tiistain aamupäivä lie palkitsevin hetki. Tästä on peräti lähes-tieteellinen näyttö niiltä muutamilta vapaa- tai lomapäiviltä, jolloin olen suunnannut kuvataiteen ääreen. Tiistai on aina ollut voittoarpa.

“Why do you play Chicago homo music?”

Siinä se semmoinen nyt on: kaksiosainen dokumentti house- ja teknomusiikin historiasta. Kaikki ukot, asiat, yksityiskohdat – juoruja, musiikkia – namia kahdeksi tunniksi! Olen aikoinaan kirjoittanut näistä jutuista, mutta todella paljon huonommilla pohjilla. Olisipa tämä rysäys ollut käytettävissä silloin! Kaikki 1980-luvun alun Chicagosta Lutonin warehouse-bileiden aiheuttamiin moraalipaniikkeihin. Siishtii…

Pump Up the Volume: History of House Music